Featured Slider

Uusi koti: Keittiö

Ihanaa lauantaita, ystävät! Meillä ei taida vieläkään olla yhtään täysin valmista nurkkaa, mutta päätin silti jatkaa uuden kotimme esittelyä ihanalla keittiöllä. 

Halusimme ehdottomasti tupakeittiön, joka istuisi ilmeeltään tähän moderniin maalaiskotiin ja sen vinokaton alle. Ilmeen oli kuitenkin säilyttävä kevyenä ja siksi päätyseinälle tuli (erityisesti minun toiveestani) vain kaksi yläkaappia sekä kevyt hylly. Keittiö on sijoitettu kolmelle seinälle ja tila on erityisen valoisa täysmittaisen ikkunan ansiosta. Juuri tilan valoisuuden vuoksi uskalsimme valita mustan keittiön ja mielestämme päätös oli täysin oikea. Tila on edelleen välillä turhankin kirkas ja ikkunat odottavatkin vielä verhoja, jotka pehmentävät kokoinaisilmettä. 

Niemekkeestä puuttuvat vielä baarituolit ja päädystä hyllykkö, jonka aiomme toteuttaa itse. Korkeiden kaappien päätyyn tulee ihana puuhella, joka on kuin piste i:n päälle. 


Keittiössä on tiettyjä yksityiskohtia, jotka olivat meille erikoisen tärkeitä. Varsinkin mies innostui Tapwellin kuparisesta hanasta ja täytyy sanoa, että se sopii tänne todella hyvin. Taidan napata siitä hieman parempia kuvia, kun hana on saatu puhdistettua. Kuparinen hana tummui yllättävänkin nopeasti, vaikka sen vaatima hoito olikin tiedossamme. Kuparisen hanan kaveriksi hankittu musta alla oli pienoinen pettymys, sillä se on todella vaikea pitää puhtaana. Kuivuttuaan siinä näkyvät pienimmätkin pesuainejäämät, roiskeet ja pinttymät. En silti osaisi kuvitella muuta allasta tähän kokonaisuuteen.


Ihmetteletkö missä meidän liesituuletin on? Tämä päätös kirpaisi rahapussia, mutta päädyimme Bora-lieteen välttääksemme lieden yläpuolelle kiinnitettävän lieden, jonka putkesta olisi varsinkin aiheutunut murhetta. Keveys oli tässäkin ykköstoiveemme ja pois emme tätä ratkaisua vaihtaisi. Lieden keskellä oleva pyöreä pömpeli imee ruoanlaitosta syntyvät höyryt näppärästi ja vaivatta. Kymmenen pistettä siis Boralle!

Keittiön päätyseinästä halusimme valkoisen, mutta pelkkä valkoinen maali ei tuntunut oikealta ratkaisulta, kun seinän kaverina olisivat valkoiset seinä- ja kattopaneelit. Valitsimme kehdella valkoisen sävyllä Tikkurilan Tunto-maalia, jolla toteutin rappaushenkeen keittiön seinät. Epätasaista pintaa ei välttämättä kaukaa huomaa, mutta lähempää tarkasteltuna se on todella kaunis ja luonnollinen. 


Lattiaan valitsimme ison laatan ruosteen- ja kuparinsävyissä. Välitilan laatasta yritän napata myöhemmin toisessa valaistuksessa uuden kuvan. Nyt lasitetut koristelaatat eivät oikein päässeet esiintymään edukseen. Välitilan laatoitus on muuten itse tekemäni. Ei huonompi lopputulos, vaikka muutamat silikonit vielä puuttuvatkin.



Hauskaa viikonloppua! Se on kohta syyskuu!

Rakkaudella,
Sari

Kesä, älä mene vielä


Elokuu on ollut vaaleanpunaisia iltapilviä, pitkään odotettuja sateita ja sirkkojen siritystä pelloilla. Päivät vierivät eteenpäin kohti syksyä, vaikka päivisin onkin vielä ihan teepaitakeli. Eilenillalla Callan kanssa lenkillä tuntui ilmassa kuitenkin ensimmäistä kertaa syksyinen illan viileys. Kesäillat ovat usein vilpoisia, mutta nyt ilmassa oli erilainen tuoksu. Kostean maan ja kypsyvien omenoiden kirpeä tuoksu.

Milloin ehdimme jo elokuuhun? Juurihan ihailtiin kylmän kevään jälkeen kiihkeästi vihertäviä peltoja ja odotettiin hevosten laidunkautta. Vasta pari viikkoa sitten alkoivat vadelmat kypsyä. Tänä vuonna lähes kuukauden myöhemmin kuin aiemmin.

Niin paljon olisi vielä tekemättä. Multakasa pihalla odottaa puutarhahommia, nurmikko kylvämistä ja omenapuut istuttamista. Talli ja aitaukset rakentamista. Ihan hetken pyytäisin tai samalla vaikka vähän enemmän. Minä en ole valmis syksyyn ja pimeisiin iltoihin. Kesä, älä mene vielä.

Rakkaudella,
Sari

Tee-se-itse kompostori


Tästä postauksesta uupuu pahasti estetiikka, mutta käytännön puoli on sitäkin innostavampi, vaikka kyse onkin biojätteistä ja komposteista.

Suuren pihan rakentamiseen uppoaa jo itsessään paljon rahaa ja juuri nyt arvokkaan lämpökompostorin sijaan halusimme olla säästäväisiä ja innovatiivisia. Biojätettä syntyy kuitenkin meidän taloudessamme sen verran, että se on ehdottomasti kierrätettävä muulla tavalla kuin roskikseen heittämällä. Lisäksi biojätetteestä syntyvä multa on erittäin tervetullut parannusaine köyhtyneeseen ja erittäin saviseen maaperään, jonka parantamisessa kuluu varmasti vuosikausia.

Halusin biojätekompostiksi helpon ja edullisen ratkaisun, joten niinpä googletin juuri näillä sanoilla ohjeita. Hyvä idea löytyikin Tuuli Annikan tuvassa -blogista, jonka postauksessa ole selkeät ohjeet ekokeksijä Raimo Flinkin kompostorista. Muuta tähän ei tarvita kuin viemäriputki ja lapio kuopan kaivamista varten. Viemäriputki on meillä noin metrin pituinen ja sen alaosaan teimme lovia maaperässä myllääviä ötököitä ja lieroja varten. Kaivaessa vastaan tulikin pari lieroa, jotka pääsivät heti hommiin putken pohjalle.

Kanneksi löytyi pieni ämpäri, joka istuu napakasti kompostorin päähän. Biojätteitä ei saa koskaan heittää avonaiseen kompostoriin, joten siitä syystä  yläosan on tärkeää olla suljettu ja putken myös riittävän syvä, jotta esimerkiksi jyrsijöille ei tule tarjonneeksi herkullisia pitoja.

Kompostorin täytyttyä nostetaan putki ylös ja jäljelle jäävä kuoppa peitetään mullalla. Näin ravinteet jäävät maaperään ja rikastavat maata vielä pitkään. Ainoa harmi tässä helpossa kompostorissa onkin se, ettei syntyvää multaa saa kätevästi käyttöönsä siirrettäväksi muualle.


Ajattelin laittaa vielä lähelle toisen putken, jotta kompostoreissa riittää tilaa biojätteillemme ensi kevääseen asti, jolloin putket voikin taas siirtää. Jännittävää puuhaa, vaikka jätteiden hoidosta onkin vain kyse. Toivottavasti ympärille istutettavat puut ja muut kasvit saavat osansa syntyvistä ravinteista.

Rakkaudella,
Sari

Hevonen omaan pihaan osa 1


Huoleton on hevoseton. Näinhän se on. Meidän samettiturpa on aiheuttanut ylimääräistä murhetta epämääräisillä turvotuksilla, joita on nyt pari viikkoa käyty kylmäämässä useamman kerran päivässä. Nyt kaikki on kunnossa ja suurimmat murheemme osoittautuivat aiheettomiksi. Tällaisina hetkinä sitä kuitenkin tulee kotona huokailtua miehen kanssa vuorotellen, miten paljon helpompaa hevosen hoitaminen ja sen seuraaminen olisikaan, jos se seisoisi omassa pihassa ikkunan ja oman kriittisen katseen alla. Jos meillä oli keväällä paha hevoskuume, niin nyt kuumeillaan oman tallin valmistumisen kanssa. Me halutaan Hilu kotiin. 

Vilkaisu pihalle kertoo hyvin nopeasti sen, että vielä Hilu ei voi matkakassiaan pakata. Talli itsessään on pahasti kesken ja siitä puuttuu vielä ulkoverhous, ikkunat ja ovet, katto sekä kaikki sisätyöt valusta lähtien. Onneksi tallissa ei ole aivan yhtä monimutkaisia sisustuksellisia töitä kuin talossa, eikä kaiken tarvitse olla aivan niin justiinsa. Maalaistallimentaliteetilla mennään ja kierrätetään niin paljon kuin voidaan. Tallitarvikkeita on jo jonkin verran hankittu ja löysimmekin mukavan erän telineitä, aitalankaa ja muuta tarpeellista Tori.fi:stä. Taisimmepa säästää jopa satasia, kun ihan kaikkea ei tarvitse ostaa uutena.

Tallin ohella pihaan täytyy rakentaa myös aidat, tarhojen pohjat sekä kenttä. Ensimmäinen osa laidunta kylvettiin jo viime keväänä, joten vihreälle hepat pääsevät vuoden kuluttua. Emme myrkyttäneet koivikoksi kasvanutta peltoa lainkaan, vaan pelto käännettiin koivikon hävittämisen jälkeen, äestettiin ja kylvettiin. Tämä valitettavasti riemastutti rikkakasveja, jotka alkoivat kasvaa huimalla voimalla ja peittivät pian kylvetyn hentoisen nurmen alleen. Viimeisen parin viikon aikana olemme useamman hengen voimin niittäneet laitumen kokonaan ja keränneet ikävät rikkakasvit pois siemeniä levittämästä. Nyt siistiä laidunta pidetään lyhyenä kasvukauden ajan ja ensi keväänä kylvetty nurmi on toivottavasti jo niin hyvin juurtunut, että se lähtee kasvamaan rikkakasveja voimakkaampana. Luultavaa on, että rikkakasvit täytyy jossain vaiheessa niittää alas vielä ensi vuonna, kunhan hevoset ovat ensin saaneet laitumesta syödäkseen. Yritämme saada syksyn aikana vielä toisen koivikkoisen kaistaleen kunnostettua ja myös kylvettyä. Näin saamme lisää laidunmaata hevosille, eikä vihreä lopu aivan alkuunsa. Lannoituskin lienee tarpeen, sillä maa on aika lailla köyhtynyt vuosien saatossa.



Rakastan kesäiltoja, kun aurinko laskee joen taakse. Valo on niin pehmeä ja lämmin. Kun kuvassa käyskentelisivät vielä laiduntavat hevoset, olisi maisema täydellinen.

Rakkaudella,
Sari

Elämää rescuekoiran kanssa


Calla on ollut osa perhettämme nyt kolmen kuukauden ajan. Tätä kirjoittaessani se nukkuu vieressäni sohvalla tassut syliini tungettuna. Ei siis varmaan tarvitse erikseen sanoa, että pötkyläisemme on kotiutunut oikein hyvin.

Callan saapuessa olimme varautuneet siihen, että uusi ympäristö saisi koiran pään pyörälle. Calla ei kuitenkaan haukkunut rappukäytävän äänille ja se oppi nopeasti olemaan yksin kotona ja tekemään tarpeensa ulos. Calla ei ollut myöskään koskaan kulkenut hihnassa, joten ilahduimme suuresti, kun se oppi parissa päivässä ulkoilemaan taluttajan rinnalla kulkien hihnasta vetämättä ja muille koirille rähjäämättä.

Edistystä tapahtui lähes päivittäin ja jo viikon kuluttua Callan töpöhäntä nousi lenkillä terhakkaasti pystyyn. Pian töpöhäntä alkoi heilua ensin ujosti ja lopulta aivan vimmatusti, kun omat ihmiset palasivat kotiin. Calla onkin kovin hellyydenkipeä, vaikka arkuus estääkin sitä vielä hakemasta rapsutuksia uusilta ihmisiltä. Monet tutut ja tuntemattomat voivottelevat Callan arkuutta, mutta me näemme Callan reipastuvan päivä päivältä. Tarhaoloista tulleen koiran kotiutuminen voi kestää puolikin vuotta ja jokainen koira sopeutuu omaan tahtiinsa.

Muutto uuteen taloon sujui helposti, sillä Calla oli ollut monesti mukana viettämässä raksapäiviä talolla. Avarammat tilat olivat Callan mieleen ja siitä on tullut täällä asuessa uudella tavalla leikkisämpi ja rohkeampi. Myös maalaismaisemat ja metsäpolut ovat Callan mieleen jopa siinä määrin, että pari ensimmäistä viikkoa se oli melko rasittava lenkitettävä. Hupsu koira ei ollut pysyä housuissaan kaikkien uusien tuoksujen ja ojanpohjalta kuuluvien rapsahdusten perässä.


Olemme suunnattoman kiitollisia pörröisestä perheenjäsenestämme ja siitä, miten helposti asiat ovat Callan kanssa sujuneet. Rescuekoiran adoptoiminen on aina tietynlainen riski, sillä kukaan ei voi luvata millaisen koiran lentokentällä syliinsä saa. Meille tämä oli hyvin pitkälti tunnepohjainen päätös. Halusimme perheeseen koiran ja meillä oli mahdollisuus tarpeen vaatiessa järjestää elämä koiralle sopivaksi. Me voimme suositella lämpimästi rescuekoiran hankintaa, mutta vain siinä tapauksessa, että oma elämäntilanne on sille suotuisa. Auttaa voi monella muullakin tavalla, kuten lahjoituksin ja tietoa levittämällä.

Omassa kodissa pehmeällä sohvalla köllöttelevää koiraa katsoessa ei voi kuin ihmetellä maailman kummallisuutta. Parin tuhannen kilometrin päässä tämä kaunotar oli pelkkä roska miljoonien joukossa. Täällä se on ainutlaatuisen rakas perheenjäsen. Callan kaltaisia suloisia, lempeitä, hupsuja ja leikkisiä koiria ovat tarhat pullollaan ja jokainen niistä ansaitsee kodin. Rakkautta ne antavat takaisin tuhatkertaisesti.

Lue lisää romanialaisen koiran adoptoimisesta Rescueyhdistys Kulkureiden nettisivuilta.

Rakkaudella,
Sari



Uusi koti: WC


Tervetuloa tutustumaan meidän uuteen kotiin! Aloitan kierroksen talossa epäkonventionaalisesti vessasta, joka on yksi (lähes) valmiista tiloista. Täältäkin puuttuu vielä muutamat listat, mutta ikkunallisissa tiloissa listojen puute häiritsee tätä tilaa enemmän. Siispä aloitamme vessan viidakkomeiningistä. 

Laatoitetut tilat ovat mielestäni aina hiukan hankalia sisustaa. Laattapinnat on syytä valita tarkkaan, sillä niitä ei vaihdetakaan yhtä helposti kuin maalisävyjä ja tapetteja. Tästä syystä wc-tiloissa pelataan usein varman päälle ja lopputulos on hyvin säyseä. Me halusimme vessaan vähän tavallista villimpää meininkiä. 


Tilan suunnittelu lähti liikkeelle tiiliseinästä, jonka ehdottomasti halusimme vessan päätyyn. Nämä tiilet hankittiin jo vuosi ennen rakentamisen aloittamista ja myyjän mukaan ne ovat Turussa puretusta surullisen kuuluisasta Sinisestä talosta. Kaunista kierrätettyä tiiltä löytyy myös muualta talosta. 

Peilin taakse halusin ehdottomasti hauskan tapetin ja sain kuin sainkin nämä papukaijat läpi miehen seulasta. Tämä tapetti saa leikkisyydessään minut edelleen niin hyvälle mielelle. Kätevästi tapetti on myös helposti puhtaanapidettävää, sillä se kestää jopa kevyttä pesua. 


Kun seinillä on näin paljon eläväistä pintaa, saatoimme valita selkeälinjaiset laatat ja kalusteet, jotka rauhoittavat tilaa. Vaalealle seinälle on tosin vielä tulossa jonkinlainen pieni hylly ja allaskaapin viereen kaksi hyllylevyä. Pientä sisustusprojektia meillä vielä riittää muuallakin, mutta on mukavaa, kun suuret linjat ovat jo valmiit.



 Rakkaudella,
Sari

Pihan hyvikset ja pahikset



Sateiset terveiset Varsinais-Suomesta!

Päivä alkoi rankkasateella ja taivas on sen jälkeen ripsotellut vettä lähes tauotta. Vesisade on tervetullutta, sillä kylvimme viime viikolla käsipelillä pienen laidunpalstan, jonka toivomme ehtivän vielä itämään. Ajatukset pyörivät muutoinkin pienen tilamme maanviljelysasioissa, sillä villiintynyt savimaa kaipaa kipeästi huolehtivaa kättä. Yllätyksiäkin Kotokunnas tarjoaa edelleen, vaikka viime vuonna saimme ilahtua jo vadelmista, tuomen tuoksusta ja muista kasvilöydöistä. Tänä vuonna tienpientareella pilkottaa punaisia ahomansikoita ja ojat ovat violettina merenä metsäkurjenpolvista.

Ikäviäkin tuttavuuksia pihaltamme löytyy, joista yksi harmillisimmista on lupiini. Lupiini on kaunis kukka ja tiedän monien olevan tyytyväisiä saadessaan sitä pihalleen, mutta luonnon kannalta lupiini on haitallinen vieraslaji, joka vie tilaa alkuperäisiltä luonnonkasveilta. Lupiini leviää lähes minne tahansa aina luonnonniityiltä metsiin. Lisäksi se on myrkyllinen laiduntaville eläimille. Kaikeksi harmiksi lupiini on kovin hankala hävittää, sillä se tuottaa valtavasti siemeniä, jotka säilyvät maassa pitkään.



Itse tein ison urakan ja kiskoin pieneltä laidunalalta mahdollisimman paljon lupiinien juurakoita ylös ja poistin vielä myöhemmin kaikki jäljelle jääneiden lupiinien kukinnot, jotta ne eivät siemennä. Kuvassa näkyvät lupiinit ovat toiselta puolen pihaa ja niiden katkomisella on jo kiire. Kyseisestä alueesta tulee hevosten tarha, joten alue tullaan vielä peittämään kankaalla. Kokonaan emme tule lupiineista pääsemään eroon, sillä niitä on lähialueella hyvinkin paljon ja niiden määrä tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta.


Meille on tulossa laiduntavia eläimiä pihaan, joten kasvien tuntemus on sitäkin tärkeämpää. Hevoset ovat varsin herkkävatsaisia otuksia, mutta yleensä ne osaavat jättää myrkylliset kasvit syömättä, jos syömäkelpoista ruokaa on riittävästi tarjolla. Tästä syystä en ole kovin murheissani esimerkiksi niittyleinikeistä, joita kasvaa laitumella harvakseltaan. Suurempana murheena näen alsikeapilan, joka maistuu joillekin hevosille sen haitallisuudestaan huolimatta. Alsikeapilassa elävä sieni aiheuttaa hevosille valoherkkyyttä, ihottumaa ja sisäelinvaurioita, joista seuraa pahimmillaan kuolema. Jo pelkästään iho-oireet voivat olla pahimmillaan niin hurjat, että haluan välttää tätä kasvia laitumella viimeiseen asti. 


Toiset kasvit ovat ikäviä ihan pelkästään ulkomuotonsa vuoksi. Ohdake on todella ikävä poistaa piikikkyytensä vuoksi, mutta tälläkin tyypillä on laidunten viljelyn kannalta merkityksensä. Ohdakkeen sanotaan kertovan köyhästä maaperästä ja seuraavan laidunpalstan muokkaamisen kannalta lannoittaminen on syytä ottaa huomioon. Maaperän köyhyys näkyy myös siinä, että suurempi laidunalueemme on lähtenyt kasvamaan huonosti ja se on jäänyt pahasti rikkakasvien jalkoihin. Toivon kasvun lähtevän paremmin liikkeelle ensi vuonna, kun laitumelle olisi tarkoitus hevoset tuoda. Sitä ennen joudumme käymään vielä taistelua rikkakasvien kanssa.

Uuteen pihaan tutustuminen vie näin isolla alueella aikansa. Laidunten viljeleminen, haitallisten kasvien tunnistaminen ja maaperän hoito vaativat kaikki opiskelua. Maan mylläämisellä on ollut myös negatiivisia vaikutuksia, sillä viime kesänä tontilla liihotelleet perhoset ovat lähes kaikki kadonneet pihatöiden mukana peittyneiden voikukkien myötä. Yksi projekti on pienen niityn perustaminen perhosten ja muiden hyönteisten avuksi. Oma lukunsa on sitten joenranta, jossa en olekaan ehtinyt pitkään aikaan käydä ihmettelemässä kesän mukanaan tuomia kasveja. Ehkä se on vuorossa seuraavaksi. Pihahommista ei täällä tule hetkeen pula.


Rakkaudella,
Sari