Laiskottelusta ja ylikuormituksesta - Kotitoimistolaisen joustavaa arjenhallintaa

Viime kuukausien aikana olen lukenut useamman etenkin tuoreen yrittäjän painiskelevan saman ongelman kanssa. Yksi yleinen merkittävä syy ryhtyä yrittäjäksi on monen kohdalla joustavampi ajankäyttö etenkin silloin, kun työtä tehdään pääosin kotona. Halutaan päästä eroon 8-16 päivistä ja löytää myös työssä sellainen elämäntapa, joka on paremmassa synkassa oman sisäisen rytmin kanssa. Kun sitten aloittaa työt yrittäjänä, ei saatu vapaus enää tunnukaan niin hyvältä. Suorituspaineet alkavat tuntua harteilla, kun ei halua olla laiska ja pian huomaakin tekevänsä töitä ihan yhtä kiivaaseen tahtiin kuin ennenkin - tai jopa enemmän. Niistä haaveilluista tauoista ja vapaammin rytmitetyistä päivistä tulee vain huono omatunto. 


Missä sitten kulkee laiskottelun, liian rehkimisen ja joustavan ajankäytön raja ja miten löytää ja sallia oma rytmi työntekoon oli kyse sitten yrittäjyydestä tai palkkatyöläisen etäpäivistä?


Itsetuntemus Jokainen päivä on erilainen. Kun itsensä tuntee riittävän hyvin, tunnistaa ne päivät, jolloin energiatasot ovat alhaalla syystä tai toisesta ja silloin kannattaa ehkä tehdä muutoksia päivän suunnitelmiin keventämällä työmäärää, valitsemalla vähemmän vaativia tehtäviä työn alle tai lisätä päivään energisoivia aktiviteetteja työn oheen.

Eilen laitoin oman päiväni ihan uusiksi huonosti nukutun yön vuoksi. Otin aamulla peräti pienet päiväunet ja sen jälkeen päätin käyttää valoisat tunnit hevosten kouluttamiseen ja ratsastukseen. Työt aloitin vasta iltapäivällä, jolloin työtunnit jäivät normaalia päivää vähäisemmiksi, mutta olin erittäin tyytyväinen siihen, mitä sain lopulta aikaiseksi. Enkä todellakaan tuntenut siitä huonoa omaatuntoa. Olinhan onnistunut päivän aikana lataamaan sisäisen akkuni lepäämällä ja ulkoilemalla, jolloin tein töitä lopulta hyvinkin tehokkaasti. Lopputulema olisi ollut täysin erilainen, jos olisin pakottanut itseni heti aamusta töiden pariin. Työskentely ei olisi ollut tehokasta, eikä laadukasta ja puolen päivän jälkeen olisin viimeistään ollut aivan silmät ristissä. Tämä oli siis ensisijaisesti tietoinen valinta.


Itsensä johtaminen Vapaus vaikuttaa omaan työpäivään tuo tietysti mukanaan myös vastuun. Jos monen ongelma on työpäiviensä kuormittaminen liian suurella työmäärällä ja työtunneilla, on toinen yleinen sudenkuoppa myös työtehtävien huono organisointi, asiasta toiseen haahuilu ja jumiutuminen merkityksettömien sijaistoimintojen äärelle.

Itselleni kaikkein tärkein työväline on muistikirja ja bullet journalin käyttäminen. Sen avulla priorisoin työtehtävät, aikataulutan ne ja seuraan, että ne tulevat tehdyksi. Hyvään itsensä johtamiseen kuuluu se, että osaa ohjata itseään hyvään suoritukseen ajamatta itseään loppuun. Jos en olisi eilen osannut johtaa itseäni kunnolla, olisin voinut iltapäivällä todeta, että äh, en nyt enää jaksa aloittaa töiden tekoa, kun kellokin on jo noin paljon, on pimeää ja tekisi mieli kömpiä sohvalle peiton alle. Tietyllä tapaa itsensä johtaminen on siis sopimuksien tekemistä itsensä kanssa. Jos joustan jostain kohtaa oman hyvinvoinnin vuoksi, pidän toisessa kohtaa huolta, että itselleni annettu lupaus pitää.


Tauot Kun olin vielä yläasteella, opettajat pakottivat meidät oppilaat joka välitunti ulos. Vaatteet niskaan ja happihyppelylle. Miksei työpaikoilla ole tällaisia pakollisia tuulettumisia? Tauot eivät ole laiskan ihmisen pakokeino töiden parista, vaan tehokkaan ihmisen keino pitää huolta omasta jaksamisesta, keskittymiskyvystä ja näin ollen tehokkuudesta. Älä siirrä taukoja tai ruokailuja eteenpäin sillä verukkeella, että "nyt täytyy saada tämä homma tehokkaasti tehtyä". Pidä tauot ja ruokaile rytmisi mukaisesti siksi, että saat työsi tehtyä ajallaan ja lisäksi laadukkaasti. Levännyt ja ravittu mieli on myös luovempi ja innovatiivisempi.

Myös taukojen tulee olla laadukkaita. Somen selaaminen tai Youtube-videon katsominen ei sitä ole. Mene ulos, hengitä, liikuta kehoasi. Taukojen tehtävä on energisoida kehoa ja mieltä, auttaa palautumaan ja rentoutumaan. Ovatko sinun taukosi varmasti sellaisia?

Itse kärsin silloin tällöin iltapäiväväsymyksestä. Silloin ajatukset alkavat surrata paikoillaan, eikä työnteosta tule enää mitään. Sisälle ei silloin auta jäädä, vaan lähden ulos, yleensä tekemään tallihommia. Ulkona energiatasot lähtevät nousemaan ja pian ei enää väsytäkään niin paljon. Jos jäisin sisälle, päätyisin ennemmin tai myöhemmin sohvalle lepäämään - ja nukahtaisin. Silloin koko loppupäivä olisi pilalla, koska vireystila ei enää sen jälkeen nousisi riittävästi. Tässäkin on jälleen kyse itsetuntemuksesta ja itsensä johtamisesta. Tiedätkö mitä kehosi ja mielesi oikeasti tarvitsee vai annatko periksi ensimmäiselle mieliteolle?


Työaika vs tehokkuus Tehokkuus ei ole sama asia kuin käytettyjen työtuntien määrä. Hyvinvoiva ja levännyt ihminen tekee tunnissa sen, mihin loppuunajetulta, väsyneeltä ihmiseltä menee puolet päivästä. Kun viikottaiset työtunnit alkavat kasvaa liian suuriksi, myös työteho tutkitusti laskee. Tehottomia työtunteja kuluu siis aivan turhaan ja samalla keho ja mieli ottavat osumaa. Rajaa siis selkeästi viikottaiset työtunnit järkeviksi. Work smarter, not harder. Tämä on yksi lempilauseistani.


Lupa Tämä on ehkä se vaikein. Mikään virallinen taho ei tule myöntämään uudelle yrittäjälle tai etätyöläiselle lupaa oman työnteon joustavaan organisointiin, pidempiin taukoihin ja liukuvaan työaikaan. Se lupa tulee antaa itse itselleen tietoisena siitä, että oman rytmin ja tarpeiden löytäminen vie aikaa. Se tarkoittaa myös sitä, että aluksi tulee tekemään enemmän "vääriä" valintoja työpäivien järjestämisen suhteen ja siksi voi tuntua siltä, että on vähän hukassa oman työteon suhteen. Jokaisesta kömmähdyksestä voi kuitenkin oppia. Arvaa vain kuinka monta kertaa erehdyin iltapäivällä oikaisemaan itseni sohvalle ennen kuin opin mitä siitä seuraa.

Mikään ei ole myöskään koskaan täydellistä. Älä odota ja oleta, että arjestasi tulee vapauksien myötä maagista. Sen sijaan arjesta voi tulla parempaa, kun sinulla on mahdollisuus tehdä omaa hyvinvointiasi, luovuuttasi ja tehokkuuttasi edistäviä valintoja, etkä pode niistä syyllisyyttä.


Työskenteletkö sinä kotona? Millaisia haasteita se on tuonut mukanaan? Entä millaisia vapauksia?

Rakkaudella
Sari





Ylikierroksilla - 3 keinoa selvitä väliaikaisesta kiireestä ja stressistä

Löysitkö sen jälleen edestäsi? Valtavan työmäärän taakka, jonka yli pitäisi jaksaa kiivetä. Näillä vinkeillä se onnistuu!


Pyrin itse välttämään nykyään tietoisesti ylimääräistä stressiä ja liian täyteen ahdetun kalenterin aiheuttamaa kiirettä, mutta joskus elämän käänteet aiheuttavat niitä väistämättä. Deadline lähestyy uhkaavasti samaan aikaan, kun muita tehtäviä kasaantuu työpöydälle. Kalenterissa ei riitä tunnit kaikille menoille ja muistettavalle. Pitää ehtiä, jaksaa, osata ja muistaa. Miten ihmeessä tästä selvitään?

Valitettavasti nämä tilanteet ovat olleet itselleni aiemmin turhan tuttuja ja osasyynä oli se, etten osannut ennakoida kiirettä ja stressiä, enkä osannut käsitellä niitä. Hallitsemattomuuden tunne itsessään lisäsi osaltaan stressin kokemusta.

Oli kyseessä sitten keittiöremppa, lopputyö tai projektipalaveriin valmistautuminen - tai pahimmillaan nämä kaikki, voi stressaavan ajanjakso läpi selvitä paremmin, kun tietää miten sen tekee.


Hajoita ja hallitse. Erityisesti kiireen keskellä pyrin kirjoittamaan kaiken muistettavan ja kaikki tehtävät ylös paperille, jotta mieltä ei tarvitse rasittaa yhtään enempää muistikapasiteetin kuormittamisella. Kun työskentelet, pyri tekemään aina yksi asia kerrallaan ja silloin keskityt myös ainoastaan siihen. Unohda multitasking, jos haluat saada jotain oikeasti valmiiksi saakka. Pyri olemaan realisti ajankäytön suhteen, jotta säästyt lisäyllätysten tuomalta paniikilta.


Ota aikaa myös lepäämiseen. Tee tämä, vaikka se tuntuisi vaikealta, älä tunne siitä huonoa omaatuntoa. Kun pidät tauon tai menet ajoissa nukkumaan, muistuta itseäsi siitä, että tämä on panostus omaan jaksamiseesi ja sitä kautta myös siihen kaikkeen, mitä yrität saada juuri nyt tehtyä. Levännyt mieli ja keho saavat aina enemmän aikaiseksi kuin väsyneenä.


Mieli irti murheista. Jos aika on kortilla ja aikarajat painavat päälle, älä käytä kallisarvoisia tunteja ainakaan murehtimiseen. Muistan itse opiskeluajoilta paniikinhetkiä, jotka ottivat vallan juuri ennen esseiden palautuspäivää. Yhtäkkiä ajatus ei enää kulkenut, järkevää tekstiä ei syntynyt riviäkään ja päässä kohisi vain karmea pelko siitä, etten saa tehtävää valmiiksi. Pyri tietoisesti irti ahdistavista ajatuksista. Anna niiden tulla mieleesi ja päästä niistä irti. Suuntaa ajatuksesi sen jälkeen konkreettiseen tekemiseen. Se vie sinut perille, ei pelko epäonnistumisesta.


Vedä raja. Älä kerää kalenteriisi enää enempää kuormittavia tekijöitä, jos huomaat tilanteen karanneen jo oman jaksamisen äärirajoille. Ylipäätään kannattaa ottaa opikseen tilanteista, jotka ovat johtaneet liialliseen ylikuormitukseen. Kiireen ja stressin kohdalla sanonta "menee samaan konkurssiin" ei todellakaan päde, vaan jokainen lisätehtävä voi olla lopulta se, joka saa kamelin selän katkeamaan. Älä ole supernainen.


Päätä kiireelle deadline. Kun löydät itsesi kiireen ja stressin keskeltä, katso myös kalenterista ajankohta, jolloin kiire päättyy. Näin määrittelet kiireellesi rajan. Tämän verran täytyy tsempata ja sitten saan levätä. Varaa itsellesi kalenterista kiireisen ajanjakson päätteeksi palautumisaikaa. Varaudu myös siihen, että mieli ja keho saattavat olla käyneet niin ylikierroksilla, että tilanteen helpottaessa väsymys iskee hyökyaallon lailla. Ja se on ihan ok. Lepää, rentoudu ja kerää voimia. Normaalikin arki saattaa tuntua suuren rutistuksen jälkeen ylivoimaisen raskaalta.



Tärkeintä hyvän arjen kannalta on se, etteivät stressi ja kiire ole jatkuvia seuralaisia. Vaikka stressi on päänsisäinen kokemus, sen vaikutukset laajenevat koko kehoon ja nostavat vakavan sairastumisen riskiä. Jos koko arki on yhtä ylikierroksilla käyvää oravanpyörää, on syytä tehdä suuria muutoksia elämään. Väliaikaiset stressaavat ajanjaksot ovat ihan normaaleja jokaisen elämässä niin kauan kuin ne ovat poikkeustila tavallisesta arjesta. Elämä tarjoilee meille kaikille joskus enemmän kuin olisi tarpeen, mutta stressaavista vaiheista voi kuitenkin selvitä kunnialla, jos löytyy välineitä niiden kanssa toimimiseen.

Kuinka usein kiire ja stressi värittävät sinun arkeasi? 

Rakkaudella
Sari



Oivalluksia unelmista ja niiden toteuttamisesta


Unelmien saavuttaminen on taito, jota voi kehittää ja jonka voi oppia. 


Olen kirjoittanut sekä blogissa että Instagramissa paljon siitä, miten haitallista ylisuorittaminen, stressi ja itsensä loppuunajaminen ovat pitkällä tähtäimellä ja kuinka haitallisia vaikutuksia niillä on henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Itse onnistuin sairastuttamaan kehoni useaan otteeseen ennen kuin ymmärsin alkaa hidastaa. Hidastaminen oli itselleni vaikeaa siksikin, että tein valtavasti töitä päästäkseni toteuttamaan tavoitteitani ja unelmiani. Kuvittelin tarkoituksen pyhittävän keinot ja perustelin sillä loppumattoman ylisuorittamisen ja kurottelun pidemmälle kaikilla mahdollisilla elämän osa-alueilla, joita halusin kehittää. Ajattelin naiivisti, etteivät unelmat voi ajaa ketään loppuun. On helppo olla jälkiviisas, mutta vastuutehtäviä sisältävän palkkatyön, oman yrityksen kehittämisen ja pyörittämisen, talonrakennusurakan ja erilaisten pienempien projektien samanaikainen pyörittäminen ei ole millään tavalla terveellistä. Kuvittelin kuitenkin olevani supernainen, joka pystyy kyllä venymään kaikkeen siihen mitä haluaa elämässään. 

Kun väsynyt kehoni sai sairaslomalla lepoa, alkoi mielenikin toipua ylisuorittamisesta. Aloin miettiä missä olin mennyt metsään ja mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. Olin saavuttanut kyllä osan unelmistani, mutta nyt olin niin uuvuksissa, etten jaksanut nauttia saavutuksistani. Tunsin siitä valtavaa pettymystä ja häpeääkin. En jaksanutkaan ja kestänytkään kaikkea, kuten olin kuvitellut. Ymmärsin, että minulta oli jäänyt ymmärtämättä se, että unelmia voi tavoitella väärillä tai oikeilla tavoilla ja toimintamalleilla. Ja silloin on myös mahdollista oppia tekemään se oikein.

Seuraavaksi sukelsin mielenkiintoiselle matkalle. Aloin etsiä tapoja tehokkaampaan arjenhallintaan, tuloksellisuuteen ja tavoitteellisuuteen tinkimättä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Näin tavoitteet projekteina ja purin niitä osiin tarkastellakeni niitä tutkijan tavoin. Matkan varrella oma hääräilijäminäni alkoi jättäytyä taakse ja arkeni alkoi muodostua tehokkaammaksi, tuotteliaammaksi - ja tyynemmäksi. Testailin ja löysin tekniikoita, jotka auttoivat kuljettamaan minua tavoitteitani kohti. Samalla ymmärsin miten paljon olin käyttänyt energiaani ja aikaani asioihin, jotka eivät vieneet minua yhtään minnekään. Aivan kuin olisin seissyt kaasupolkimella ja kaahaillut vuosikaudet suuntaa vailla. Nyt näin selkeästi mielessäni sen, minne olin menossa.

Mitä enemmän pohdin unelmien ja tavoitteiden luonnetta, ymmärsin kuinka vähän niistä todella puhutaan asiamielessä. Sen sijaan unelmapuhe on täynnä ilmaan heitettyjä toiveita, sanahelinää ja höttöistä hattaraa, josta ei saa kiinni. Se saa unelmat näyttäytymään erikoisen mystisenä asiana, joka käy toteen riittävän päättäväisyyden, hyvän onnen tai muun ulkoisen vaikuttimen ansiosta. Ihmisestä riippuen unelmia kohti kuljetaan joko hampaat irvessä ja jalat rakoilla tai vaihtoehtoisesti odotellaan, että unelman toteuttaminen tulee jonakin päivänä mahdolliseksi, kun vain olosuhteet ovat kohdallaan. Kumpikaan näistä tavoista ei johda siihen lopputulokseen, mitä oikeasti tavoitellaan: toteutuva unelma, josta pystyy nauttimaan, tuntemaan onnistumisentunnetta ja jota kohti kuljettu matka on itsessään inspiroiva kokemus.

Kaikesta tästä syntyi oma unelmani. Halusin jakaa keräämäni tiedon, opit ja inspiraation myös teille muille unelmoijille, haaveilijoille ja ylisuorittajille verkkokurssin muodossa. Kurssimateriaalia olen koostanut koko kevään ja tällä viikolla on viimein ollut lanseerauksen aika. En ole hetkeen ollut mistään näin innoissani ja riemuissani, sillä tämä aihe jos jokin on sydäntäni lähellä.




Unelmien tavoittelu on todella tekniikkalaji. Haluatko sinä mukaan oppimaan uuden tavan lähestyä unelmia ja konkreettisia välineitä niiden toteuttamiseen? Matkasi alkaa TÄÄLTÄ.

Rakkaudella
Sari


Älä ole supernainen


Tunnustaudutko sinä supernaiseksi? Oletko ylisuorittaja, jolla on kymmenen rautaa tulessa ja jonka ahkeruutta muut ihailevat? Tehtävälistasi on aina tapissa ja kunnon yöunia et muista nukkuneesi aikoihin. Rauhoittuminen on kaltaisellesi hääräilijälle suorastaan vastenmielistä. 


Ylisuorittaminen on minulle nykyään kuin kirosana. Varsinkin naisten harrastama kollektiivinen kiireen ja stressin korostaminen tuntuu ahdistavalta ja pahalta. Vuorotellen kerrotaan kuinka kiireistä arki on työtehtävien, yritysten, harrastusten ja perhe-elämän pyörityksessä ylitöitä tehden - ilman lomia tottakai! Ja muut naiset taputtelevat olalle. Siinäpä vasta supernainen!

Itse olin vielä pari vuotta sitten todellinen ylisuorittaja. Halusin saavuttaa liian monta tavoitetta samaan aikaan ja päädyin nopeasti polttamaan kynttilää molemmista päistä täyttämällä arkeni jokaisen hetken tehtävillä ja touhuamisella. Välillä tunsin nautintoa kiireestä. Tunsin itseni tärkeäksi ja tehokkaaksi, kun työnteko jatkui aamulla siitä mihin illalla viimeksi jäi. Muutaman vuoden se kesti, kunnes tämä supernainen putosi ja lujaa. Koska en osannut itse pysähtyä ajoissa, laittoi kehoni stopin - peräti kahteen kertaan. (Olen hiukan itsepäinen.) Rikoin ensin selkäni ja myöhemmin sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan. Seurauksien kanssa joudun elämään lopun ikääni, mutta sairastumisten myötä pääsin lopulta myös eroon ylisuorittamisesta. Minun oli pakko opetella pysähtymään ja etsimään hyvinvoinnin kannalta kestävämpiä tapoja toteuttaa tavoitteitani ja elää arkeani. Samalla aloin ymmärtää paremmin kuinka käsittämätöntä arkea elin ylisuorittajana ja miten realiteettientaju hämärtyy mielen kuormittuessa, kun stressistä tulee normaalitila.

Ylisuorittajat elävät kaikkivoipaisuuden illuusiossa. Kuvittelemme, että kaikki on kiinni meidän suorituksestamme ja kaikki häärääminen on aivan välttämätöntä. Tuo pakon tunne on sisäsyntyistä, mutta sille tulee sokeaksi ja niinpä paineet näyttäytyvät tulevan kaikkialta ympäriltämme. Samalla opimme uskottelemaan itsellemme, että selviämme kaikesta. Ylisuorittaja kulkee jatkuvasti ohenevalla jäällä ja vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä mitä tekee ja mihin seuraavan askeleensa asettelee on lopputulos vääjäämätön. Jossain vaiheessa olemme astuneet liian pitkälle. Oma ylisuorittaminen on tärkeää saada kuriin ennen kuin sillä saa aikaan peruuttamatonta vahinkoa.



Huolestu näistä merkeistä


1. Et osaa sanoa "ei". Kieltäytyminen ei kuulu sanavarastoosi, etkä välttämättä edes pysähdy enää pohtimaan tehtävän miellekkyyttä tai hyödyllisyyttä omasta näkökulmastasi. Olet niin tottunut kuormittamaan itsesi ylimääräisillä tehtävillä, ettet edes räpäytä silmiäsi, kun lisäät taakkaasi entisestään jonkun toisen pyynnöstä - tai peräti omasta aloitteestasi.

Alkuun tehtävistä kieltäytyminen tai luopuminen voi tuntua todella vaikealta ja jopa hävettävältä. Itse jouduin tekemään sen pakon edessä oman terveyteni vuoksi ja niinpä opettelin sanomaan "ei" ja asettamaan rajoja silloin, kun se oli tarpeen. Ja tiedätkö mitä? Maailmani ei romahtanut. En ole menettänyt yhtäkään ystävää tai korvaamatonta mahdollisuutta sen vuoksi. Sen sijaan löysin paremman mielenrauhan. Hävettääkö? No ei!


2. Et lepää koskaan. Silloinkin, kun yrität pysähtyä ja tietoisesti levätä, alkaa ahdistava kela rullata päässäsi ja päädyt stressaantuneena pohtimaan mitä kaikkea nytkin saisit aikaiseksi lekottelun sijaan. Koet lepäämisen ahdistavana ajanhukkana, etkä pysty enää palautumaan ja rauhoittumaan vapaa-ajalla. Lepo ei kuulu mitenkään osaksi arkeasi.

Ylisuorittajalle rauhoittuminen voi tuntua rangaistukselta. Lepääminen ja palautuminen vaativat opettelua ihmiseltä, jonka keho ja mieli on tottunut jatkuvaan hääräilyyn. Tärkeää on myös opetella ymmärtämään ja huomaamaan, mikä positiivinen vaikutus levolle on jaksamiseen, tuottavuuteen ja innovatiivisuuteen. Väsynyt mieli junnaa usein paikallaan, eivätkä tulokset ole kovin vakuuttavia näennäisestä työmäärästä huolimatta. 


3. Vaadit itseltäsi enemmän kuin muilta. Et koskaan sysäisi ystäväsi tai työkaverisi harteille niitä tehtäviä, joita itse otat kantaaksesi ja saatat jopa ilmaista huolesi stressaantuneen ja väsyneen läheisesi jaksamisesta. Itse ohitat omaan työtaakkaasi kohdistuneet huolestuneet kommentit olankohautuksella. Kyllä sinä pärjäät! Ja sitä paitsi, jos haluaa, että hommat tulevat hoidetuksi kunnolla, on parempi tehdä ne itse.

Hyväksy ensimmäiseksi se, ettet ole yhtään sen kummallisempi ihminen kuin kukaan muu. Et ole supernainen ja hyvä niin. Kohtele sen sijaan itseäsi kuin kohtelisit parasta ystävääsi. Muuta sisäinen puheesi lempeäksi ja kannustavaksi. Ylisuorittamisesta on usein vaikea luopua, mutta voit helpottaa sitä ottamalla tavoitteeksi paremmat arjenhallintataidot ja riittävän levon. Opettele priorisoimaan. Kaikkea ei kannata tehdä sata lasissa. Varsinkaan, jos kukaan ei huomaa ylimääräistä panostustasi. 


Oletko sinä supernainen, jonka pitäisi jo ripustaa viittansa naulakkoon?



Rakkaudella
Sari







Näin käytän muistikirjaani


Lupailin Instagramin puolella, että kerron lisää minun käyttämästäni muistikirjasysteemistä. Asiaa tulikin enemmän kuin yhteen instakuvan tekstikenttään voi pusertaa, joten päätin siirtää koko tekstin tänne blogin puolelle.

Minulla on käytössä muistikirja sekä vuodelle 2019 päivätty päiväkirja. Lisäksi pidän esimerkiksi satunnaisilla kursseilla ja luennoilla mukana toista "suttumuistikirjaa", johon voi kirjoitella vähän mitä sattuu. Myönnän kyllä rehellisesti olevani jonkin sortin muistikirja-addikti ja puoliksi täytettyjä tai jopa tyhjiä muistikirjoja ja vihkoja löytyy ihan sievä pino.

Muistikirjanani on tänä vuonna Dingbatsin Wildlife-sarjan Bear. Olen hieman vaativainen muistikirjani suhteen ja valehtelematta tein oikeaa tutkimustyötä etsiessäni ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään mieluista ja inspiroivaa muistikirjaa. Tähän valintaan olen ollut oikein tyytyväinen.

Käytän muistikirjaani hyvin vapaamuotoisesti bullet journal -tyyliin. Aiemmin käytin valtavasti aikaa viikko- ja kuukausiaukeamien tekemiseen ja koristeluun, mutta nyt olen siirtynyt huomattavasti minimalistisempaan tyyliin. Aikaa ei valitettavasti riitä kaikelle ja suuntaan nyt taiteellisen energiani mieluummin kuvitustöihin Sarandian puolella.

Tällaiselta viikkoaukeama saattaa näyttää alkuviikosta. Viikon loppua kohti aukeama saattaa olla aivan täynnä tekstiä. Tässä näkyvät myös käyttämäni bullet journal -henkiset merkinnät tehtävälistassa.


Muistikirjani ydin on viikkoaukeama. Vasemmalle sivulle kirjoitan kaikkea viikon aikana mieleen pöllähtävää hyvin vapaamuotoisesti brain dump -tyyliin. Aukeaman oikealle sivulle teen tehtävälistan joka sunnuntai. Tuota tehtävälistaa päivitän sitten koko viikon joko lisäämällä uusia kohtia, ruksimalla yli tai merkkaamalla tehdyt kohdat. Teen tehtävälistaan merkinnät päällekkäin ja merkkaan jokaisen kohdan pienellä pisteellä, jonka päälle muut merkinnät on kätevä tehdä. Ruksi merkitsee tehtyä tehtävää, nuoli seuraavalle viikolle siirrettyä ja kenoviiva toistaiseksi kesken olevaa tehtävää. Mahdollisimman selkeää ja simppeliä, vaikka tehtävälistan oikeasti toimiva käyttäminen onkin hieman monimutkaisempi juttu. Parhaimmillaan se on kuitenkin väline, jolla arki ja hommat pysyvät näpeissä ja tehtävät tulevat ajallaan hoidetuksi. En koskaan listaa viikon tehtävälistaan kohtia huvin vuoksi vain siksi, että se tulee mieleen. Ylläpidän nimittäin erikseen pidemmän aikajakson isoa tehtävälistaa, johon kirjaan ylös kaikki tulevaisuudessa eteen tulevat tehtävät. Sieltä poimin viikottaiseen listaan sitten ajankohtaisia tehtäviä työn alle.

Koska työhöni liittyy paljon sosiaalisen median julkaisujen tekemistä, on tehtävälistan alapuolella erikseen tehtävälista erilaisille somepostauksille ja -ideoille. Niiden merkintään käytän samaa systeemiä kuin yleiseen tehtävälistaan.

Muistikirja on erityisesti luovan työn tärkeä väline, sillä viikkosivujen väliin kirjoitan melkein mitä vain pidempiä pohdintoja blogipostauksista markkinointisuunnitelmiin ja webinaarien muistiinpanoihin. Ja toki trackereita, kuten kesäbingo! Tästä syystä muistikirjaa on kiva myös selata taaksepäin. Kaikkea kirjoittamaansa ei aina muista ja yön tunneilla kirjoitetuista spontaaneista pohdiskeluista voi inspiroitua uudelleen. Juuri tästä syystä rakastan muistikirjaani. Jännällä tavalla minuuteni nivoutuu teksti kerrallaan sivujen väliin.

Koska haluan pitää muistikirjani melko tiiviisti arjen pyörittämisen ja luovan työn välineenä, en kirjoita sinne oikeastaan mitään päiväkirjatyyppisesti. Sitä varten minulla on säännöllisen epäsäännöllisessä käytössä Dream Cozyn The Year of Dragons 2019 -päiväkirja, jossa on kivasti päiväkohtaista kirjoitustilaa esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjan teksteille tai muille ajatuksille. Miehen kanssa meillä taas on käytössä kännykässä kalenteri, johon molemmat voivat merkata ylös kaikki arjen pyörittämiseen vaikuttavat asiat kavereiden juhlista hevosten hammashuoltoon ja heinäkuormien noutoon. Se pitää meidät molemmat ajan tasalla ja vähentää ikävien yllätysten määrä yhteisessä arjessa. Tästä syystä en merkitse muistikirjaani käytännössä koskaan viikkokohtaisia aikatauluja, kuten sovittuja tapaamisia tai kurssipäiviä. Ne eivät kuulu tehtävälistalle.

Heräsikö sinulla lisäkysymyksiä tavastani käyttää muistikirjaa? Onko sinulla oma tapa, jonka olet kokenut toimivaksi?

Rakkaudella
Sari


Ne lapsuuden kesät...



Olenko ainoa, jonka muistikuvissa lapsuuden kesät ovat täynnä lämpöä ja päättymätöntä auringonpaistetta? 


Lapsuudessa koulun kevätjuhla oli joka kerta yhtä kutkuttava. Todistustenjaon jälkeen todellakin kirmattiin kesälaitumille kuin villit pikku vasikat. Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta elettiin ilman aikatauluja ja murheita. Aamulla herättiin auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun. Usein odotin kärsimättömänä, jotta kello löisi yksitoista ja kirjasto aukeaisi. Seisoin hyvissä ajoin oven takana, kunnes tuttu kirjastonhoitaja tuli päästämään innokkaan lukutoukan sisään. Koulureppu tyhjennettiin kesäkuun alussa koulutarvikkeista ja koko kesän se toimi kirjastoreppuna. Aina kaikki kirjat eivät mahtuneet edes reppuun ja silloin loput lykättiin pyörän koriin kotimatkan ajaksi. 

Hevostyttönä lempikirjani olivat tietysti heppakirjoja, joita saatoin lukea joskus kaksi tai jopa kolme päivässä. Suosikkejani olivat Merja Jalon Nea- ja Nummela -kirjasarjat. Niitä lukien lojuin sohvalla, sängyssä, nurmikolla, pöydän ääressä. Kaikkialla nenä kirjassa. Välillä äiti hätyytti minut pihahommiin. Ruohonleikkuu sujui jo nuorena mainiosti, kunhan pidin tarkasti huolen, etteivät sammakot jääneet leikkurin alle. Ne kiikutettiin aina kämmenten välissä pihalammikkoon. 

Pyöräretkillä poljin alamäissä niin kovan vauhdin, että saatoin heittää jalat pois polkimilta ja kiljua pyörän pomppiessa hurjaa kyytiä kuoppaisella tiellä. Parasta oli, jos retki kulki hevostallin ohi. Silloin piti pysähtyä ihastelemaan laiduntavia hevosia. Kesän kohokohtia olivat ratsastustunnit, joille saattoi välillä päästä. Lämpimänä päivänä hionneet hevoset tuoksuivat unohtumattomalla tavalla kesälle. 

Iltaisin saatoin haahuilla pitkään pihalla kesäyön pehmeässä valossa. Avoimesta takaovesta kuului television ääniä, kun äiti katsoi Kesäillan valssia. Minä leikin ruokkivani mielikuvitushevostani, jonka laitoin yöksi nukkumaan leikkimökkiini. Vähän vanhempana mielikuvitus leikitteli suunnittelemalla tulevan kirjani juonta ja sen seikkailuja. Kun vihdoin hipsin sisälle hyttysten takaa-ajamana, minua odotti kulhossa vaniljajäätelöä mansikkahillolla. Mitään ei tehty kalenteria tuijottamalla. Se mikä illalla jäi kesken, saattoi jatkua taas aamulla. Kellon olemassaoloa tuskin muisti. 

Nyt kun palaan mielessäni lapsuuden kesiin, nousee mieleen väistämättä kysymys. Milloin kesästä tuli aikataulutettua suorittamista? Tapahtumia ja tekemistä, joista ei saanut jäädä paitsi. Paikkoja, joissa piti käydä. Jonoja huvipuistossa, siidereitä täyteen ahdetussa jokilaivassa, kotimatkoja helteisen aamuyön valossa juhlien jälkeen. Silloin joskus parasta, nyt jo niin vierasta. 

Aika on varmasti sivellyt kullalla muistojeni reunat, mutta viime viikkoina lapsuuden kesät ovat olleet mielessäni yhä uudelleen. Ehkä olen nyt valmis tavoittamaan sen mielentilan ja kiireettömyyden, joka silloin kuului lämpimiin lomapäiviin. Ja vaikka Kotokunnaalla riittää työtä ja tekemistä vaikka vuoden jokaiselle päivälle, toivon tänä vuonna kesäpäiviini myös sellaisia hetkiä, jolloin ei katsota kelloa ja kitkemättömiä kukkapenkkejä, vaan unohdutaan elämään hetki vain auringon lämpöä iholla ja nurmea paljaiden jalkojen alla. 

Millaisia olivat sinun lapsuutesi kesät? Mitä kaipaat niissä eniten?


Rakkaudella
Sari


Mitä tehdä kesällä? - Nauti hitaasta suvesta kesäbingon avulla



Julkaisin pari viikkoa sitten Instagramissa oman versioni bullet journal -ryhmästä löytämästäni kesäbingosta. Kesäbingo sai innostuneen vastaanoton suurelta osin siksi, etteivät omaan bingooni valitsemani ruudut pitäneet sisällään valtavasti vaivannäköä tai rahaa vaativia tehtäviä. Pikemminkin valitsin tehtäväksi asioita, jotka auttavat nauttimaan kesästä ilman suorittamista tai pakkopullaa.

Kesäbingon idea on koota yhteen kesäisiä ideoita, jotka toteuttamalla voi leikkimielisesti pelata bingoa. Kaikkea ei olekaan siis pakko toteuttaa, vaikka koko ruudukon ruksiminen olisikin tietysti hauska lopputulos kesän päätteeksi. Kesäbingosta löytyy myös ideoita kesäpäivään, jolloin kaipaa jotain tekemistä. Jos kaipaa kesäänsä menoa ja meininkiä, voi listaan lisätä myös vauhdikkaampia ruutuja. Idea on kuitenkin ensisijaisesti löytää kesän riemuja helposti ja läheltä ilman suurempaa suorittamista.

Kesä on täällä Suomessa niin lyhyt, että olemme vähän tottuneet siihen, että elämme kesää suunnitellen ja aikatauluttaen sen täyteen kaikkea kesäohjelmaa. Niin kuin mainoksessakin, elämme koko ajan kuin viimeistä kesäpäivää. Ajatus on tietysti hyvä ja kaunis. Kun kesä vihdoin koittaa, siitä halutaan nauttia täysin rinnoin. Aikataulutusten tekeminen, vapaapäivien ja lomien täyttäminen ohjelmalla ja elämyshakuisuus kuitenkin aiheuttavat itsessään kiirettä ja paineita, jotka ovat täysin vastoin sitä, mitä moni kesältään lopulta haluaa. Kesän iloa ja hyvää fiilistä, rentoutumista, ihanasta Suomen kesästä nauttimista.

Kesä kuitenkin tulee myös ilman aikataulutettuja ohjelmia ja etukäteissuunnittelua. Kesää ei tarvitse tehdä tai suorittaa, sillä se on jo täällä. Ihan joka hetki. Mitä jos tänä kesänä pysähdyttäisiin enemmän kesän äärelle? Kuuntelemaan miltä kesä kuulostaa, miltä se tuoksuu ja miltä se maistuu?

Kokosin tähän alle listan kaikista kivoista ideoista, joiden ääreen on ihana pysähtyä ja jotka avaavat aisteja nauttimaan ympäröivästä kesästä. Näistä voit koota oman kesäbingosi tai vaikkapa vain ideoita omaan kesääsi. Osa vinkeistä on ihanien Instagram-seuraajieni vinkkaamia, suurkiitos upeista ideoista!


Mitä kesällä voisi tehdä?

Kastele varpaat
Kokeile jotain uutta
Herää ja lähde kävelylle aikaisin aamulla
Tee retki lähiseudulla uuteen kohteeseen
Laula metsässä
Tee kukkaseppele
Ui luonnonvesistössä
Nuku teltassa, parvekkeella tai riippumatossa
Valloita kukkula
Tee kaarnavene
Paista lettuja ja syö ne ulkona
Lähde metsään sateella
Tee kuperkeikka nurmikolla
Tee palmikko itselle tai läheisellesi ja koristele se kukkasin
Pysähdy kuuntelemaan linnunlaulua
Käy mustikassa
Kuivata tai säilö kesän herkkuja
Lähetä postikortti
Syö uusia perunoita
Tee mehujäätä
Leivo kakku ja tarjoile se ulkona
Kävele paljain jaloin
Kasvata pullo-omena tai -päärynä
Tee nokkoskeittoa
Lue kirjaa ulkona
Pujota metsämansikoita heinänkorteen
Hypi trampoliinilla
Käy mattopyykillä
Leivo raparperipiirakka
Etsi neliapila
Keinu
Suutele puun alla
Juo aamukahvi tai -tee ulkona
Kirjoita runo
Katsele merta
Tanssi puutarhassa

Rakkaudella
Sari


Uusi elämä maalla - Vastasiko unelma todellisuutta?



Unelmissa, etenkin niissä suuremmissa, on se huono puoli, ettei koko totuutta niiden todellisuudesta voi tietää täysin etukäteen. Tiedäthän ne vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi haaveensa näkee? Uskallan kuitenkin väittää, ettei mikään elämässä ole täydellistä, eivät edes toteutuneet unelmat. Eivät puolisot, perheenjäsenet, kodit, työpaikat, lomamatkat. Siksi unelmienkin toteuttaminen vaatii uskallusta ja rohkeutta luopua täydellisyyden toiveesta.


Mistä haaveilimme?

Meidän haaveemme oli meille sopivan kokoinen koti maalla luonnon keskellä ja mahdollisuus pitää hevosia omassa pihassa. Minä halusin lisäksi puutarhan, kasvihuoneen ja kasvimaan, jotta pääsisin kehittämään orastavaa viherpeukaloani. Ideaalimme oli koti luonnonhelmassa, mutta kuitenkin järkevän työmatkan päässä, eikä aivan keskellä "ei mitään". Minä näin meidät asumassa vanhassa hirsisessä maalaistalossa, jonka pihalla nököttäisi navettarakennus ja pieni sievä aitta. Puutarhaa varjostaisivat vanhat puut, ehkä tammi tai vaahtera. Talon vanhat lattialaudat narisisivat ja keittiön kuningatar olisi kaunis puuhella. Talon ikkunasta näkisin hevoset, jotka kesäisin kirmaisivat laitumella. En varmasti ole ainoa, joka unelmoi juuri tästä.

Etsimme pitkään vanhaa pientilaa, joka täyttäisi kaikki toiveemme. Yleensä kohteissa oli kuitenkin liian pieni tontti, vääränlainen hintalappu, liian suuri tai huonokuntoinen talo tai se sijaitsi aivan liian kaukana muusta perheestä tai työpaikoista. Lopulta päädyimme rakentamaan uuden talon, sellaisen meidän näköisen. Päätöksen sinetöi lähes täydellinen tontti peltojen reunassa, joen varressa.

Tämä oli varsinkin minulle kompromissi, vaikka rakennusprosessi olikin lopulta mielenkiintoinen ja hyvin opettavainen vaihe elämässä. En ole kuitenkaan koskaan haaveillut uudesta talosta tai uusista pinnoista. Sydämeni sykähtää edelleen vanhoille puupinnoille ja elämää nähneille yksityiskohdille. Tästä syystä vaalin kaikkea vanhaa ympärilläni. Talon sisustuksessa onnistuimme käyttämään vanhoista rakennuksista kierrätettyjä materiaaleja, kuten vanhoja tiiliä ja sisäovia. Kotimme itsessään sijaitsee ihanasti alueella, jolla on hyvin pitkä ja merkittävä historia. Vielä 1700-luvulla tonttimme poikki kulki tie kirkolle. Aika huikeaa.


Pilvenhattaroiden varjopuolet

Muutto maalle pitää sisällään muutamia itsestäänselvyyksiä, joihin osasimme valmistautua ja joihin olimme tottuneet jo edellisessä kodissa asuessamme. Isoin muutos tuli olemaan pihatöiden määrä sekä hevosten hoitoon kuluva aika, työ ja järjestelyt.

Hevosten osalta yritin tietoisesti olla hyvin realistinen. Pelkästään hevosen omistamisesta seuraa valtava määrä työtä ja huolta, joten tallin pyörittäminen on homman viemistä ihan uuteen ulottuvuuteen. Työtä on paljon, kaikki aikataulutetaan hevosten ruokinta-aikojen mukaan ja pidempien reissujen järjestelyt ovat ihan oma juttunsa.

Täytyy kuitenkin sanoa, että jokapäiväiset hoitotoimenpiteet sujuvat meillä melko mutkitta, kun tekijöitä on kaksi. Marraskuun harmaudessa ja loskasateessa rämpiessä tarhojen siivous ei toki ole mitään herkkua, mutta onneksi meiltä löytyy miehen kanssa joustoa suuntaan ja toiseen. Myös heinänhakureissujen aikatauluttamisesta, laidunaitojen rakentamisesta sekä muista tallinpitoon liittyvistä hommista on tullut osa arkipäivää. Varsinkin pimeään vuodenaikaan huomaan lipsuvani kuitenkin siihen, että harrastan esimerkiksi ratsastuksen sijaan hevostallin pitoa, mutta ei se mitään. Hevosten kanssa tulee puuhailtua ja vietettyä aikaa kaikkien tallitöiden lomassakin ja valmentajista on hyvä apu oman motivaation ylläpitämisessä. Nyt kun tallia on pyöritetty yli vuoden ajan ja jokainen vuodenaika on eletty läpi yhdessä hevosten kanssa, uskallan sanoa, etten pois enää vaihtaisi. On ihanaa, että voin nähdä ikkunasta hevoseni ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla tai pujahtaa vaikka yöpaidassa kurkistamaan, onko tallissa kaikki kunnossa. Se on enemmän kuin jokaisen lapatun lantakärryn arvoista.

Jos oman tallin pyörittäminen on ollut positiivinen kokemus, on uuden talon pihan ja rakennusten viimeistely osoittautunut oletettua suuremmaksi työmaaksi. Osasimme toki odottaa, että pihapiirin ja puutarhan rakentamiseen täysin tyhjälle peltotontille kuluu aikaa ja rahaa, mutta kyllä tähän kuitenkin kuluu molempia enemmän kuin olisi arvannut. Lisänä on vielä hevosten laidunten perustaminen ja kentän rakentaminen, joten pihalla todella on riittänyt hommaa ja tulee riittämään vielä pitkään. Lisäksi osasta taloa ja tallia puuttuu vielä niitä kuuluisia listoja ja räystäslautoja sekä ihan kokonaiset terassit, joten rakennusprojekti on venynyt kyllä pidemmäksi kuin odotin.


Kaupanpäällisiä

Siitä huolimatta, etteivät haavekuvani vastaa aivan todellisuutta ja osa unelmista odottaa vielä toteutumistaan, näen silti todellisuuteni olevan vahvasti plussan puolella. Uusi koti on tuonut mukanaan valtavasti arjen kannalta merkityksellisiä asioita, joista suurin on ehdottomasti kosketus metsään. Liikun nykyään todella paljon luonnossa ja sillä on ollut todella suuri merkitys henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiini. Olen aivan rakastanut tähän upeaan luontoon ympärilläni. Jokirantaan, metsäpolkuihin ja peltomaisemiin. En edes tiennyt kaivanneeni luontoa näin paljon elämääni. Nyt olen aivan koukussa.



Todellisuus

Oliko unelma elämästä maalla yhtä ihana todellisuudessa kuin haaveissani? Kyllä ja vielä enemmän. Olen tästä kaikesta äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitäkin huolimatta, etten ole sata vuotta vanhan maalaistalon emäntä ja suurin osa puutarhaani on edelleen olemassa vasta mielikuvituksessani. Unelmien toteutuminen saa tehdä meidät onnelliseksi, mutta kaikkein oleellisinta on kuitenkin lopulta joustavuus. Jos jäämme liiaksi kiinni vain yhteen mahdolliseen unelmaan ja tapaan, jolla se voi toteutua, voimme jäädä paitsi todella upeista kokemuksista pelkän itsepäisyyden vuoksi. Kyse on vain siitä, mitkä ovat niitä asioita, joiden hyvät puolet kumoavat kirkkaasti huonot. Emme myöskään aina itse tiedä mikä on itsellemme parasta ja silloin on ihan hyvä, ettei jokainen toiveemme käy toteen. Monet unelmatkin ovat lopulta erinäisten kompromissien ja luopumisten mahdollistamia. Jos ei uskalla päästää irti, ei saa koskaan tietää minne voi päätyä.


Rakkaudella
Sari

Inspiroiva arki: Aikasyöpöt ja tietoinen ajankäyttö



Oletko koskaan miettinyt miten on mahdollista, että toiset saavat niin valtavasti enemmän aikaiseksi kuin muut yhden vuorokauden aikana, vaikka meille jokaiselle on annettu sama kaksikymmentäneljä tuntia seitsemänä päivänä viikossa? Kuulutko itse niihin, jotka havahtuvat iltapäivällä siihen, että suurin osa päivälle suunnitelluista tehtävistä on jäänyt tekemättä? Olet aloittanut ehkä kymmentä eri asiaa, mutta juuri yhtäkään ei ole saatettu loppuun, etkä ymmärrä mihin tunnit ovat sormiesi läpi valuneet. Tiedän tunteen.

Kamppailen itse tehokkuuden kanssa ajoittain edelleen ja silloin tarvitsen tietoista itseni ohjaamista, jotta pääsen takaisin oikeille urille. Tässä postauksessa haluan jakaa kanssasi sen, mitä olen itse oppinut ajankäytöstä ja tehokkuudesta.

Ihan ensimmäiseksi haluan korostaa, että on tehokkaita ihmisiä ja "tehokkaita" ihmisiä. Meillä on inhimillinen tarve verrata itseämme muihin, mutta se on vahingollista silloin, kun näemme toisessa ihmisessä haluamamme saavutuksen, mutta emme ole tietoisia siitä, mitä toinen ihminen joutuu käymään läpi päästäkseen tuohon tilanteeseen. Näemme vain tuloksen, emmekä mahdollisesti hyvinkin kyseenalaisia tapoja, joiden avulla siihen on pääty. Tehokkuus on yksi tällainen ihailtava piirre ja tehokkaiden ihmisten taustalla onkin hyvin usein esimerkiksi oman hyvinvoinnin ja terveyden laiminlyöntiä. Terve tehokkuus taas lisää hyvinvointiamme ja mahdollistaa kokemuksen siitä, että riitämme ja olemme tarpeeksi. Se on yksi onnellisuuden peruskivistä. 


Ole tietoinen ajankäytöstäsi

Ennen kuin omaan elämäänsä ja sen hallintaan voi tehdä perustavanlaatuisia muutoksia, on oltava tietoinen siitä, miten itse toimii. Painonpudotukseen pyrkivissä tositelevisio-ohjelmissa ihmisiä pyydetään kirjoittamaan ylös syömänsä ruoat viikon ajalta, jotta ravintoterapeutti voi nähdä missä ongelmat piilevät. Samalla tavalla kannattaa tehdä oman ajankäyttönsä kanssa. Meiltä voi kulua huomattava osa päivästä täysin turhanpäiväisiin asioihin, jotka kuluttavat paitsi aikaamme myös energiaamme. Näihin on kuitenkin vaikea lähteä tekemään muutoksia, jos niiden todellista määrää ei ole konkreettisesti nähnyt. Kirjoita siis viikon ajalta ylös päiväsi kulku kokonaisuudessaan ja merkitse ylös kaikki yli kymmenen minuuttia kestävät toiminnot. Sinulle voi paljastua yllättäviä asioita arjestasi. 

Pikainen palaveri jatkuu puolella tunnilla kotikuulumisten vaihtoa työpaikan käytävällä. (Erota toisistaan työaika ja tauot.) Saatat mennä sänkyyn klo 22, mutta selaat Facebookia, Instagramia ja katsot videoita yli tunnin ajan ja näin yöunistasi napsahtaa tarpeellinen tunti pois. (Laita itsellesi somekielto sängyssä.)
Kuinka monta kertaa ylipäätään otat kännykkäsi esiin ja kuinka kauan silloin yleensä jäät selaamaan sitä? (Jos määrä järkyttää, voit laittaa itsellesi rajan somen käyttöön ja esimerkiksi poistaa tarpeettomat ilmoitusäänet, jotka houkuttelevat ottamaan kännykän esiin.)
Jos tarkistat sähköpostisi, käväisetkö samalla parilla muulla täysin töihin liittymättömillä sivuilla? (Jälleen, vedä selkeä raja työajan ja vapaa-ajan välillä. Älä pidä työkoneella turhaan asiaanliittymättömiä välilehtiä auki.)
Kuinka usein ylipäätään tarkistat sähköpostisi? (Mikä on riittävän usein? Vedä raja siihen.)
Onko sinulla tapana viivyttää lenkille tai asioille lähtemistä katsomalla roskasarjoista vielä tämän jäljellä olevan kaksikymmentä minuuttia? (Jos ohjelma oikeasti kiinnostaa, laita se tallennukseen ja katso myöhemmin.)
Ja niin edelleen.

Meillä jokaisella on omat kompastuskohtamme, aikasyöppömme ja heikkoutemme. Vain omia kaavojamme havainnoimalla voimme tulla niistä tietoisiksi ja tehdä toimintaamme muutoksia. 


Älä uhraa yöuniasi

Tehokkaalla ihmisellä on kaksi asiaa: ajanhallintataidot ja energiaa. Vuorokaudessa voi olla vaikka miten paljon tunteja, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, jos ei ole energiaa, jota käyttää tehdäkseen noista tunneista hyödyllisiä ja innostavia. Älä siis hanki itsellesi lisätunteja nukkumiseen tarkoitetusta ajasta, ellei kyse ole akuutista poikkeustilanteesta. Levänneellä ihmisellä on huomattavasti paremmat valmiudet selvitä päivästä, ratkaista vastaantulevia ongelmia ja keskittymiskykyä saattaa tehtävät valmiiksi.

Ole tietoinen myös siitä, mikä on oma unentarpeesi ja huolehdi siitä, että se tulee täytetyksi joka päivä. Huomaa myös, että unentarve voi vaihdella vuodenajan, terveydentilan ja elämäntilanteen mukaan. Itse pärjäsin nuorena ihan näppärästi 6-7 tunnin yöunilla, mutta nykyään ideaalini on 8-9 tuntia.


Ymmärrä rytmisi

Lähes koko elämäni olen ollut iltavirkku ja se on ikävä kyllä vaikuttanut tehokkuuteeni. Käytännössä tehokkaimmat työtuntini ovat kuitenkin olleet sekä illalla klo 22-24 ja aamulla klo 9-11. Ongelma olikin usein siinä, että valvoin liian myöhään ehtiäkseni aamutoimien, hevosten ruokkimisen ja koiran ulkoilutuksen jälkeen työpöytäni ääreen klo 9 levänneenä ja riittävästi nukkuneena. Olen ratkaissut asian pyrkimällä tietoisesti siirtämään nukkumaanmenoaikaani aikaisemmaksi ja jättämällä luovan työn tekemisen käsin tai tietokoneella pois ilta-aktiviteeteista, koska niihin jää helposti liian pitkäksi aikaa kiinni. Hiljalleen onnistunutkin.

Toinen kompastuskiveni on iltapäiväväsymys, joka iskee klo 13 aikoihin. Huomaan miten ajatukseni alkavat hidastua ja tuntuu, että tarvitsen kunnon tauon. Jos lounas on vielä venähtänyt tänne saakka ja päätän syödä jotain, on soppa valmis ja väsymys ottaa niskaotteen. Ulkoilu, pihatyöt, raikas ilma ja hevosten kanssa puuhastelu ovat auttaneet omaan väsymykseen paremmin kuin lepääminen.

Jos siis mahdollista, aikatauluta päiväsi, tehtäväsi ja ruokailut sen mukaan  mikä tukee parhaiten omaa luonnollista rytmiäsi. Me emme ole samanlaisia ja siksi on tärkeä tuntea oman mielen ja kehon tarpeet. Joillekin meistä pienet torkut ovat juuri oikea energiatankkausmuoto töiden jälkeen ja toiselle se pilaa koko loppuillan. 


Vältä ylikuormittamista

Kaiken keskiössä on kuitenkin tasapaino. Omaa päiväänsä ei tule ylikuormittaa hurjalla tehtävämäärällä ja tällä tavoin väsyttää itseään, sillä itsensä vetäminen piippuun kostautuu aina seuraavina päivinä. Aikatauluta järkevästi. Aseta itsellesi rohkeasti tavoitteita ja johda itse itseäsi, mutta ole kuitenkin realistinen odotuksissasi. Jos tavoitteesi eivät aina täyty, älä soimaa itseäsi, vaan mieti missä meni vikaan, mitä olisi pitänyt ennakoida tai tehdä toisin.

Nukkuminen ei yksinään ole riittävää lepoa, vaan mieli kaipaa myös hereilläoloaikana rauhoittumista ja ajatusten ohjaamista esimerkiksi pois töiden parista. Tiesitkö, että lyhyiden taukojen pitäminen on työskentelyn kannalta tuottoisampaa kuin pitkät työskentelypätkät? Toisin sanoen tauot tekevät meistä tuottoisia, kunhan meillä on itsekuria pitää ne oikeanmittaisina. Muista myös, että esimerkiksi toimistotyöläisen tauko ei ole somen selaamista saman näyttöpäätteen ääressä kuin työtä tehdessä. Älä ole siis laiska myöskään taukojen suhteen, vaan käy juomassa esimerkiksi vettä, oikaise kroppasi, pyörittele hartioita tai käy pikaisesti happihyppelyllä.

Järjestä myös aikatauluttamatonta aikaa, jolloin voit ihan luvan kanssa löhötä sohvalla ja katsoa hömppäohjelmia, jos siltä tuntuu. Opettele kiittämään itseäsi siitä, että osaat ottaa rennosti yhtä lailla kuin tarttua toimeen silloin, kun on sen aika. Tapaa ystäviä, harrasta liikuntaa, liiku luonnossa kiireettä. Suorittajalle tämäkin on usein opettelun paikka.


Itsetuntemus

Ajankäytönhallintakin vaatii alkuun harjoittelua ja itsetuntemuksen opiskelua. Kysy itseltäsi seuraavia kysymyksiä ennen kuin alat suunnitella ajankäyttöäsi arjessa:

  • Mitkä ovat suurimmat aikasyöppöni?
  • Millaisissa tilanteissa en ole tehokas?
  • Mihin aikaan päivästä olen tehokkaimmillani/vähiten tehokas?
  • Nukunko riittävästi ja oikeaan aikaan vuorokaudesta?
  • Osaanko pitää taukoja?
  • Osaanko rauhoittua ja hiljentää mieleni?
  • Osaanko aikatauluttaa oikean määrän tehtäviä työpäivääni?

Rakkaudella
Sari

Turpaterapiaa



"Jos joku kysyy minulta miten rentoudun arjen keskellä, mainitsen aina hevoseni."


Meillä on kaksi hevosta. Norjanvuonohevostamma Hilu on ollut meillä kohta kaksi vuotta ja irish cob -tamma Nana saapui meille vajaa vuosi sitten. Koska hevosemme asuvat omassa pihassamme, pyörii arkemme hyvin pitkälti tallitöiden ympärillä ja niiden rytmittämänä. Arkipäiväiset tallityöt tarjoavat kaivattuja hengähdyshetkiä ja happihyppelyitä töiden keskelle.

Henkisen hyvinvoinnin kannalta hevoset ovat elämässäni vielä suuremmassa roolissa. Olen koko nuoruuteni ollut kova stressaamaan ja jännittämään, mutta hevosten kanssa kaikki harmit ovat aina unohtuneet. Hevonen on läsnä hetkessä ja siksi myös ihmisen on kyettävä karistamaan mielestään muut päivänpolttavat ajatukset ollessaan hevosen seurassa. 

Jos olen todella kiireinen tai jokin akuutti murhe on päällä, en lähde hengaamaan tai treenaamaan hevosteni kanssa. Moni pitää hevosharrastusta hyvänä tapana purkaa stressiä, mutta ainakaan omat hevoseni eivät arvosta valmiiksi kireää, hermostunutta tai ärtynyttä ihmistä. Hevonen ei ole roskasanko, johon voi kaataa tai purkaa omat harminsa. Rauhaarakastavana olentona sekin haluaa tulla kohdatuksi samalla lempeydellä ja rauhallisuudella kuin me ihmisetkin. Kun puhutaan turpaterapiasta ja hevosista läsnäolon opettajina, on tärkeää muistaa, että hevosen tehtävä ei ole toimia henkisen taakkamme kantajina, vaan peilinä. Ei pidä ihmetellä, jos hevonen ei halua jäädä jännittyneen, kiireisen tai ärtyneen ihmisen seuraan, vaan lähtee pois. Kukapa moisen tyypin kanssa haluaisi hengatakaan? On surullista, että hevosen negatiivinen käytös leimataan usein temppuiluksi ja kiukutteluksi, vaikka todellisuudessa hevonen reagoi vain meihin ihmisiin ja tilanteisiin, joihin sen laitamme. Todellista yhteyttä toiseen elävään olentoon ei koskaan löydy, ellei ihminen ole valmis myöntämään myös vastapuolelle oikeuden tunteisiin ja niiden ilmaisuun. Vasta se mahdollistaa todellisen vastavuoroisen kommunikaation, joka avaa ovet aivan uusiin oppitunteihin.

Omista hevosistani erityisesti Nana on todella herkkä reagoimaan ihmisen tunteisiin ja esimerkiksi hengitykseen. Varsinainen mindfulness-ohjaaja siis! Nana saattaa melkein nukahtaa syliini, jos rapsuttelen sitä ja hengittelen syvään, mutta toisaalta se saattaa jännittyä kovastikin, jos itse jännitän vaikkapa ratsastustuntia. Ihmisenä joudun kantamaan vastuun omista mielentiloistani, jotta Nanalla olisi mahdollisimman hyvä olla. Hevonen ei ole harrasteväline, eikä kone ja siksi on tärkeää, että kaiken yhdessä tekemisen tavoite on olla sille positiivista ja luottamusta herättävää.

Jos Nana on opettanut minulle tunteiden, rentouden ja hengittämisen merkitystä, on Hilu riisunut persoonastani suorittamisentarvetta ja opettanut sietämään pettymyksiä. Kaikkien yhteisten vastoinkäymisten jälkeen alamme nyt olla Hilun kanssa hyvässä synkassa. Hilulle tärkeintä on yhdessä tekeminen ja se on aina ollut varsin taitava lukemaan ihmisen kehonkieltä. Hilu seuraa vapaana lähes täydellisesti ja usein tuntuu, että se osaa lukea pelkkiä ajatuksia. Vastaavasti Hilu haluaa tulla yhtäläisesti kuulluksi, sillä ystävyys on kaksisuuntainen tie, jossa molempien tunteet ja viestit täytyy ottaa huomioon.

Olen läpikäynyt elämässäni useita oppitunteja, mutta hevoset ovat ehdottomasti tärkeimpiä opettajiani mitä tulee henkiseen kasvuun ja tasapainoon. Ne opettavat minulle jatkuvasti itsehillintää, rentoutta, kehotietoutta ja myötätuntoa. Maailma tuntuu aina paremmalta paikalta, kun saan rapsuttaa karvaista ystävääni korvan takaa ja tuntea pehmeän turvan poskellani. Näinkin lyhyen yhteisen taipaleen jälkeen olen vakuuttunut siitä, että hevoset ymmärtävät ja tarkkailevat meitä ihmisiä paljon herkemmin kuin me niitä. Ja juuri siksi meidän tulisi pysähtyä kuuntelemaan mitä hevosilla olisi meille sanottavaa meistä itsestämme.

Pienen tallimme elämää ja ajatuksenvirtaa pääsee seuraamaan Facebookissa Kotokunnaan hevostalli -sivulla ja karvakorvat vilahtelevat usein sekä Kotokunnaan IG-kuvissa että tarinoissa

Lempeää maanantaita! Muista rapsuttaa karvaisia ystäviäsi!

Rakkaudella
Sari