Tammikuun alussa saimme pihaamme uusia vieraita. Eräänä lauantaiaamuna Sami kertoi säikäyttäneensä vahingossa lintujen ruokintapaikalta parven peltopyitä käydessään ruokkimassa hevoset. Ponkaisin ikkunaan, mutta eihän lintuja näkynyt enää missään. Lopun päivää kävin vähän väliä kurkkimassa, jos peltopyyt sittenkin uskaltaisivat palata takaisin pihaan. Minäkin olisin niin halunnut nähdä nämä uudet vieraat.
Puolenpäivän aikaan olinkin sattumalta keittiön ikkunassa, kun näin ne. Autotallin syreenipensaan takaa vaappui peltopyyparvi kuin joukko pyyleviä rouvia matkalla markkinoille. Ne parkkeerasivat itsensä keittiön ikkunan alle ruokintapaikalle ja aloittivat ahkeran puuhastelun. Lumi pöllysi niiden jalkojen alla, kun ne päättäväisesti etsivät lumeen pudonneita siemeniä. Jokainen neliösentti oli käytävä tarkkaan läpi kuin puutarhuri, joka kitkee tarhastaan rikkaruohoja. Höyhenpukuja kohennettiin tasaisin väliajoin ja pestiin lumeen sukeltamalla. Hupaisinta oli niiden liikkumistapa, sillä paikkaa vaihtaessaan ne joko hiipivät korostetun hitaasti tai viipottivat kaula pitkänä minkä töppöjaloistaan pääsivät. Ymmärtäähän sen, sillä monelle petoeläimelle ja -linnulle peltopyy on mitä mainioin paisti ja siksi jatkuvaa valppautta on aina noudatettava. Pakoon viipottaessaankin ne jättivät jälkeensä lumeen kauniin aaltoilevat jäljet kuin helminauhat.
En tiedä mitä odotin pihapiirissä vierailevilta peltopyiltä, sillä mieleeni ei tullutkaan, että voisin saada ruokintapaikalle näin herttaisen joukkion, jonka puuhat nostivat kasvoille kestohymyn ja saivat hihittelemään yhä uudestaan. Peltopyyt ovat ihastuttavia!
Peltopyyt viipyivät usean tunnin pihalla ennen kuin ne yhdestä sopimuksesta lähtivät jatkamaan matkaansa yhden pensaan alta toisen luo, sieltä kuusen juurelle ja pajupensaan suojiin. Seuraavana aamuna riemu oli suunnaton, kun peltopyyt puuhastelivat ruokintapaikalla jo aamusta alkaen ja ne palasivat uudelleen vielä samana iltapäivänä. Olivatko ne nyt hoksanneet, että meillä on jatkuva seisova pöytä ja tässä osoitteessa kannattaisi vierailla useamminkin?
Maanantaina peltopyitä ei näkynyt, mutta sen sijaan omenapuussa istui iltapäivällä pyy. Siis pelkkä pyy, ei peltopyy. Tämä oli se hetki, jolloin häpeäkseni ymmärsin, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Joka tapauksessa tämäkin herätti hersyvän naurun, sillä yksin omenapuun oksalla kykkivä pyy vaikutti serkkujensa bileistä myöhästyneeltä Matti Myöhäiseltä. Oikeastikin olin tästä havainnosta todella hämilläni. Peltopyyt ovat aivan tuttu näky ihmisten viljelymaiden ympäristöstä ja onpa niitä joskus ihan latoihin ruokittukin talvisaikaan. Mutta pyyt ovat metsäkanalintuja, enkä löytänyt tietoa siitä miten yleisesti ne saapuvat pihoihin. Kyseessä on kuitenkin vaarantunut ja taantuva laji, joten siinäkin mielessä tämä vierailija oli oikein ilahduttava.
Pyytä ei pihalla ole toistaiseksi uudelleen näkynyt, mutta peltopyille muodostui tapa käydä pihallamme useamman kerran viikossa ja viipyä jopa niin kauan, että osa peltopyistä torkkui puuterilumeen kaivamassaan puolikiepissä. Samin kanssa totesimme, että ne näyttävät valkeaa lunta vasten ruskeilta munilta tai oikeastaan maamunilta. Tiedäthän ne hauskan pyöreät sienet, joita myös kuukusiksi kutsutaan? Ja niin peltopyyparvemme sai nimen. He ovat kuukusia. "Onko kuukusia näkynyt?" kyselemme väliltä toisiltamme.
Harmillisesti läheiset avohakkuut selvästi säikyttivät myös peltopyyt, eikä niitä ole näkynyt nyt yli viikkoon. Närhillä, käpytikoilla ja muilla hieman aremmilla linnuilla kesti myös viikon ennen kuin ne palasivat takaisin ruokintapaikalle. Odotan kovasti, että myös kuukuset tekevät vielä paluun ja tulevat piristämään päiviäni. Sitä todella kaipaan.
Peltopyyt pääsivät luonnollisesti osaksi akvarellimuistikirjan ruokintapaikan havaintoja, mutta ikkunan takaa onnistuin myös muutaman valokuvan ja videopätkän kuvata. On ne herttaisia.
Aurinkoa viikonloppuusi!
EDIT: Kuukuset olivat ilmestyneet ruokintapaikalle pari tuntia postauksen julkaisun jälkeen. <3
0 Kommentit