Kohti joulutunnelmaa



Viime vuosina joulut ovat kuluneet kiireisinä töiden, vanhan talon myynnin ja nyt viimeksi uuden talon rakentamisen parissa, eikä varsinaiselle oman joulun laittamiselle ole jäänyt tilaa, jaksamista ja aikaa. Tänä vuonna ajattelin ottaa tämän vahingon takaisin ja nauttia joulutunnelmasta täydellä sydämellä.


Ensimmäiset joululaulut olen ehtinyt kuunnella jo lokakuun lopussa. Silloin ostin myös ensimmäiset joululehdet, joita olen nautiskellen silloin tällöin selaillut. Oman joulun laittamisen olen aloittanut ruokapöydän äärestä. Sain viimeinkin hankittua loput tuolit ruokapöydän ääreen ja äitini ompeli tuoleihin pehmoiset tyynyt, sillä itse ruokapöytä olikin yllättän korkea tuoleihin nähden. Nyt kelpaa pyllynsä kahvipöydän ääreen tällätä.


Rouheaan maalaishenkeen vanha säkki saa nyt tehdä kaitaliinan virkaa ja peltivuoka muuttui kynttilöiden ja havujen myötä simppeliksi jouluasetelmaksi. Tällaista tunnelmaa ajattelin tavoitella koko kotiin jouluksi. Mutkatonta uusiokäyttöä ja raffeja pintoja ripauksella luontoa. Meillä on aika paljon sinisen eri sävyjä tupakeittiön sisustuksessa, mutta nyt jouluksi laittelen esille kyllä perinteistä punaista ja havunvihreää, enkä aio antaa sen häiritä ollenkaan. 


Vielä kun tähän ruokapöydän alle löytyisi jostain riittävän iso ja kutsuva matto, niin olisin aika iloinen. Nyt ilme on vähän turhan alaston, eikä pöytä oikein nouse edukseen samanvärisestä lattiasta. Hiljaa hyvä tulee. Ihan niin kuin joulukin.

Rakkaudella,
Sari 


"Kiitos" - Kuinka yksi sana muuttaa tavan nähdä maailman


On yleisesti tunnettu tosi seikka, että tämän päivän länsimainen ihminen elää tavoitellakseen onnellisuutta. Luultavasti jokainen meistä voi tunnistaa tämän piirteen itsessään ja se on ihan ookoo. Onnellisuuden kaipuussa on jotain kovin inhimillistä. 


Ongelmalliseksi tämän pyrkimyksen tekee se, että aikamme yltäkylläisyydessä tunnumme tarvitsevan yhä enemmän voidaksemme kokea onnellisuutta. Ja jahdatessamme euforista onnellisuuden tilaa tulemme yhä sokeammaksi niille asioille, jotka voisivat tuoda onnellisuuden tunnetta elämäämme juuri nyt. Tänään ja tässä hetkessä.

Tärkein avain onnellisuuteen on kiitollisuuden tunne. Nämä kulkevat mielestäni käsi kädessä. Ja kun kiitollisuuden tuntemista ei arjessaan harjoita, unohtuu myös onnellisuuden taito. Kas kun onnellisuus ei ole jotain mitä joko on elämässä tai ei ole, se on itsessään taito. Juuri siksi niukoilla eväillä elämäänsä elävä voi olla paljon onnellisempi kuin kaiken maallisen saanut. Tietyt vastoinkäymiset käyvät tietysti kenen tahansa jaksamisen päälle ja vievät voimia nähdä elämässä mitään hyvää, mutta siksi puhunkin nyt ihan tavallisesta arkisesta elämästä arkisine murheineen.

Kiitollisuutta on vaikea kokea silloin, kun tuntee arjessaan kaipausta, vääryyttä tai ihan vain ärsytystä. Arpajaisvoitosta on helppo olla kiitollinen, mutta sepä ei olekaan kiitollisuuden ydin. Kiitollisuutta pitäisi opetella tuntemaan erityisesti silloin, kun se on vaikeinta. Vähän niin kuin läheistensä rakastamista.

Kiitollisuus ei ole mikään sisäsyntyinen ominaisuus ihmisessä. Monen käyttämän kiitollisuuspäiväkirjan suosioon onkin syynsä. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen tarkoittaa yksinkertaisten arkisten kiitollisuudenaiheiden kirjaamista ylös päivittäin. Tämä pakottaa tarkastelemaan kurjaakin päivää positiivisen näkökulman kautta ja hitaasti se muuttaa kokonaisvaltaista tapaasi nähdä elämä ympärilläsi.

Minä olen ottanut jo aikaa sitten tavaksi täyttää kiitollisuuspäiväkirjaa ääneen pitkin päivää. Kiitän ääneen universumia kaikesta mikä onnistuu tai mistä selviän täpärästi tuurilla. Kun kymmenen minuutin parkkipaikalla pyörimisen jälkeen lopulta saan napattua autolle parkkiruudun, en tuhahda äkäisenä "Oli jo aikakin!" Sen sijaan huokaan parkkeeratessani ääneen kiitoksen. Kun kiireessä etsin kännykkääni pitkin kotia ja löydän sen lopulta laukustani (josta etsin aivan ensimmäisenä), sanon "kiitos". Kun minulla on kiire tapaamiseen rakennuksen kuudenteen kerrokseen ja ehdin juuri ja juuri hissin kyytiin ennen ovien sulkeutumista, sanon "kiitos". Kyse ei ole niinkään siitä kenelle kiitollisuutesi osoitat. Sinun ei tarvitse uskoa mihinkään voidaksesi kiittää siitä mitä on ja mitä olet saanut. Universumi kuuntelee kyllä ja se riittää. 

Maailma ei ole minulle, eikä sinulle mitään velkaa. Ei edes parkkipaikkaa. Turhanpäiväinen negailu ja kiittämättömyys kaatuvat vain omaan niskaasi ja tekevät arjesta ankeamman elää. On surullista nähdä varsinkin nuoria ihmisiä, jotka ottavat koko maailman itsestäänselvyytenä ja itselleen kuuluvana oikeutena, ja kovaan ääneen vielä vaativat lisää. Enemmän, parempaa ja nopeammin. Ja mieluiten tietysti ilman omaa panosta.

Tietoisen kiitollisuuden harjoittaminen kasvattaa kykyä löytää arjesta enemmän iloisia ja positiivisia asioita. Tämä positiivisuuden boosti taas lisää energiaa ja inspiroi sinua saavuttamaan ne unelmat ja tavoitteet, jotka ovat sinulle erityisen tärkeitä. Maailma näyttäytyy paljon kauniimmin, kun jokaiselle päivälle osaa maalata hopeareunan. On sinun vastuullasi maalata nuo reunat joka päivä. 

Rakkaudella,
Sari




Keskeneräistä elämää - Työpiste olohuoneessa


Jotenkin kuvittelin, että neljän kuukauden jälkeen uuden kodin työhuone olisi jo täydessä käytössä. Todellisuudessa suuren osan lattiatilasta on kahmaissut asennusta odottava painava puuliesi ja varsinaisen työpöydän on vallannut keskeneräinen jättimäinen palapeli (kuka uuvatti senkin keksi ottaa esille?). Minä sen sijaan olen vallannut olohuoneen sohvan ja siinä sitten olen töitä naputellut valmiiksi niska kenossa ja selkä sykkyrällä. Sanoinko jo, että meillä on vielä hiukan keskeneräistä? Ja siitä puheen ollen, kukaanhan ei huomaa esimerkiksi lattialistojen puuttumista, eihän?

Tänään päätin tehdä kirjaimellisen ryhtiliikkeen ja (jälleen kerran) venähtänyttä niskaani uhmaten siivosin olohuoneen seinustaa vasten sijoitetun klaffipiirongin ja viritin siihen työskentelytilan. Tuolin nappasin ruokapöydän ympäriltä. Tarvittavan kuuden sijaan tuoleja on joka tapauksessa vasta neljä, joten ei kai haittaa, jos anastan niistä yhden muihin tehtäviin?



Hyvä siitä tuli. Nyt kun vielä saisin niskalenkin itsestäni ja istuisin aina piirongin ääreen töitä tekemään. Pidemmän päälle se on kuitenkin ergonomisesti paljon parempi vaihtoehto kuin sohvalla nyhjöttäminen.

Klaffipiironki on minulle rakas, vaikka sen laatikot ovatkin rasittavan jäykät ja värikin vähän kökkö. Puun väri menee liikaa yksiin lattian kanssa ja siksi olen pohtinut piirongin maalaamista. Väristä en vaan ole päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen, sillä haluan tehdä piirongille sen ansaitsemaa oikeutta. Tämän klaffipiirongin laatikossa säilytettiin lapsuudessani minun muumiaiheisia kirjepapereita sekä valokuva-albumeita ja tämän äärellä olen myös opetellut kirjoittamaan nimeäni. On arvokasta saada kotiinsa huonekaluja, jotka ovat olleet elämässä läsnä aina. Varsinkin, kun tämä klaffipiironki ei ole ainoa lapsuuteni huonekaluista!

Menipä nyt nostalgiselle linjalle. Joka tapauksessa täällä jatkellaan nyt hommia viralliselta työpisteeltä käsin. Mukavaa syysiltaa teillekin!

Rakkaudella,
Sari


Kaunis viikko - yrittäjänaisen arkea


"Ihanan positiivisia päivityksiä sulla!" Näin ystäväni viestitti minulle pari päivää sitten Facebook-päivityksieni jälkeen.

Oikein piti pysähtyä miettimään, että kyllä tämä viikko on todella ollut niin monella tapaa hyvä ja kaunis muutamista mutkista huolimatta, että sen kohokohtia on tuntunut välttämättömältä jakaa myös muille.

Eniten iloa ovat tuottaneet kaikki uudet ja inspiroivat työkuviot sekä yhteistyöt, joista innostavin oli photo shoot toisen yrittäjänaisen kanssa. Visuaaliselle ja luovalle tyypille tällaiset kuvausprojektit ovat erityisen sydäntä sykähdyttäviä ja niistä saa mielettömästi energiaa niihin hetkiin, kun päivät venyvät ympäripyöreiksi.

Olen tällä viikolla saanut viettää aikaa neljän eri yrittäjänaisen kanssa nauraen, ideoiden ja tulevaisuuden suuntaviivoja piirrellen. Yksinyrittäjänä on voimauttavaa tuntea, ettei ole lopulta yksin. Nämä kaikki ihastuttavat naiset ovat osaltaan tehneet päivistäni niin kauniit.

En malta olla jakamatta muutamia fiilistelykuva kuvauksistamme. Lisää syystunnelmointia löydät Sarandian kotisivuilta.

Rakkaudella,
Sari




Tehokkuus hukassa? Testaa maailman paras tehtävälista ja muuta tapasi tehdä töitä


Harhaudutko tehtävästä toiseen saamatta mitään valmiiksi vai tyssääkö työ aloittamisen vaikeuteen? Haluaisitko työskennellä tehokkaammin ja suunnitelmallisemmin? Tämä juttu on sinulle!


Työskentelen yritykseni töiden parissa pääasiassa kotona ja onhan se todettava, että oman kodin rauhassa työskentelyssä on sellaista vapautta, joka ainakin minua viehättää. Henkilökohtainen painajaiseni olisi avokonttori, jonka ärsykkeiden keskellä en taatusti saisi mitään aikaiseksi.

Mutta kuten vapauden kanssa aina, myös kotitoimiston tuoman omaehtoisuuden kylkiäisenä joutuu ottamaan myös vastuuta. Vastuuta siitä, että työt alkavat ja loppuvat ajallaan, tehtävät valmistuvat ja taukoja kertyy riittävästi. Kun kukaan ei seiso selän takana vahtimassa, on löydettävä itsestään oma työnjohtajansa.

Minulle oman työn johtaminen oli pitkään haastavaa nimenomaan tehokkuuden osalta. Olen aina tehnyt tehtävälistoja, mutta välillä töihin liittyvät tehtävät yhdistettynä kotitöihin ja muihin menoihin muodostavat kilometrin mittaiselta tuntuvan listan, jonka lyhentämisen aloittaminen on työn ja tuskan takana. Monet kerrat heräsin aamulla valmiiksi kärttyisänä, sillä ensimmäiset ajatukseni pyörivät lamaannuttavan pitkän tehtävälistan ympärillä. Päivä lipui kuin hiekka sormien lävitse multitaskinghöyryissä ja iltapäivällä räpeltämiseni tuloksena en ollut saanut mitään valmiiksi, mutta tehtävälistani oli taas pidentynyt parilla kohdalla. Niinpä kävin nukkumaan stressaantuneena ja heräsin yhtä ärtyneenä kuin edeltävänä aamuna. Se siitä inspiroivasta työpäivästä!

Universumi taisi huomata epätoivoisen touhuamiseni (työnteoksi sitä ei voinut kutsua) ja heitti avukseni Ivy Leen, josta kertovaan artikkeliin törmäsin jälleen kerran lipsuttuani nettisurffailun pariin "tehokkaana työaikana".

Tarinan mukaan Ivy Lee, yksi aikansa ensimmäisistä pr-konsulteista, pyydettiin vuonna 1918 Charles M. Schwabin johtamaan Bethlehem Steel Corporationiin parantamaan yrityksen tuottavuutta. Ivy Lee pyysi saada vain viisitoista minuuttia jokaisen yrityksen johtohenkilön kanssa. Kysyttäessä hänen palveluksensa hintaa, hän totesi neuvojensa olevan ilmaisia - paitsi jos ne toimivat. Siinä tapauksessa hänelle voisi kolmen kuukauden kuluttua antaa Schwabin itsensä mielestä sopiva korvaus.

Kolmen kuukauden kuluttua Shcwab kutsui Leen Bethlehem Steel Corporationiin ja hänelle ojennettiin 25 000 dollarin shekki. Nykyrahassa tuo summa vastaa 400 000 dollaria. Tästä voikin sitten päätellä Leen tarjoaman neuvon merkityksen ja arvon yritykselle.


Mikä tuo neuvo sitten oli?  


Lee ohjeisti jokaista johtohenkilöä tekemään työpäivänsä päätteeksi seuraavaa päivää varten maksimissaan kuuden kohdan tehtävälistan. 

Nuo kuusi kohtaa priorisoidaan eli asetetaan tärkeysjärjestykseen. Tärkein tehtävä ensimmäiseksi.

Työpäivä aloitetaan ensimmäisellä tehtävällä, jonka parissa työskennellään, kunnes tehtävä on valmis. Tämän jälkeen siirrytään listassa seuraavaan tehtävään. 

Työpäivän päätteeksi aloitetaan alusta ja rakennetaan tehtävälista seuraavalle päivälle. 


En pidä monimutkaisista neuvoista ja juuri siksi tämä tekniikka herätti mielenkiintoni. Ei syvällisiä pohdiskeluja, monivaiheista suunnitelmallisuutta, yliluonnollista itsekuria, meditointia tai mindfullnessia. Vain lista ja periaate. Ivy Leen tekniikka toimii juuri siksi, että se on riittävän yksinkertainen ja pakottaa priorisoimaan tekemisensä, estää harhautumasta tehtävästä toiseen ja asettaa päivälle selkeän alun. Ja lopun!

Jos Ivy Lee olisi tänä päivänä keskuudessamme, lähettäisin minäkin hänelle vähintään kiitoskortin. Hänen tekniikkansa muutti tapani tehdä töitä, organisoida ja priorisoida tekemisiäni ja tehdä työstäni suunnitelmallista. En ole aikoihin herännyt kärttyisänä. Sen sijaan minulla on aamulla mielessäni heti päivän tärkein ja ensimmäinen tehtävä, jonka pariin on helppo sukeltaa mieli oikeassa moodissa. Siitä eteenpäin päivä usein rullaakin melkein itsestään, eivätkä edes yllättävät keskeytykset aiheuta työlle erityisesti hallaa. Tiedänhän missä kohdassa olen tehtävälistallani! Jos tehtäviä ei määrällisesti ole seuraavalle päivälle monta, en kirjoita listaa edes ylös, vaan päätän asioille tärkeysjärjestyksen mielessäni. Monesti sekin riittää.

Jos haluat muuttaa maailmaa (tai ainakin omasi), kokeile Ivy Leen tekniikkaa. Jätä siis pöydillä lojuvat tehtävälappukasat ja tehoton työskentely. Kukaan ei kenties tule tekemään töitäsi puolestasi, mutta saat taatusti enemmän irti omasta työajastasi. Tämä tekniikka toimii!

Rakkaudella,
Sari


James Clear on koonnut koko tarinan nettisivuilleen ja tekstini Ivy Leen tekniikasta on koottu hänen artikkelinsa pohjalta.  (Thank you, James!)

30



Syyskuu hujahti ohitse vähän tympeissä merkeissä sairaslomien ja lääkärillä ramppaamisten tahdittaessa menoa. Kuukausi sai kuitenkin mukavan päätöksen, sillä mittariini kilahti viime viikolla täydet kolmekymmentä vuotta. Kolmenkympin kriisi ei iskenyt, vaikka niin aikaisemmin odotin käyvän. Sen sijaan toivotin kolmekymppiset avosylin vastaan.

Kulunut vuosikymmen on ollut hurjan rikas ja todellinen unelmien vuosikymmen sisältäen kaiken rakastumisesta yliopistosta valmistumiseen, ensimmäiseen yhteiseen kotiin, häihin ja huipentuen oman kodin rakentamiseen ja hevosen hankkimiseen.

Voisin sanoa olevani monella tapaa eri ihminen kuin kymmenen vuotta sitten. Oppirahoja on toki maksettu ja varsinkin kroppa on muistutellut siitä, miten tärkeää on vetää rajoja ihan jo oman jaksamisen vuoksi. Yksi suurista lahjoista muiden joukossa on ollut se, että viimein tiedän mitä haluan tehdä isona. Se on aika mahtavaa, sillä oman paikan löytäminen maailmassa ei ole ihan läpihuutojuttu.

Seuraavaa vuosikymmentä odotan innolla. Toivon sen sisältävän paljon mieluisia töitä, projekteja ja tutkimusretkiä niin maailmaan kuin omaan mieleen. Tästä syystä myös blogi tulee hieman muuttumaan ulkoisesti ja rajautumaan teemojen osalta. Olkoon tämä blogi lokikirja tuolla matkalla.


Rakkaudella,
Sari

Uusi koti: Keittiö

Ihanaa lauantaita, ystävät! Meillä ei taida vieläkään olla yhtään täysin valmista nurkkaa, mutta päätin silti jatkaa uuden kotimme esittelyä ihanalla keittiöllä. 

Halusimme ehdottomasti tupakeittiön, joka istuisi ilmeeltään tähän moderniin maalaiskotiin ja sen vinokaton alle. Ilmeen oli kuitenkin säilyttävä kevyenä ja siksi päätyseinälle tuli (erityisesti minun toiveestani) vain kaksi yläkaappia sekä kevyt hylly. Keittiö on sijoitettu kolmelle seinälle ja tila on erityisen valoisa täysmittaisen ikkunan ansiosta. Juuri tilan valoisuuden vuoksi uskalsimme valita mustan keittiön ja mielestämme päätös oli täysin oikea. Tila on edelleen välillä turhankin kirkas ja ikkunat odottavatkin vielä verhoja, jotka pehmentävät kokoinaisilmettä. 

Niemekkeestä puuttuvat vielä baarituolit ja päädystä hyllykkö, jonka aiomme toteuttaa itse. Korkeiden kaappien päätyyn tulee ihana puuhella, joka on kuin piste i:n päälle. 


Keittiössä on tiettyjä yksityiskohtia, jotka olivat meille erikoisen tärkeitä. Varsinkin mies innostui Tapwellin kuparisesta hanasta ja täytyy sanoa, että se sopii tänne todella hyvin. Taidan napata siitä hieman parempia kuvia, kun hana on saatu puhdistettua. Kuparinen hana tummui yllättävänkin nopeasti, vaikka sen vaatima hoito olikin tiedossamme. Kuparisen hanan kaveriksi hankittu musta alla oli pienoinen pettymys, sillä se on todella vaikea pitää puhtaana. Kuivuttuaan siinä näkyvät pienimmätkin pesuainejäämät, roiskeet ja pinttymät. En silti osaisi kuvitella muuta allasta tähän kokonaisuuteen.


Ihmetteletkö missä meidän liesituuletin on? Tämä päätös kirpaisi rahapussia, mutta päädyimme Bora-lieteen välttääksemme lieden yläpuolelle kiinnitettävän lieden, jonka putkesta olisi varsinkin aiheutunut murhetta. Keveys oli tässäkin ykköstoiveemme ja pois emme tätä ratkaisua vaihtaisi. Lieden keskellä oleva pyöreä pömpeli imee ruoanlaitosta syntyvät höyryt näppärästi ja vaivatta. Kymmenen pistettä siis Boralle!

Keittiön päätyseinästä halusimme valkoisen, mutta pelkkä valkoinen maali ei tuntunut oikealta ratkaisulta, kun seinän kaverina olisivat valkoiset seinä- ja kattopaneelit. Valitsimme kehdella valkoisen sävyllä Tikkurilan Tunto-maalia, jolla toteutin rappaushenkeen keittiön seinät. Epätasaista pintaa ei välttämättä kaukaa huomaa, mutta lähempää tarkasteltuna se on todella kaunis ja luonnollinen. 


Lattiaan valitsimme ison laatan ruosteen- ja kuparinsävyissä. Välitilan laatasta yritän napata myöhemmin toisessa valaistuksessa uuden kuvan. Nyt lasitetut koristelaatat eivät oikein päässeet esiintymään edukseen. Välitilan laatoitus on muuten itse tekemäni. Ei huonompi lopputulos, vaikka muutamat silikonit vielä puuttuvatkin.



Hauskaa viikonloppua! Se on kohta syyskuu!

Rakkaudella,
Sari

Kesä, älä mene vielä


Elokuu on ollut vaaleanpunaisia iltapilviä, pitkään odotettuja sateita ja sirkkojen siritystä pelloilla. Päivät vierivät eteenpäin kohti syksyä, vaikka päivisin onkin vielä ihan teepaitakeli. Eilenillalla Callan kanssa lenkillä tuntui ilmassa kuitenkin ensimmäistä kertaa syksyinen illan viileys. Kesäillat ovat usein vilpoisia, mutta nyt ilmassa oli erilainen tuoksu. Kostean maan ja kypsyvien omenoiden kirpeä tuoksu.

Milloin ehdimme jo elokuuhun? Juurihan ihailtiin kylmän kevään jälkeen kiihkeästi vihertäviä peltoja ja odotettiin hevosten laidunkautta. Vasta pari viikkoa sitten alkoivat vadelmat kypsyä. Tänä vuonna lähes kuukauden myöhemmin kuin aiemmin.

Niin paljon olisi vielä tekemättä. Multakasa pihalla odottaa puutarhahommia, nurmikko kylvämistä ja omenapuut istuttamista. Talli ja aitaukset rakentamista. Ihan hetken pyytäisin tai samalla vaikka vähän enemmän. Minä en ole valmis syksyyn ja pimeisiin iltoihin. Kesä, älä mene vielä.

Rakkaudella,
Sari

Tee-se-itse kompostori


Tästä postauksesta uupuu pahasti estetiikka, mutta käytännön puoli on sitäkin innostavampi, vaikka kyse onkin biojätteistä ja komposteista.

Suuren pihan rakentamiseen uppoaa jo itsessään paljon rahaa ja juuri nyt arvokkaan lämpökompostorin sijaan halusimme olla säästäväisiä ja innovatiivisia. Biojätettä syntyy kuitenkin meidän taloudessamme sen verran, että se on ehdottomasti kierrätettävä muulla tavalla kuin roskikseen heittämällä. Lisäksi biojätetteestä syntyvä multa on erittäin tervetullut parannusaine köyhtyneeseen ja erittäin saviseen maaperään, jonka parantamisessa kuluu varmasti vuosikausia.

Halusin biojätekompostiksi helpon ja edullisen ratkaisun, joten niinpä googletin juuri näillä sanoilla ohjeita. Hyvä idea löytyikin Tuuli Annikan tuvassa -blogista, jonka postauksessa ole selkeät ohjeet ekokeksijä Raimo Flinkin kompostorista. Muuta tähän ei tarvita kuin viemäriputki ja lapio kuopan kaivamista varten. Viemäriputki on meillä noin metrin pituinen ja sen alaosaan teimme lovia maaperässä myllääviä ötököitä ja lieroja varten. Kaivaessa vastaan tulikin pari lieroa, jotka pääsivät heti hommiin putken pohjalle.

Kanneksi löytyi pieni ämpäri, joka istuu napakasti kompostorin päähän. Biojätteitä ei saa koskaan heittää avonaiseen kompostoriin, joten siitä syystä  yläosan on tärkeää olla suljettu ja putken myös riittävän syvä, jotta esimerkiksi jyrsijöille ei tule tarjonneeksi herkullisia pitoja.

Kompostorin täytyttyä nostetaan putki ylös ja jäljelle jäävä kuoppa peitetään mullalla. Näin ravinteet jäävät maaperään ja rikastavat maata vielä pitkään. Ainoa harmi tässä helpossa kompostorissa onkin se, ettei syntyvää multaa saa kätevästi käyttöönsä siirrettäväksi muualle.


Ajattelin laittaa vielä lähelle toisen putken, jotta kompostoreissa riittää tilaa biojätteillemme ensi kevääseen asti, jolloin putket voikin taas siirtää. Jännittävää puuhaa, vaikka jätteiden hoidosta onkin vain kyse. Toivottavasti ympärille istutettavat puut ja muut kasvit saavat osansa syntyvistä ravinteista.

Rakkaudella,
Sari

Hevonen omaan pihaan osa 1


Huoleton on hevoseton. Näinhän se on. Meidän samettiturpa on aiheuttanut ylimääräistä murhetta epämääräisillä turvotuksilla, joita on nyt pari viikkoa käyty kylmäämässä useamman kerran päivässä. Nyt kaikki on kunnossa ja suurimmat murheemme osoittautuivat aiheettomiksi. Tällaisina hetkinä sitä kuitenkin tulee kotona huokailtua miehen kanssa vuorotellen, miten paljon helpompaa hevosen hoitaminen ja sen seuraaminen olisikaan, jos se seisoisi omassa pihassa ikkunan ja oman kriittisen katseen alla. Jos meillä oli keväällä paha hevoskuume, niin nyt kuumeillaan oman tallin valmistumisen kanssa. Me halutaan Hilu kotiin. 

Vilkaisu pihalle kertoo hyvin nopeasti sen, että vielä Hilu ei voi matkakassiaan pakata. Talli itsessään on pahasti kesken ja siitä puuttuu vielä ulkoverhous, ikkunat ja ovet, katto sekä kaikki sisätyöt valusta lähtien. Onneksi tallissa ei ole aivan yhtä monimutkaisia sisustuksellisia töitä kuin talossa, eikä kaiken tarvitse olla aivan niin justiinsa. Maalaistallimentaliteetilla mennään ja kierrätetään niin paljon kuin voidaan. Tallitarvikkeita on jo jonkin verran hankittu ja löysimmekin mukavan erän telineitä, aitalankaa ja muuta tarpeellista Tori.fi:stä. Taisimmepa säästää jopa satasia, kun ihan kaikkea ei tarvitse ostaa uutena.

Tallin ohella pihaan täytyy rakentaa myös aidat, tarhojen pohjat sekä kenttä. Ensimmäinen osa laidunta kylvettiin jo viime keväänä, joten vihreälle hepat pääsevät vuoden kuluttua. Emme myrkyttäneet koivikoksi kasvanutta peltoa lainkaan, vaan pelto käännettiin koivikon hävittämisen jälkeen, äestettiin ja kylvettiin. Tämä valitettavasti riemastutti rikkakasveja, jotka alkoivat kasvaa huimalla voimalla ja peittivät pian kylvetyn hentoisen nurmen alleen. Viimeisen parin viikon aikana olemme useamman hengen voimin niittäneet laitumen kokonaan ja keränneet ikävät rikkakasvit pois siemeniä levittämästä. Nyt siistiä laidunta pidetään lyhyenä kasvukauden ajan ja ensi keväänä kylvetty nurmi on toivottavasti jo niin hyvin juurtunut, että se lähtee kasvamaan rikkakasveja voimakkaampana. Luultavaa on, että rikkakasvit täytyy jossain vaiheessa niittää alas vielä ensi vuonna, kunhan hevoset ovat ensin saaneet laitumesta syödäkseen. Yritämme saada syksyn aikana vielä toisen koivikkoisen kaistaleen kunnostettua ja myös kylvettyä. Näin saamme lisää laidunmaata hevosille, eikä vihreä lopu aivan alkuunsa. Lannoituskin lienee tarpeen, sillä maa on aika lailla köyhtynyt vuosien saatossa.



Rakastan kesäiltoja, kun aurinko laskee joen taakse. Valo on niin pehmeä ja lämmin. Kun kuvassa käyskentelisivät vielä laiduntavat hevoset, olisi maisema täydellinen.

Rakkaudella,
Sari