Sattumankauppaa - Miten Nana muutti meille

 

Kevät on taipunut kesäksi ihan kalenterinkin puolesta ja samalla meidän pieni kolmen hevosen porukka on hiljalleen hitsautunut laumaksi Nanan muutettua meille huhtikuun alussa. Lupasin tuolloin kertoa Nanasta tarkemmin. Tämä onkin tarina paitsi tupsujalkaisen ystävämme päätymisestä meidän pihaamme myös tarina siitä, miten kohtalo joskus tarjoaa toisen mahdollisuuden - ja miten siihen pitää tarttua.

Jos palaamme ajassa taaksepäin puolentoista vuoden päähän, suurin piirtein vuodenvaihteeseen vuoden 2017 nurkilla, meillä oli täysi hässäkkä päällä. Talonrakennusprojekti oli vielä pahasti vaiheessa, mutta minulla oli jo sydämen karrelle polttava hevoskuume. Töiltä ja raksahommilta liikenevän ajan selasin hevosten myynti-ilmoituksia juuri sillä silmällä, että Se Oikea tulisi vastaan. Blogini lukijat varmaan muistavat, että olen haaveillut omasta hevosesta aivan pikkuplikasta asti ja Kotokunnas on aina ollut unelma myös hevosenpitopaikasta. Kuumotus päästä hevoskaupoille alkoi olla tuossa vaiheessa siis aivan todella kuumottava.

Yksi aivan erityisen ihana ehdokas löytyikin. Nuori mustakorvainen ja muutoin melkein valkoinen irish cob -tamma nimeltä Nana. Viestittelin myyjän kanssa useaan otteeseen ja hänen lähettämänsä videot ja kuvat suorastaan sulattivat sydämen. Tamma oli nuori, mutta kaikin puolin mainio tapaus. Raksa painoi kuitenkin vielä pahasti päälle, sopivaa tallipaikkaa ei ollut juuri sillä hetkellä tarjolla ja joulun jälkeen hevosinnostuksen sammutti suru vanhasta Puppe-koirasta luopumisesta. Nanaa ei siis lähdetty katsomaan ja lopulta myynti-ilmoituskin hävisi markkinoilta. Aarre oli käynyt kaupaksi. Vasta keväämmällä ryhdyimme uudestaan katselemaan myynti-ilmoituksia ja toukokuussa saimmekin varattua läheltä tallipaikan ja löysimme Hilun, josta teimme kaupat. 


En missään vaiheessa unohtanut Nanaa. Hilu on herkkä, innokas ja hieno pieni hevonen, mutta sen kouluttaminen ratsuksi on ollut pitkässä puussa ja olemme joutuneet ottamaan takapakkeja pariinkin kertaan. Hilua on useammankin ihmisen suusta kommentoitu hyvin erikoiseksi hevoseksi ja allekirjoitan sen ihan täysin. Ehkä siksi välillä mieleeni tuli Nana ja sen tyystin erilainen tempperamentti. Kun maaliskuussa kouluttajamme kanssa sitten totesimme yhteistuumin, että Hilun koulutus on parempi aloittaa alusta ja edetä huomattavasti normaalia hitaammin, aloin haaveilla toisesta hevosesta. Halusin jo päästä ratsastamaan, treenaamaan ja maastoilemaan. Hilun koulutuksen hidas eteneminenkin tuntuisi motivoivammalta, jos olisi toinen hevonen kaverina, jonka kanssa saisi nollata ja tuulettaa omaa päätään. Päätimme heittää varovasti verkot vesille, jos vaikka juuri täydellinen hevonen tulisi vastaan. Vähempään emme tyytyisi. Samalla mietin millaista voisi olla, jos meillä olisi sellainen hevonen kuin hyppysistä yli vuosi aiemmin livahtanut Nana. 

Ei tainnut kulua viikkoakaan, kun sain melko yllättävän viestin. Nanan entinen myyjä tiedusteli, olisimmeko vielä kiinnostuneita ostamaan Nanan, joka olisi nyt hänen ystävältään tulossa myyntiin. Taisin konkreettisesti kiljua miehelle, että nyt on jotain sellaista sattunut, mitä ei voi ohittaa. Kohtalolla on nyt sormensa pelissä. Taisi mennä viikko ja lähdimme ajelulle Nanaa katsomaan. Tallilla vastassa meitä oli herttainen ja hiukan ujo tamma, jolla oli maailman tuuheimmat tupsujalat, levein selkä ja hassu pieni pää suhteessa muuten muhkeaan olemukseen. Edellisestä ratsastuskerrastani oli vierähtänyt aikaa, mutta Nanan kanssa tuntui heti kotoisalta. Kun Nana vielä nosti pyörivän reippaan laukan (jossa en meinannut osata edes istua), olin jo aivan myyty. Mies kommentoi myöhemmin, että naamani oli yhtä leveää hymyä, kun olin Nanan selässä. 

Kotimatkalla pysähdyimme ensi töiksemme pitämään palaveria pikaruokaketjun tarjoilujen äärellä. Riemullani ei ollut rajoja, kun mies oli aivan samaa mieltä kuin kanssani. Nanan täytyy ehdottomasti muuttaa meille. Siinä jäivät hampparit ja ranskalaiset puoliksi syömättä, kun teimme ostopäätöksen. Innostukseltani en saanut enää alas palaakaan.

Nana on kotiutunut meille todella nopeasti. Tie pienen tamman sydämeen kävi rapsutusten kautta. Nana onkin ollut alusta asti äärimmäisen seurallinen ja puhelias. Se hörisee kovasti tutuille ihmisille ja on aina lähdössä ensimmäisenä meidän mukaan. Kirjaimellisesti aina. Myös silloin, kun olisi tarkoitus hakea joku toinen hevosista tarhasta. Ratsastuksellisesti olemme vielä alkutekijöissä, sillä sopivaa satulaa jouduttiin hieman etsimään ja vaihdoimme aika nopeasti myös kuolaimettomiin. Nyt odotellaan kentän valmistumista, että pääsemme kunnolla treenaamaan. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, sillä yhteinen kieli on meidän välillä jo löytynyt. Nana on kertakaikkiaan niin suloinen tyyppi, ettemme olisi voineet herttaisempaa täydennystä porukkaamme toivoa.

Hevoskavereiden kanssa Nana tulee toimeen mainiosti, vaikka tallikaveri Tara onkin näyttänyt nuoremmalleen paikkansa useampaan kertaan. Porukan pomona Hilu on kuitenkin tullut Nanan kanssa oikein hyväksi kaveriksi. Välillä tuntuu, että nämä kaksi ovat varsinaiset Majakka ja Perävaunu. Jos yksi keksii jotain, on toinen heti mukana juonessa. Nanan saapumisen jälkeen meidän heinälaatikot ja -renkaat ovatkin saaneet kyytiä kerran jos toisenkin. Suloisuudestaan huolimatta Nana osaa olla erityisen oma-aloitteinen ja aikaansaava typykkä. Hilu nokkelana tyyppinä tietysti kopioi kaverin edesottamukset parhaansa mukaan. 


Näitä kahta katsellessa tunnen sydäntä lämmittävää onnea. Molempien kanssa matka on vasta alussa ja aivan eri vaiheissa, mutta tunnen, että nämä molemmat kuuluvat meille ja me kuulumme niille. En varsinaisesti osaa myöskään harmitella sitä, että Nana tuli elämäämme vasta nyt. Edellisessä kodissaan sen kanssa tehtiin ja harrastettiin niin paljon kaikkea nuorelle hevoselle hyödyllistä, että nyt me saamme nauttia tämän koulutuksen hedelmistä. Hyvää kannattaa tosiaankin odottaa. Ja tiedättehän sanonnan. If it makes you smile, buy it or marry it! Hevosten kanssa taitaa olla usein kyse tuosta jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Tämä kavioliitto taisi olla tähtii kirjoitettu.

Rakkaudella
Sari


Rouva Tuomen terveiset


Mikä ihana, puuduttava, hikinen helle! Kesä tuli tänä vuonna ajoissa ja oikein kertahumauksella. Kotokunnaalla on ainakin yritetty ahkeroida loputtomien pihahommien parissa, vaikka tässä toukokuun paahteessa ei kovin pitkään jaksa lapion varressa heilua. 

Eilen olin lähdössä ulos tekemään hevosten iltatallia, kun ovella vastaan humahti huumaava tuoksu. Rakas rouva Tuomi oli yhdessä päivässä puhjennut kukkaan ja leppeässä iltatuulessa tuoksu kulki ihanasti laitumen yli aina talolle saakka. 


Tänään istuttelimme äidin kanssa ostamani mansikantaimet ja palkinnoksi tuomi luovutti suloisia tuoksuvaisia oksia sisälle koristeeksi. Niin ihanan kesäistä, vaikka juhannukseenkin on vielä aikaa yli kuukausi. Kyllä tästä säästä on pakko nauttia, vaikka välillä auringon lämpö uuvuttaa. Muistakaahan tekin nauttia lämmöstä nyt kun sitä on tarjolla yllin kyllin!

Rakkaudella
Sari




Kevättä kotitallilla


Tallinpitäjän elämää on takana nyt yli kuukauden verran ja vaikka arki rullaakin omaan tahtiin, on täällä myös sattunut ja tapahtunut. Paukkupakkaset ovat vaihtuneet keväisempiin keleihin ja sen myötä ovat ilmestyneet myös hevosihmisten takuuvarmat keväänmerkit. Kuraa ja hevosenkarvaa on kaikkialla. Meillä on onneksi sorapiha ja myös tarhojen etuosat ovat sorapohjaisia, mutta osamme mekin saamme tuosta mudasta, kunnes saadaan haketta savimaan päälle. Oman murheensa on tuonut Hilun mystiset ontumavaivat ja piilevän kaviopaiseen metsästys. Tylsiä hommia, mutta näihin on varauduttava eläinten kanssa.

Lisäjännitystä ja iloa on tuonut ihan uunituore perheenjäsen Nana, joka muutti talliin tällä viikolla. Nana on rodultaan irish cob ja on rodulle ominaisine pitkine harjoineen ja tupsujalkoineen varsinainen satuponi. Nanasta kertoilen lisää, kun pikkutamma on kotiutunut kunnolla.

Kuvituksena tällä kertaa pikaisia kännykkäräpsyjä viime viikkojen varrelta.



Rakkaudella,
Sari



Täällä taas - Terveiset kotitallilta


 Aurinkoista pakkassunnuntaita Kotokunnaalta! Radiohiljaisuus täällä blogin puolella on jatkunut pari kuukautta ja vaikka kaipailinkin bloggailun pariin, oli blogin ja oikeastaan kaiken muun ylimääräisen siirtäminen syrjään välttämättömyys, jotta selvisimme tästä alkuvuoden hullunmyllystä. Syy löytyy kuvasta. Käytännössä kahdessa kuukaudessa rakensimme tallirakennuksen käyttökuntoiseksi ja viime viikolla Hilu muutti vihdoin kotiin tallikaverinsa Taran kanssa.


Palaan myöhempien postausten myötä tallinrakennusprojektiin ja sen vaiheisiin tarkemmin, mutta nyt totean vain, että kaiken uurastuksen, stressin ja työtuntien jälkeen on ihanaa katsoa uuteen kotiinsa tyytyväisenä kotiutuneita ja talvipäivän auringosta nauttivia poneja. 


Rakkaudella
Sari

Kodin sydän - Viimeinkin meillä on puuhella



Istuin mummolalle tuoksuvan rintamamiestalon kyökissä. Oli talvi ja natisevat puulattiat hyytivät kylmää, vaikka äiti oli kotoa lähtiessä vaatinut kiskomaan villasukat jalkaan. Suuren puuhellan ääressä iäkäs isotätini keitti pannukahvia. Välillä hän kohensi tulta ja lisäsi klapin pienestä luukusta tai valutti hanasta kuumaa vettä. Koko operaatio vaikutti lapsen silmissä monimutkaiselta ja hankalalta. Kyökin tunnelma ja isotädin kiireettömästä puuhastelusta huokuva rauha painoi mieleeni kuitenkin lähtemättömän jäljen. 


"Jos pitää uusi talo rakentaa, niin sinne tulee sitten ainakin puuhella."

Rakennusprojektin aikana jouduin tekemään muutamia kompromisseja, mutta puuhella oli niin tärkeä yksityiskohta keittiössä ja koko kodissa, että siitä pidin kynsin ja hampain kiinni. Silloinkin, kun joku muu yritti puhua puuhella-ajatuksen kuoppaamisen puolesta. Lopulta puuhellaksi valikoita yksi markkinoiden pienimmistä malleista, Högforsin Smålands Spisen. Todellinen kaunotar.


Nyt, puoli vuotta muuttamisen jälkeen, työhuoneessa pitkään majaillut puuhella on muuttanut arvoiselleen paikalle. Piippu odottaa vielä viimeisiä asennuksia, joten vielä emme ole saaneet puuhellan lämpöä testata. Jo pelkkä puuhella olemassaolo muutti kodin tunnelman aivan lopullisesti lempeäksi ja kodikkaaksi. Puuhella on kodin sydän.



Toivoin kovasti, että puuhellan saisi paikoilleen ennen joulua ja kyllä tämä joululahjasta käykin. Ihastelen puuhellaa joka kerta ohi kävellessäni. Puuhellan alla on tilaa klapilaatikolle ja kun hella ei ole käytössä, sen päällä saa ihanasti poltettua kynttilöitä. Puuhellan jalka on apen ja miehen käsialaa ja erityisesti miehen tekemä rouhea rappaus on mieleeni. Krouvi ja ronski ilme sopii kotiimme kuin nakutettu. Ei kaiken tarvitse olla niin sliipattua, kun sen on rakkaudella tehnyt.

Rakkaudella,
Sari




Kalenteri, joka mullisti arjen - Bullet journal -kurssi Turussa!

Kun puolitoista vuotta sitten ostin ensimmäisen muistikirjan bujoilua varten ja tein ensimmäiset viikkoaukeamat sen sivuille, en osannut edes kuvitella mitä kaikkea bullet journalin käyttö tulisi tuomaan elämääni. 


Kuinka moni muistaa, kun vuosi sitten kirjoittelin teille bujoilusta eli bullet journalin käyttämisestä? Bullet journal -tekniikka ja sen ohessa opitut ja itsekin kehitetyt arjenhallintataidot ovat osoittautuneet kullan arvoisiksi viime aikojen vuoristoratakyydissä, jota elämä on tarjonnut. Bullet journal -kalenterini piti minut järjissäni raksavuoden myllerryksessä ja auttoi pitämään yrityksen, palkkatyön, harrastusten ja talon rakentamisen luoman huojuvan korttitalon kasassa. Se on opettanut minut viimeinkin budjetoimaan ja hallitsemaan omaa taloutta mielekkäällä tavalla. Töiden tekeminen kotona on tehtävälistojen nerokkaan käytön vuoksi nykyään huimasti mieluisampaa ja tuottoisampaa kuin aiemmin, vaikka kiire painaa usein päälle. Mutta sellaista elämä on.

Onnellisen arjen osalta on tärkeää ymmärtää, ettei kyse ole tekniikoista, jotka tekevät elämästä jotenkin taianomaisen kepeää ja helppoa. Ydin on siinä, että itseltä löytyy ne välineet, joiden avulla elämä pysyy omissa hyppysissä silloinkin, kun tulee mutkia matkaan ja sitruunoja syliin. Tai ihan vain silloin, kun on monta palloa, jotka pitää ilmassa.

Voisin myös väittää, että muistikirjassa on taikaa, kun sitä käyttää oikein. Se voi olla väline suurimpien unelmien saavuttamiseksi, kuten itse olen saanut kokea. A dream is just a dream until you make a plan. Niin se menee. Harva unelma toteutuu vain putoamalla suoraan syliin. Useimpien kohdalla on tehtävä töitä. Liian moni unelma jää toteutumatta sen vuoksi, ettei unelmoijalla ole konkreettisia välineitä haaveiden toteuttamiseksi. Juuri tästä on kysymys. Parhaimmillaan kalenteri estää aivoja ylikuormittumasta arjen pyörityksessä ja tarjoaa polun, jota pitkin kulkea päämäärätietoisesti kohti tavoitteita.

Koska bujoilulla ja arjenhallintatekniikoilla on ollut niin suuri vaikutus omaan elämääni, on ollut erityisen inspiroivaa ja innostavaa päästä jakamaan näitä oppeja myös muille. Toivon, että jakamani neuvot ja vinkit tulevat arvokkaaksi osaksi myös muiden elämää. Kun arki on edes hieman enemmän hallinnassa ja vähemmän stressaavaa, siihen mahtuu enemmän hauskaa. Ja niitä toteutuneita unelmia!

Viime syksynä pidin kurssin Raisio-opistossa ja nyt uusi bullet journal -kurssi on alkanamassa Turussa Luomuspajalla tammikuun 8. päivä. Mukaan tarvitset mieleisesi kynät, viivoittimen sekä muistikirjan (blanko tai pistesivut).

Bullet journal -kurssi
Maanantaisin klo 18-20 Luomuspajalla (Paimalantie 38, Turku)
8.1.-29.1.2018 (4 kurssikertaa)
Ohjaajana Sari Härkönen-Rand
Hinta 65,00 euroa
Ilmoittautumiset sari@sarandia.fi 31.12.2017 mennessä (paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä)
Lämpimästi tervetuloa!



Rakkaudella, 
Sari


Slowjoulu - Viisi vinkkiäni lempeämpään jouluun




Tämän syksyn pimeys on verottanut voimia jotenkin erityisen paljon ja joulusesonki tuntuu erityisen vastenmieliseltä, kun itse haluaisi ottaa ihan vain iisisti. Haluan toki laittaa joulua kotiin ja odotan edelleen ensimmäistä jouluaattoa uudessa kodissa, mutta kauppakeskusten vilinä ja lahjojenostopaniikki tuntuvat tänä vuonna aivan erityisen turhilta.

Kaamosväsymyksen kourissa pohdin tämän vuodenajan vaikutuksia meihin ihmisiin. Luonnon vuodenkiertoon kuuluu kesän yöttömän yön kiihkeys, jolloin koko luomakunta elää kuin viimeistä päivää. Syksyn saapuessa luonto hiljenee ja käpertyy keräämään voimia ja odottamaan taas pitkiä kesäpäiviä. Me ihmisetkin olemme luontokappaleita ja tuo rytmi olisi hyvä omaksua omaankin elämään. Talven pimeät illat pitäisikin käyttää hyggeilyn, neuletöiden ja aikaisten yöunien parissa. Mekin olemme sentään vain ihmisiä.

Joulu on ihana valon juhla keskellä pimeyttä, mutta siihen liittyvä häsääminen, suorittaminen ja panikointi toimivat kyllä ihan täysin itseään vastaan ja imevät monesta ne viimeisetkin energianrippeet, joiden avulla pitäisi jaksaa läpi pimeän vuodenajan.

Vuonna 2015 lanseerasin itselleni slowjoulun käsitteen. Päätin jo silloin tehdä jouluni juuri sillä tavalla kuin jaksan ja välttää turhaa stressaamista. Onnistuin mielestäni ihan hyvin, mutta tänä vuonna tuntuu, että haluan huolehtia oikeasti rauhoittumisesta ja joulun tunnelmasta vielä paremmin. Miten sitten ajattelin rakentaa oman rennon ja tunnelmallisen joulun? Tässä viisi vinkkiäni, joista on kenties hyötyä teille muillekin.


Lahjat ajatuksella

Minusta on ihana antaa lahjoja, eikä niiden saamisessakaan ole mitään vikaa. Lahjat ovat onnistuneita kuitenkin vain silloin, kun lahjan aidosta haluaa antaa, eikä sitä ole tarvinnut keksiä väkisin. Ei ole mitään mieltä juosta jouluruuhkassa miettien päänsä puhki minkä turhuuden tänä vuonna ostaa serkun kummin kaimalleen. Lopputuloksena kaikkien nurkat täyttyvät turhista kipoista, kupeista ja muusta tarpeettomasta tavarasta.

Hyvät joululahjat ovat mielestäni kestäviä, kotimaisia, eettisiä tai aineettomia. Meillä on perhepiirissä porukka, jonka kesken emme enää osta joululahjoja. Sen sijaan menemme porukalla elokuviin juuri ennen joulua. Tosi ihana ja toimiva perinne!


Vältä jouluruuhkia

Kauppakeskukset ovat joulun alla ihan viimeisiä paikkoja viettää aikaa, jos haluaa välttää joulustressiä. Itse vältän isoja ruokakauppoja ja kauppakeskuksia joulun alla, sillä ne ovat jatkuvasti täynnä väkeä jouluostoksilla isojen ostoskärryjen ja valtavien kauppakassien kanssa. Jos ostoksilla on pakko käydä, tähtään hiljaisempiin aikoihin, kuten sunnuntai-iltoihin, jolloin kauppakeskukset ovat poikkeuksellisesti auki. Suosin mielelläni myös pieniä kivijalkaliikkeitä. Ne ovat erityisen tunnelmallisia joulunaikaan.

Ruokaostokset on yleensä olosuhteiden pakosta tehtävä vielä juuri ennen aattoa. Silloin menemme miehen kanssa ruokakauppaan kaikessa rauhassa ilman kiirettä, sillä kaupassa on joka tapauksessa hurja ryysis. Kun päättää itse tehdä ostoksensa rauhassa kaiken hulinan keskellä, ei tule stressattua turhan vuoksi.


Älä suorita joulua tapahtumissa

Jo marraskuussa alkaa ilmestyä tapahtumakalentereihin joulumarkkinoita, konsertteja, myyjäisiä ja muita jouluisia menoja - työpaikan ja harrastusryhmien pikkujouluja unohtamatta! Kaikkialle olisi mukava mennä joulutunnelman perässä, vaikka lopulta joka viikonloppu on aikataulutettu aamusta iltaan ja jouluaaton saapuessa tekisi mieli vain käpertyä viltin alle itkemään väsymystä. Erityisesti yrittäjänä on tärkeää miettiä tarkkaan kuinka moneen tapahtumaan osallistuu. Kaikkialla ei ole pakko olla esillä, eikä joka paikkaan ole pakko ehtiä.

Itse päätin rajoittaa joulufiilistelyt kahteen "pakolliseen" juttuun. Halusin käydä yhdessä sisustusputiikissa fiilistelemässä joulujuttuja ja shoppailemassa (sen tein viime viikolla äitinä kanssa) ja vielä ennen joulua haluan käydä joulukonsertissa. Jos aikaa ja innostusta löytyy, saatan toki piipahtaa joulumarkkinoilla, mutta tiedän löytäväni joulutunnelman myös kotona joululauluja kuunnellen.


Älä lähde jouluralliin

Varsinkin nuorten ihmisten ja pariskuntien oletetaan joulunpyhinä vierailevan useammassa osoitteessa ja monet kokevat pahojakin paineita ehtiä vierailla lähisukulaisten luona joulun aikana. Itsekin olemme pahimmillaan vierailleet jouluaatosta tapaninpäivään joka päivä kahdessa eri paikassa ja tiedän eräänkin pariskunnan ajaneen joulun aikana yhteensä yli 600 kilometriä risteillen eri osoitteiden välillä.

Joulua ei kuulu viettää vastentahtoisesti autossa tai kelloa tuijotellen. Jokaisella on oikeus rauhoittua jouluun ja kieltäytyä joulurallista. Hyvä idea onkin levittää jouluvierailut jo joulua edeltävälle viikonlopulle ja vaikkapa uudelle vuodelle asti. Kaikkea ei tarvitse ympätä kolmeen päivään ja näin läheistensä seurasta ehtii nauttia ihan rauhassa.


Uskalla viettää erilainen joulu

Joskus rauhoittuminen vaatii sen, että joulu pitää uskaltaa järjestää eri tavalla kuin on kenties tottunut vuosikymmenien ajan tekemään. Uskalla varata mökki keskeltä metsää, huone majatalosta notkuvine joulupöytineen, ulkomaanmatka tai risteily. Joulutunnelma voi löytyä yllättävistäkin paikoista - ja ihan ilman stressiä.

Meidän jouluaattomme on erilainen aiempiin verrattuna siinä mielessä, että saamme päivällä puuropöytään perheenjäseniä vieraaksi, mutta jouluaterian vietämme näillä näkymin kahden kesken ensimmäistä kertaa. Varsinkin minulle on todella tärkeää tehdä omassa kodissamme jouluaatto omaan tapaan ja vakiinnuttaa niitä meille tärkeitä traditioita. Joulupäivänä ja tapaninpäivänä onkin sitten mukava päästä nauttimaan muiden juhlapöydistä.





Rauhallista, stressitöntä ja tunnelmallista joulunodotusta juuri Sinulle!

Rakkaudella,
Sari

Kohti joulutunnelmaa



Viime vuosina joulut ovat kuluneet kiireisinä töiden, vanhan talon myynnin ja nyt viimeksi uuden talon rakentamisen parissa, eikä varsinaiselle oman joulun laittamiselle ole jäänyt tilaa, jaksamista ja aikaa. Tänä vuonna ajattelin ottaa tämän vahingon takaisin ja nauttia joulutunnelmasta täydellä sydämellä.


Ensimmäiset joululaulut olen ehtinyt kuunnella jo lokakuun lopussa. Silloin ostin myös ensimmäiset joululehdet, joita olen nautiskellen silloin tällöin selaillut. Oman joulun laittamisen olen aloittanut ruokapöydän äärestä. Sain viimeinkin hankittua loput tuolit ruokapöydän ääreen ja äitini ompeli tuoleihin pehmoiset tyynyt, sillä itse ruokapöytä olikin yllättän korkea tuoleihin nähden. Nyt kelpaa pyllynsä kahvipöydän ääreen tällätä.


Rouheaan maalaishenkeen vanha säkki saa nyt tehdä kaitaliinan virkaa ja peltivuoka muuttui kynttilöiden ja havujen myötä simppeliksi jouluasetelmaksi. Tällaista tunnelmaa ajattelin tavoitella koko kotiin jouluksi. Mutkatonta uusiokäyttöä ja raffeja pintoja ripauksella luontoa. Meillä on aika paljon sinisen eri sävyjä tupakeittiön sisustuksessa, mutta nyt jouluksi laittelen esille kyllä perinteistä punaista ja havunvihreää, enkä aio antaa sen häiritä ollenkaan. 


Vielä kun tähän ruokapöydän alle löytyisi jostain riittävän iso ja kutsuva matto, niin olisin aika iloinen. Nyt ilme on vähän turhan alaston, eikä pöytä oikein nouse edukseen samanvärisestä lattiasta. Hiljaa hyvä tulee. Ihan niin kuin joulukin.

Rakkaudella,
Sari 


"Kiitos" - Kuinka yksi sana muuttaa tavan nähdä maailman


On yleisesti tunnettu tosi seikka, että tämän päivän länsimainen ihminen elää tavoitellakseen onnellisuutta. Luultavasti jokainen meistä voi tunnistaa tämän piirteen itsessään ja se on ihan ookoo. Onnellisuuden kaipuussa on jotain kovin inhimillistä. 


Ongelmalliseksi tämän pyrkimyksen tekee se, että aikamme yltäkylläisyydessä tunnumme tarvitsevan yhä enemmän voidaksemme kokea onnellisuutta. Ja jahdatessamme euforista onnellisuuden tilaa tulemme yhä sokeammaksi niille asioille, jotka voisivat tuoda onnellisuuden tunnetta elämäämme juuri nyt. Tänään ja tässä hetkessä.

Tärkein avain onnellisuuteen on kiitollisuuden tunne. Nämä kulkevat mielestäni käsi kädessä. Ja kun kiitollisuuden tuntemista ei arjessaan harjoita, unohtuu myös onnellisuuden taito. Kas kun onnellisuus ei ole jotain mitä joko on elämässä tai ei ole, se on itsessään taito. Juuri siksi niukoilla eväillä elämäänsä elävä voi olla paljon onnellisempi kuin kaiken maallisen saanut. Tietyt vastoinkäymiset käyvät tietysti kenen tahansa jaksamisen päälle ja vievät voimia nähdä elämässä mitään hyvää, mutta siksi puhunkin nyt ihan tavallisesta arkisesta elämästä arkisine murheineen.

Kiitollisuutta on vaikea kokea silloin, kun tuntee arjessaan kaipausta, vääryyttä tai ihan vain ärsytystä. Arpajaisvoitosta on helppo olla kiitollinen, mutta sepä ei olekaan kiitollisuuden ydin. Kiitollisuutta pitäisi opetella tuntemaan erityisesti silloin, kun se on vaikeinta. Vähän niin kuin läheistensä rakastamista.

Kiitollisuus ei ole mikään sisäsyntyinen ominaisuus ihmisessä. Monen käyttämän kiitollisuuspäiväkirjan suosioon onkin syynsä. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen tarkoittaa yksinkertaisten arkisten kiitollisuudenaiheiden kirjaamista ylös päivittäin. Tämä pakottaa tarkastelemaan kurjaakin päivää positiivisen näkökulman kautta ja hitaasti se muuttaa kokonaisvaltaista tapaasi nähdä elämä ympärilläsi.

Minä olen ottanut jo aikaa sitten tavaksi täyttää kiitollisuuspäiväkirjaa ääneen pitkin päivää. Kiitän ääneen universumia kaikesta mikä onnistuu tai mistä selviän täpärästi tuurilla. Kun kymmenen minuutin parkkipaikalla pyörimisen jälkeen lopulta saan napattua autolle parkkiruudun, en tuhahda äkäisenä "Oli jo aikakin!" Sen sijaan huokaan parkkeeratessani ääneen kiitoksen. Kun kiireessä etsin kännykkääni pitkin kotia ja löydän sen lopulta laukustani (josta etsin aivan ensimmäisenä), sanon "kiitos". Kun minulla on kiire tapaamiseen rakennuksen kuudenteen kerrokseen ja ehdin juuri ja juuri hissin kyytiin ennen ovien sulkeutumista, sanon "kiitos". Kyse ei ole niinkään siitä kenelle kiitollisuutesi osoitat. Sinun ei tarvitse uskoa mihinkään voidaksesi kiittää siitä mitä on ja mitä olet saanut. Universumi kuuntelee kyllä ja se riittää. 

Maailma ei ole minulle, eikä sinulle mitään velkaa. Ei edes parkkipaikkaa. Turhanpäiväinen negailu ja kiittämättömyys kaatuvat vain omaan niskaasi ja tekevät arjesta ankeamman elää. On surullista nähdä varsinkin nuoria ihmisiä, jotka ottavat koko maailman itsestäänselvyytenä ja itselleen kuuluvana oikeutena, ja kovaan ääneen vielä vaativat lisää. Enemmän, parempaa ja nopeammin. Ja mieluiten tietysti ilman omaa panosta.

Tietoisen kiitollisuuden harjoittaminen kasvattaa kykyä löytää arjesta enemmän iloisia ja positiivisia asioita. Tämä positiivisuuden boosti taas lisää energiaa ja inspiroi sinua saavuttamaan ne unelmat ja tavoitteet, jotka ovat sinulle erityisen tärkeitä. Maailma näyttäytyy paljon kauniimmin, kun jokaiselle päivälle osaa maalata hopeareunan. On sinun vastuullasi maalata nuo reunat joka päivä. 

Rakkaudella,
Sari




Keskeneräistä elämää - Työpiste olohuoneessa


Jotenkin kuvittelin, että neljän kuukauden jälkeen uuden kodin työhuone olisi jo täydessä käytössä. Todellisuudessa suuren osan lattiatilasta on kahmaissut asennusta odottava painava puuliesi ja varsinaisen työpöydän on vallannut keskeneräinen jättimäinen palapeli (kuka uuvatti senkin keksi ottaa esille?). Minä sen sijaan olen vallannut olohuoneen sohvan ja siinä sitten olen töitä naputellut valmiiksi niska kenossa ja selkä sykkyrällä. Sanoinko jo, että meillä on vielä hiukan keskeneräistä? Ja siitä puheen ollen, kukaanhan ei huomaa esimerkiksi lattialistojen puuttumista, eihän?

Tänään päätin tehdä kirjaimellisen ryhtiliikkeen ja (jälleen kerran) venähtänyttä niskaani uhmaten siivosin olohuoneen seinustaa vasten sijoitetun klaffipiirongin ja viritin siihen työskentelytilan. Tuolin nappasin ruokapöydän ympäriltä. Tarvittavan kuuden sijaan tuoleja on joka tapauksessa vasta neljä, joten ei kai haittaa, jos anastan niistä yhden muihin tehtäviin?



Hyvä siitä tuli. Nyt kun vielä saisin niskalenkin itsestäni ja istuisin aina piirongin ääreen töitä tekemään. Pidemmän päälle se on kuitenkin ergonomisesti paljon parempi vaihtoehto kuin sohvalla nyhjöttäminen.

Klaffipiironki on minulle rakas, vaikka sen laatikot ovatkin rasittavan jäykät ja värikin vähän kökkö. Puun väri menee liikaa yksiin lattian kanssa ja siksi olen pohtinut piirongin maalaamista. Väristä en vaan ole päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen, sillä haluan tehdä piirongille sen ansaitsemaa oikeutta. Tämän klaffipiirongin laatikossa säilytettiin lapsuudessani minun muumiaiheisia kirjepapereita sekä valokuva-albumeita ja tämän äärellä olen myös opetellut kirjoittamaan nimeäni. On arvokasta saada kotiinsa huonekaluja, jotka ovat olleet elämässä läsnä aina. Varsinkin, kun tämä klaffipiironki ei ole ainoa lapsuuteni huonekaluista!

Menipä nyt nostalgiselle linjalle. Joka tapauksessa täällä jatkellaan nyt hommia viralliselta työpisteeltä käsin. Mukavaa syysiltaa teillekin!

Rakkaudella,
Sari