Hämärässä



Rakastan metsää. Aivan erityisesti rakastan minulle kaikkein läheisintä metsää, jonne pääsen sukeltamaan vain kivenheiton päässä kotoa. Ajatukseni olikin jatkaa täällä blogin puolella jo Instagramissa jakamiani ajatuksia metsästä ja sen voimasta, mutta sanat tuntuvat olleen kadoksissa viime aikoina. Olen kärsinyt oudosta nuhasta tai flunssasta, joka ei suostu jättämään rauhaan. Lisäksi kellojen siirtäminen taaksepäin oli jälleen kerran koettelemus, josta en tunnu pääsevän yli. Aivoni eivät voi käsittää kuinka pimeää voi olla jo viideltä iltapäivällä. Nämä harmaansynkeät päivät eivät ole auttaneet asiaa laisinkaan, vaan sielu tuntuu rypistyneen pelkästä ahdistuksesta aavistuksen sykkyrälle. Jos olen ihan rehellinen, on päällimmäinen tunne pakokauhu. Nyt on vasta marraskuun alku. Tätä tulee jatkumaan vielä kuukausia. Miten ihmeessä selviän?


Tällä hetkellä päivänvalon ahmaiseva pimeys syö omia voimia niin, että tiedostan itsekin, etten selviä pimeästä vuodenajasta järjissäni tekemättä tietoisia muutoksia sen eteen. Ja koska rakastan listoja, päätin tehdä sellaisen itselleni ja kirjoittaa ylös ne muutokset arjessa, jotka voisivat auttaa kohottamaan mieltä ja energiatasoja pimeänä vuodenaikana.


Metsä. Talviaikaan siirtyminen tuli siinä mielessä huonoon aikaan, että sairastelun vuoksi en ole jaksanut käydä metsässä lainkaan niin usein kuin vielä pari viikkoa takaperin. Tukkoisena ja väsyneenä ei ensimmäisenä tule mieleen tarpoa tihkusateessa märässä metsässä, vaikka siitä itse asiassa olisi jaksamisen kannalta hyötyä. Rehellisesti olen myös kaivannut hetkiä metsäpoluilla, sillä ne tekevät minut aidosti onnelliseksi. Eri asia on vain saada itseni raahattua sinne saakka. Ensimmäinen kohta listassani on siis kunnostautua metsäretkien suhteen. Ulkona liikkuminen piristää muutenkin, mutta metsällä on vähintään tuplavaikutus hyvinvoinnin kannalta. Varsinkin, kun metsä on niin kaunis ja rauhoittava kuin lempimetsäni.


Vuorokausirytmi ja unen määrä. Olen muutenkin yrittänyt hiljalleen lisätä yöunien pituutta, mutta nyt ajattelin siirtää vielä päivärytmiäni niin, että saisin varsinaiselle työskentelyajalle mahdollisimman paljon valoisia tunteja. Kun teen töitä kotona, voin aika pitkälti valita mihin aikaan päivästä töitäni teen. Nyt huomaan selvästi, että tuotteliaisuuteni suorastaan romahtaa iltapäivällä hämärän laskeutuessa, eikä se herää uudelleen edes myöhään illalla, jolloin olen usein luovimmillani. Aamun valoisia tunteja minulla kuluu tällä hetkellä useampi aamiaisen, koiran ulkoilutuksen ja hevosten ruokkimisen parissa. Jos nousisin 1-2 tuntia aiemmin, saisin nämä arkiset askareet hoidettua ja pääsisin töihin kiinni valoisten tuntien alkaessa. Toivoisinkin tämän ratkaisun lisäävän tuotteliaisuuttani - jos vain suinkin pystyn siihen, sillä vuosien aikana pinttynyttä vuorokausirytmiä on melko hankala muuttaa, eikä se tapahdu hetkessä.


Vaihtoehtoiset valot. Jos päivänvalo ei riitä pitämään energiatasoja yllä, on otettava käyttöön muut valonlähteet. Tänä aamuna kaivoinkin jo esille kirkasvalolampun, jonka käyttöä aion jatkaa viime vuoden tapaan aina aamuisin. Tämän lisäksi ajattelin alkaa polttaa heti hämärän laskeuduttua kylttilöitä. Niiden valo on pehmeä, lempeä ja tunnelmallinen - ehkä jopa inspiroiva? Toivon, että niiden luoman tunnelman myötä pimeys olisi helpompi ottaa vastaan ja hyväksyä sen sijaan, että taistelisin sitä vastaan. Pimeyden ei tarvitse ahdistaa ja synkistää. Se voi olla myös rauhoittava ja rentouttava, kuitenkaan väsyttämättä. Näin ainakin haluan uskoa.




Säätiedotus lupaa huomiselle puolipoutaista säätä ja toivon auringon kurkistelevan jo aamusta, sillä ajattelin suunnata Callan kanssa metsään toivottavasti hyvin nukuttujen pitkien yöunien ja kirkasvalohoidon jälkeen. Ja illalla etsin kynttilät. Missä ne edes mahtavat olla viime vuoden jäljiltä? 

Miten sinä selviät pimeästä vuodenajasta?

Rakkaudella
Sari

Syksyn ensisointuja



Tämä vuosi on ollut säiden puolesta jotenkin erityisen kummallinen. Keväällä kurittavat pakkaset vaihtuivat parissa kuukaudessa toukokuun helteisiin, jotka sitten jatkuivatkin läpi koko kesän. Murhetta sai kantaa veden puutteesta, kuihtuneista laitumista ja talven heinistä. Alituinen kuumuus uuvutti niin, ettei päiväsaikaan jaksanut tehdä juuri mitään ja olo oli kuin grillissä tirisevällä makkaralla. Vielä keväällä elättämäni haaveet etelänmatkasta unohtuivat viimeistään heinäkuun alussa. 

Suomen kesä on yleensä niin lyhyt, että syksy tuntuu tulevan aina vähän nurkan takaa ja ihan liian nopeasti. Tänä vuonna syksy on ihan tervetullut. Olen viimeinkin saanut rakennettua puutarhaa ja tehtyä istutuksia, joita kuivana hellekautena oli aika turha edes suunnitella. Vielä muutamat taimet istutusryhmiin ja pakkasöiden saavuttua kevään sipulikukat maahan. Sitten jäänkin odottelemaan kevätkylvöjä.


Ainoa harmi saapuvassa syksyssä on lämpötilan lasku ja jäätyvä maa. Meillä kun on vielä osa ulkomaalauksesta, rakennusten laudoituksista ja terasseista kesken. Siihen päälle vielä hevosten aitauksen laajennus, laidunten syyskylvöt ja kentän rakentaminen. Hommaa siis riittäisi vaikka pienelle kylälle, joten en ollut kovin innostunut lukiessani ensilumiennusteista. Viime yönä lumi satoikin jo Kilpisjärvelle. Itse toivoisinkin pikemminkin pitkää ja lämmintä syksyä. Tänä vuonna sääyllätyksiä kun on saatu jo tarpeeksi.



Näin pitkällä syksy ei ole vielä täällä Turun seudulla, vaan kuvat ovat viime vuodelta. Näitä fiilistellessä alkaa suorastaan odottamaan ruskatunnelmaa.

Unelmasta tavoitteeksi, tavoitteesta todeksi


Olen lapsesta asti ollut kova unelmoimaan. Mielikuvitusta riitti, enkä juuri antanut tosielämän realiteettien rajoittaa haaveiluani. Hulluimpiakin unelmia yritin jo pikkutyttönä elää todeksi. Nykyään vanhalla kirjoituskoneella kirjoitetut "kirjat" ja suunnitelmat muuttaa rivitalon takapihalla nököttävä leikkimökki ponitalliksi jo naurattavat. Tuolloin suunnitelmani eivät ehkä onnistuneet, mutta ne opettivat arvokkaan asian. Tavoitteet vaativat innovatiivisuutta ja kykyä tarkastella asioita useammalta kantilta sekä omalla kohdallani myös tiettyä itsepäisyyttä, jos läheisiltäni kysytään. Unelmien toteuttaminen on ensisijaisesti taitolaji - ja sen voi oppia!

Olen jo pitkään sanonut, että minä en harrasta hattaraista päiväunelmointia. Sen sijaan minulla on vapaana lentäviä ajatuksia, joista muovautuu unelmia ja aivan erityisistä unelmista teen tavoitteita. Niiden todeksi eläminen on ollut yksi oman elämäni suurimmista voimauttavista kokemuksista. Unelmamme kun kertovat siitä, mitä elämältämme todella haluamme ja keitä syvimmiltään olemme.

Matkan varrella olen kiinnostunut yhä enemmän siitä, miten unelmien saavuttamisen voi itse tehdä mahdolliseksi ja toisaalta mikä estää meitä elämästä tavoitteitamme todeksi. Usein ongelma on lähtökohtaisesti jo siinä, ettei tiedä mitä elämältä haluaa tai rautoja on liian monta kuumana samaan aikaan. Oppimamme ajatusmallit, odotukset ja oletukset ovat usein suurimpia esteitämme. Moni myös olettaa, että unelmat vain jonakin päivänä manifestoituvat todeksi, vaikka varsinkin suuremmat unelmat vaativat todellisuudessa paljon työtä - myös suunnittelun osalta.

Tästä oivalluksesta syntyi ajatus Inspiroivasta arjesta ja ensimmäinen Unelmasta tavoitteeksi, tavoitteesta todeksi -workshop, joka järjestetään ensi viikon lauantaina Turussa Luomuspajalla. Workshopissa kirkastetaan omat intohimot ja unelmat tavoitteiksi ja käydään läpi unelmien mekaniikkaa eli sitä, miten unelmien toteutumisen voi mahdollistaa ja miksi ne joskus jäävät vain haaveiksi. Päivän aikana käydään läpi konkreettisia tapoja järjestää unelmat toteutettaviksi suunnitelmiksi ja opitaan tekniikoita, joiden avulla suunnitelmien toteuttaminen myös onnistuu. Unelmien ei tarvitse olla suuria muutoksia, vaan ne voivat liittyä myös toiveeseen rakentaa inspiroiva ja toimiva arki tai yksittäiseen unelmaan: lomamatka, uusi koti, uuden taidon oppiminen. Emme tavoittele täydellistä elämää, vaan elämää, joka on juuri sinun näköisesi. Lopuksi opiskellaan tekniikoita, joiden avulla tavoitteiden saavuttaminen muuttuu tietoiseksi työskentelyksi. Ei höttöä tai voimalauseiden toistelua, vaan inspiroivaa asiaa!

Workshop sopii hyvin myös yrittäjille tai yrittäjyydestä haaveileville ja useat workshopissa opetettavat tekniikat sopivat mainiosti osaksi kalenteria tai bullet journalia. Tervetuloa workshoppiin selvittämään mikä erottaa haaveilijan oman elämänsä tekijästä.

Unelmointi on helppoa, mutta unelmien toteuttaminen vaatiikin usein taitoa ja kykyä ylittää tavoitteen tiellä olevat esteet. 


Unelmasta tavoitteeksi, tavoitteesta todeksi -workshop

Lauantai 25.8.2018 klo 10-14
Ohjaajana Sari Härkönen-Rand / graafinen suunnittelija 

Hinta 35,00 euroa

Ilmoittautumiset sähköpostitse sari@sarandia.fi 20.8.2018 mennessä.


Kirppiksellä nähdään!


Olettehan jo kuulleet, että kauan odotettu ja toivottu Åbloggaajien kesäinen kirppistapahtuma on taas täällä! En ole aiempina vuosina päässyt kertaakaan tähän huippusuosittuun tapahtumaan osallistumaan, sillä huonolla tuurilla olen ollut aina töissä tai kiinni muissa menoissa. Tänä vuonna pääsen paikan päälle ja vieläpä onnellisesti åbloggaajien riveissä. Oman kirppispöytäni löydät siis myös elokuun ensimmäisenä sunnuntaina Liedon Ilmarisista Kotilaiturin pihalta.

Olen hyvin tehokkaasti käynyt viimeisten kolmen vuoden ajan kotia läpi ja karsinut kaiken turhan. Kummallisesti yhä edelleen vain jostain ilmestyy laatikoiden pohjalle piiloutuneita tavaroita, joille en keksi enää käyttöä. Osa myyntiin tulevista tavaroista ja varsinkin isommista tavaroista on sellaisia, jotka eivät ole uudesta kodista sitten kuitenkaan paikkaansa löytäneet.  Nämä kaikki saavat nyt etsiä itselleen uuden kodin.

Toivotaan siis upeaa säätä ja innostunutta kirppistunnelmaa. Tervetuloa kaikki paikalle ja tulkaahan moikkaamaan Kotokunnaan rouvaa. Alla vielä tarkemmat tiedot tapahtumasta.

Rakkaudella
Sari

Nyt se on taas täällä! Åblogien ja ystävien kirpputori su 5.8.2018 klo 12-15 Kotilaiturin pihalla, Liedon Ilmarisissa.
Merkkaa kalenteriisi!


Oi ihana Oolanti - Tärpit Ahvenanmaalle


Arki on viimeisen vuoden ajan antanut ja ottanut vähän isommalla kauhalla ja vaikka oma maa onkin mansikoista makein, aloin kaivata kesäksi pientä irtiottoa. Viikon etelänlomaan ei nyt antanut myöden kukkaro, eivätkä hoidettavina olevat eläimet, joten päätimme toteuttaa lomareissun pienemmässä mittakaavassa ja varasimme yhden yön matkan Ahvenanmaalle.

Olen käynyt Ahvenanmaalla yhden kerran. Olin silloin kaksitoistakesäinen tyttönen ja kyseessä oli koulun luokkaretki. Muistan retkestä Taffelin tehtaan liukuhihnalämpimät sipsit, majapaikan paperinohuet seinät sekä perinnepihalla syödyt kermavaahdolla kuorrutetut pannukakut. Nyt lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin reissuun lähdettiin hieman toisista lähtökohdista ja alla oli oma auto kulkemista helpottamaan.

Ahvenanmaa on pieni ja etäisyydet todella lyhyitä, mutta nähtävää oli niin paljon, ettei näin lyhyelle reissulle ehtinyt millään mahduttaa kaikkea kivaa. Sehän tarkoittaa vain sitä, että palaamme Ahvenanmaalle vielä joskus uudelleen. Tähän postaukseen kokosin omat vinkkini Itämeren aarteesta, vaikkakin on heti alkuunsa todettava, että Ahvenanmaalta löytyy taatusti enemmänkin ihasteltavaa.




Stickstugan (Järsö)

Ihastuttavan Stickstuganin otimme vierailukohteeksi ystäväni suosituksesta ja tämä kohde ansaitsisi varmaankin ihan oman postauksen. Puutarha- ja käsityöihmiselle paikka on varsinainen keidas. Pienestä puodista löytyi kauniita sisustusesineitä sekä valtava määrä lankoja. Puodilta polku johdattaa runsaana kukkivalle puutarhalle ja itse rakennetuille kasvihuoneille. Paikan omistajan kädenjälki ja ehtymättömät ideat näkyvät kaikkialla. Yhdellä silmäyksellä ei ehdi edes erottaa kaikkia hullunkurisia ideoita, kuten petankkipalloista tehtyjä koristeita ja työkalupakista rakenneltua istutusruukkua. Tässä puutarhassa kierrätystä on käytetty niin luovasti, että ympärilleen katsoessaan huomaa väistämättä hymyilevänsä.

Puutarhasta matka jatkuu kylttien ohjaamana pienen kallionnyppylän päälle, jossa on sievä ja aivan yhtä idearikkaasti sisustettu kahvila. Kakkupalansa voi nauttia niin sisällä kuin vaikkapa alhaalla kasvihuoneessa.

Psst! Vieraile samalla matkalla Nåtössä pähkinäpensaslehdossa.












Maarianhaminan keskusta

Maarianhaminalla on viehättävä ja idyllinen pieni keskusta. Turismi on tuonut mukanaan joukon ravintoloita, jäätelökioskeja ja kahviloita, joista monet ovat herttaisella tavalla persoonallisia. Omaksi suosikikseni nousi Torggatanilla sijaitseva Edith's Vintage & Design. Kyseinen puoti koostuu itse asiassa useamman yrittäjän liikkeistä ja myynnissä on niin paikallisia designtuotteita kuin maailmalta koottuja antiikkilöytöjä. Innovatiivisuus näkyy täälläkin. Ahvenanmaalaisille tuntuu olevan tyypillistä huumorilla höystetty kyky nähdä asioita hieman toisesta vinkkelistä. Ehkä saaren omalaatuinen sijainti ja toisaalta sen vuosisatainen kansainvälisyys ovat muokanneet ahvenanmaalaisista ihan omanlaisiaan tyyppejä.



Psst! Yövyimme Hotelli Pommernissa, joka ihastutti siisteydellään ja raikkaalla sisustuksella, eikä rasittanut kukkaroa ylenpalttisesti.



Kastelholman linna

Kukapa ei olisi matkoillaan linnoja nähnyt? Kastelholman linna on kenties itsessään melko samanhenkinen kuin monet muut linnat tai niiden rauniot Suomessa. Kastelholman linna ankkuroi kuitenkin kävijän hetkeksi kiinni historiaan, sillä onhan se aika siistiä kulkea samasta pääportista kuin kuningas Kustaa Vaasa aikoinaan. Erityisen houkuttelevan Kastelholmasta tekee sen ympäristö. Alueella polveilee herttainen riukuaitojen ketju ja niiden takana lampaat laiduntavat vanhojen paksukaarnaisten puiden varjossa. Polun varrella voi poikeata muihin museoihin ja vanhoihin rakennuksiin tutkimaan elämää vuosien takaa. Maalaistytön silmissä idylli on täydellinen.

Psst! Auto kannattaa ottaa mukaan tai vuokrata ainakin osaksi aikaa. Me olisimme mieluusti kuluttaneet vielä yhden päivän saareen tutustuen, mutta kiitos lyhyiden etäisyyksien huristelimme paikasta toiseen hyvinkin näppärästi. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme saattaneet ottaa alle sekä kajakin että polkupyörät.




 Tänä kesänä ehtii vielä hyvin seilata nauttimaan Ahvenanmaan värikkäästä saaristolaistunnelmasta. Minulle ainakin jäi selvä saaristokuume päälle ja nyt tekisi mieli tehdä vielä kesän aikana päiväretkiä kotimaan saaristossa. Ainakin Seili on seuraavana listalla. Suosituksia perinteikkäistä luontokohteista otetaan vastaan!

Rakkaudella
Sari  

Sattumankauppaa - Miten Nana muutti meille

 

Kevät on taipunut kesäksi ihan kalenterinkin puolesta ja samalla meidän pieni kolmen hevosen porukka on hiljalleen hitsautunut laumaksi Nanan muutettua meille huhtikuun alussa. Lupasin tuolloin kertoa Nanasta tarkemmin. Tämä onkin tarina paitsi tupsujalkaisen ystävämme päätymisestä meidän pihaamme myös tarina siitä, miten kohtalo joskus tarjoaa toisen mahdollisuuden - ja miten siihen pitää tarttua.

Jos palaamme ajassa taaksepäin puolentoista vuoden päähän, suurin piirtein vuodenvaihteeseen vuoden 2017 nurkilla, meillä oli täysi hässäkkä päällä. Talonrakennusprojekti oli vielä pahasti vaiheessa, mutta minulla oli jo sydämen karrelle polttava hevoskuume. Töiltä ja raksahommilta liikenevän ajan selasin hevosten myynti-ilmoituksia juuri sillä silmällä, että Se Oikea tulisi vastaan. Blogini lukijat varmaan muistavat, että olen haaveillut omasta hevosesta aivan pikkuplikasta asti ja Kotokunnas on aina ollut unelma myös hevosenpitopaikasta. Kuumotus päästä hevoskaupoille alkoi olla tuossa vaiheessa siis aivan todella kuumottava.

Yksi aivan erityisen ihana ehdokas löytyikin. Nuori mustakorvainen ja muutoin melkein valkoinen irish cob -tamma nimeltä Nana. Viestittelin myyjän kanssa useaan otteeseen ja hänen lähettämänsä videot ja kuvat suorastaan sulattivat sydämen. Tamma oli nuori, mutta kaikin puolin mainio tapaus. Raksa painoi kuitenkin vielä pahasti päälle, sopivaa tallipaikkaa ei ollut juuri sillä hetkellä tarjolla ja joulun jälkeen hevosinnostuksen sammutti suru vanhasta Puppe-koirasta luopumisesta. Nanaa ei siis lähdetty katsomaan ja lopulta myynti-ilmoituskin hävisi markkinoilta. Aarre oli käynyt kaupaksi. Vasta keväämmällä ryhdyimme uudestaan katselemaan myynti-ilmoituksia ja toukokuussa saimmekin varattua läheltä tallipaikan ja löysimme Hilun, josta teimme kaupat. 


En missään vaiheessa unohtanut Nanaa. Hilu on herkkä, innokas ja hieno pieni hevonen, mutta sen kouluttaminen ratsuksi on ollut pitkässä puussa ja olemme joutuneet ottamaan takapakkeja pariinkin kertaan. Hilua on useammankin ihmisen suusta kommentoitu hyvin erikoiseksi hevoseksi ja allekirjoitan sen ihan täysin. Ehkä siksi välillä mieleeni tuli Nana ja sen tyystin erilainen tempperamentti. Kun maaliskuussa kouluttajamme kanssa sitten totesimme yhteistuumin, että Hilun koulutus on parempi aloittaa alusta ja edetä huomattavasti normaalia hitaammin, aloin haaveilla toisesta hevosesta. Halusin jo päästä ratsastamaan, treenaamaan ja maastoilemaan. Hilun koulutuksen hidas eteneminenkin tuntuisi motivoivammalta, jos olisi toinen hevonen kaverina, jonka kanssa saisi nollata ja tuulettaa omaa päätään. Päätimme heittää varovasti verkot vesille, jos vaikka juuri täydellinen hevonen tulisi vastaan. Vähempään emme tyytyisi. Samalla mietin millaista voisi olla, jos meillä olisi sellainen hevonen kuin hyppysistä yli vuosi aiemmin livahtanut Nana. 

Ei tainnut kulua viikkoakaan, kun sain melko yllättävän viestin. Nanan entinen myyjä tiedusteli, olisimmeko vielä kiinnostuneita ostamaan Nanan, joka olisi nyt hänen ystävältään tulossa myyntiin. Taisin konkreettisesti kiljua miehelle, että nyt on jotain sellaista sattunut, mitä ei voi ohittaa. Kohtalolla on nyt sormensa pelissä. Taisi mennä viikko ja lähdimme ajelulle Nanaa katsomaan. Tallilla vastassa meitä oli herttainen ja hiukan ujo tamma, jolla oli maailman tuuheimmat tupsujalat, levein selkä ja hassu pieni pää suhteessa muuten muhkeaan olemukseen. Edellisestä ratsastuskerrastani oli vierähtänyt aikaa, mutta Nanan kanssa tuntui heti kotoisalta. Kun Nana vielä nosti pyörivän reippaan laukan (jossa en meinannut osata edes istua), olin jo aivan myyty. Mies kommentoi myöhemmin, että naamani oli yhtä leveää hymyä, kun olin Nanan selässä. 

Kotimatkalla pysähdyimme ensi töiksemme pitämään palaveria pikaruokaketjun tarjoilujen äärellä. Riemullani ei ollut rajoja, kun mies oli aivan samaa mieltä kuin kanssani. Nanan täytyy ehdottomasti muuttaa meille. Siinä jäivät hampparit ja ranskalaiset puoliksi syömättä, kun teimme ostopäätöksen. Innostukseltani en saanut enää alas palaakaan.

Nana on kotiutunut meille todella nopeasti. Tie pienen tamman sydämeen kävi rapsutusten kautta. Nana onkin ollut alusta asti äärimmäisen seurallinen ja puhelias. Se hörisee kovasti tutuille ihmisille ja on aina lähdössä ensimmäisenä meidän mukaan. Kirjaimellisesti aina. Myös silloin, kun olisi tarkoitus hakea joku toinen hevosista tarhasta. Ratsastuksellisesti olemme vielä alkutekijöissä, sillä sopivaa satulaa jouduttiin hieman etsimään ja vaihdoimme aika nopeasti myös kuolaimettomiin. Nyt odotellaan kentän valmistumista, että pääsemme kunnolla treenaamaan. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, sillä yhteinen kieli on meidän välillä jo löytynyt. Nana on kertakaikkiaan niin suloinen tyyppi, ettemme olisi voineet herttaisempaa täydennystä porukkaamme toivoa.

Hevoskavereiden kanssa Nana tulee toimeen mainiosti, vaikka tallikaveri Tara onkin näyttänyt nuoremmalleen paikkansa useampaan kertaan. Porukan pomona Hilu on kuitenkin tullut Nanan kanssa oikein hyväksi kaveriksi. Välillä tuntuu, että nämä kaksi ovat varsinaiset Majakka ja Perävaunu. Jos yksi keksii jotain, on toinen heti mukana juonessa. Nanan saapumisen jälkeen meidän heinälaatikot ja -renkaat ovatkin saaneet kyytiä kerran jos toisenkin. Suloisuudestaan huolimatta Nana osaa olla erityisen oma-aloitteinen ja aikaansaava typykkä. Hilu nokkelana tyyppinä tietysti kopioi kaverin edesottamukset parhaansa mukaan. 


Näitä kahta katsellessa tunnen sydäntä lämmittävää onnea. Molempien kanssa matka on vasta alussa ja aivan eri vaiheissa, mutta tunnen, että nämä molemmat kuuluvat meille ja me kuulumme niille. En varsinaisesti osaa myöskään harmitella sitä, että Nana tuli elämäämme vasta nyt. Edellisessä kodissaan sen kanssa tehtiin ja harrastettiin niin paljon kaikkea nuorelle hevoselle hyödyllistä, että nyt me saamme nauttia tämän koulutuksen hedelmistä. Hyvää kannattaa tosiaankin odottaa. Ja tiedättehän sanonnan. If it makes you smile, buy it or marry it! Hevosten kanssa taitaa olla usein kyse tuosta jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Tämä kavioliitto taisi olla tähtii kirjoitettu.

Rakkaudella
Sari


Rouva Tuomen terveiset


Mikä ihana, puuduttava, hikinen helle! Kesä tuli tänä vuonna ajoissa ja oikein kertahumauksella. Kotokunnaalla on ainakin yritetty ahkeroida loputtomien pihahommien parissa, vaikka tässä toukokuun paahteessa ei kovin pitkään jaksa lapion varressa heilua. 

Eilen olin lähdössä ulos tekemään hevosten iltatallia, kun ovella vastaan humahti huumaava tuoksu. Rakas rouva Tuomi oli yhdessä päivässä puhjennut kukkaan ja leppeässä iltatuulessa tuoksu kulki ihanasti laitumen yli aina talolle saakka. 


Tänään istuttelimme äidin kanssa ostamani mansikantaimet ja palkinnoksi tuomi luovutti suloisia tuoksuvaisia oksia sisälle koristeeksi. Niin ihanan kesäistä, vaikka juhannukseenkin on vielä aikaa yli kuukausi. Kyllä tästä säästä on pakko nauttia, vaikka välillä auringon lämpö uuvuttaa. Muistakaahan tekin nauttia lämmöstä nyt kun sitä on tarjolla yllin kyllin!

Rakkaudella
Sari




Kevättä kotitallilla


Tallinpitäjän elämää on takana nyt yli kuukauden verran ja vaikka arki rullaakin omaan tahtiin, on täällä myös sattunut ja tapahtunut. Paukkupakkaset ovat vaihtuneet keväisempiin keleihin ja sen myötä ovat ilmestyneet myös hevosihmisten takuuvarmat keväänmerkit. Kuraa ja hevosenkarvaa on kaikkialla. Meillä on onneksi sorapiha ja myös tarhojen etuosat ovat sorapohjaisia, mutta osamme mekin saamme tuosta mudasta, kunnes saadaan haketta savimaan päälle. Oman murheensa on tuonut Hilun mystiset ontumavaivat ja piilevän kaviopaiseen metsästys. Tylsiä hommia, mutta näihin on varauduttava eläinten kanssa.

Lisäjännitystä ja iloa on tuonut ihan uunituore perheenjäsen Nana, joka muutti talliin tällä viikolla. Nana on rodultaan irish cob ja on rodulle ominaisine pitkine harjoineen ja tupsujalkoineen varsinainen satuponi. Nanasta kertoilen lisää, kun pikkutamma on kotiutunut kunnolla.

Kuvituksena tällä kertaa pikaisia kännykkäräpsyjä viime viikkojen varrelta.



Rakkaudella,
Sari



Täällä taas - Terveiset kotitallilta


 Aurinkoista pakkassunnuntaita Kotokunnaalta! Radiohiljaisuus täällä blogin puolella on jatkunut pari kuukautta ja vaikka kaipailinkin bloggailun pariin, oli blogin ja oikeastaan kaiken muun ylimääräisen siirtäminen syrjään välttämättömyys, jotta selvisimme tästä alkuvuoden hullunmyllystä. Syy löytyy kuvasta. Käytännössä kahdessa kuukaudessa rakensimme tallirakennuksen käyttökuntoiseksi ja viime viikolla Hilu muutti vihdoin kotiin tallikaverinsa Taran kanssa.


Palaan myöhempien postausten myötä tallinrakennusprojektiin ja sen vaiheisiin tarkemmin, mutta nyt totean vain, että kaiken uurastuksen, stressin ja työtuntien jälkeen on ihanaa katsoa uuteen kotiinsa tyytyväisenä kotiutuneita ja talvipäivän auringosta nauttivia poneja. 


Rakkaudella
Sari

Kodin sydän - Viimeinkin meillä on puuhella



Istuin mummolalle tuoksuvan rintamamiestalon kyökissä. Oli talvi ja natisevat puulattiat hyytivät kylmää, vaikka äiti oli kotoa lähtiessä vaatinut kiskomaan villasukat jalkaan. Suuren puuhellan ääressä iäkäs isotätini keitti pannukahvia. Välillä hän kohensi tulta ja lisäsi klapin pienestä luukusta tai valutti hanasta kuumaa vettä. Koko operaatio vaikutti lapsen silmissä monimutkaiselta ja hankalalta. Kyökin tunnelma ja isotädin kiireettömästä puuhastelusta huokuva rauha painoi mieleeni kuitenkin lähtemättömän jäljen. 


"Jos pitää uusi talo rakentaa, niin sinne tulee sitten ainakin puuhella."

Rakennusprojektin aikana jouduin tekemään muutamia kompromisseja, mutta puuhella oli niin tärkeä yksityiskohta keittiössä ja koko kodissa, että siitä pidin kynsin ja hampain kiinni. Silloinkin, kun joku muu yritti puhua puuhella-ajatuksen kuoppaamisen puolesta. Lopulta puuhellaksi valikoita yksi markkinoiden pienimmistä malleista, Högforsin Smålands Spisen. Todellinen kaunotar.


Nyt, puoli vuotta muuttamisen jälkeen, työhuoneessa pitkään majaillut puuhella on muuttanut arvoiselleen paikalle. Piippu odottaa vielä viimeisiä asennuksia, joten vielä emme ole saaneet puuhellan lämpöä testata. Jo pelkkä puuhella olemassaolo muutti kodin tunnelman aivan lopullisesti lempeäksi ja kodikkaaksi. Puuhella on kodin sydän.



Toivoin kovasti, että puuhellan saisi paikoilleen ennen joulua ja kyllä tämä joululahjasta käykin. Ihastelen puuhellaa joka kerta ohi kävellessäni. Puuhellan alla on tilaa klapilaatikolle ja kun hella ei ole käytössä, sen päällä saa ihanasti poltettua kynttilöitä. Puuhellan jalka on apen ja miehen käsialaa ja erityisesti miehen tekemä rouhea rappaus on mieleeni. Krouvi ja ronski ilme sopii kotiimme kuin nakutettu. Ei kaiken tarvitse olla niin sliipattua, kun sen on rakkaudella tehnyt.

Rakkaudella,
Sari