Sari - Kuka minä olen?



Olen Sari, 31-vuotias luovan alan monityöläinen ja ex-ylisuorittaja Varsinais-Suomen maaseudulta. Olen aina ollut intohimoinen unelmoija ja parikymppisenä ehdinkin laittaa monta rautaa tuleen saavuttaakseni unelmiani. Valmistuminen yliopistosta, ensimmäinen oma koti, häät, yrityksen perustaminen ja pyörittäminen palkkatyön ohessa, oman talon rakentaminen, nuoren koulutettavan hevosen hankkiminen ja oman tallin rakentaminen olivat vain muutamia toteutuneita unelmia. Tein mitä rakastin, mutta samalla poltin kynttilääni molemmista päistä ja matkan varrella kadotin kyvyn nauttia arjesta, olemisesta ja pysähtymisestä. Lopulta kroppa laittoi stopin ja olin useampaan otteeseen sairaslomalla kehon oireillessa stressiä ja ylikuormitusta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minun oli pakko pysähtyä. Siitä alkoi minun tieni kohti parempaa ja onnellisempaa arkea.

Ymmärsin, ettei itsensä ylikuormittaminen ja jatkuva hääräily ole järkevää, todellisesta tuloksellisuudesta puhumattakaan. Unelmistani en halunnut luopua, mutta halusin löytää tilalle fiksuja keinoja päästä kohti tavoitteitani tinkimättä hyvinvoinnista ja uudesta rauhasta, jonka olin viimein löytänyt. Tuo matka on ollut yksi elämäni parhaimmista ja nyt yksi unelmistani onkin päästä jakamaan näitä oppeja myös muille unelmien ja suorittamisen ristitulessa kamppaileville sosiaalisen median ja verkkokurssien muodossa.

Tänään elän unelmaani todeksi maalaiskodissamme ja arkeni on yhdistelmä yrittäjän monipuolisia hommia, maalaisarjen askareita ja luonnon helmassa rentoutumista. Ja sitä kai koko ajan etsinkin.

Rakkaudella
Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti