Oivalluksia unelmista ja niiden toteuttamisesta


Unelmien saavuttaminen on taito, jota voi kehittää ja jonka voi oppia. 


Olen kirjoittanut sekä blogissa että Instagramissa paljon siitä, miten haitallista ylisuorittaminen, stressi ja itsensä loppuunajaminen ovat pitkällä tähtäimellä ja kuinka haitallisia vaikutuksia niillä on henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Itse onnistuin sairastuttamaan kehoni useaan otteeseen ennen kuin ymmärsin alkaa hidastaa. Hidastaminen oli itselleni vaikeaa siksikin, että tein valtavasti töitä päästäkseni toteuttamaan tavoitteitani ja unelmiani. Kuvittelin tarkoituksen pyhittävän keinot ja perustelin sillä loppumattoman ylisuorittamisen ja kurottelun pidemmälle kaikilla mahdollisilla elämän osa-alueilla, joita halusin kehittää. Ajattelin naiivisti, etteivät unelmat voi ajaa ketään loppuun. On helppo olla jälkiviisas, mutta vastuutehtäviä sisältävän palkkatyön, oman yrityksen kehittämisen ja pyörittämisen, talonrakennusurakan ja erilaisten pienempien projektien samanaikainen pyörittäminen ei ole millään tavalla terveellistä. Kuvittelin kuitenkin olevani supernainen, joka pystyy kyllä venymään kaikkeen siihen mitä haluaa elämässään. 

Kun väsynyt kehoni sai sairaslomalla lepoa, alkoi mielenikin toipua ylisuorittamisesta. Aloin miettiä missä olin mennyt metsään ja mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. Olin saavuttanut kyllä osan unelmistani, mutta nyt olin niin uuvuksissa, etten jaksanut nauttia saavutuksistani. Tunsin siitä valtavaa pettymystä ja häpeääkin. En jaksanutkaan ja kestänytkään kaikkea, kuten olin kuvitellut. Ymmärsin, että minulta oli jäänyt ymmärtämättä se, että unelmia voi tavoitella väärillä tai oikeilla tavoilla ja toimintamalleilla. Ja silloin on myös mahdollista oppia tekemään se oikein.

Seuraavaksi sukelsin mielenkiintoiselle matkalle. Aloin etsiä tapoja tehokkaampaan arjenhallintaan, tuloksellisuuteen ja tavoitteellisuuteen tinkimättä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Näin tavoitteet projekteina ja purin niitä osiin tarkastellakeni niitä tutkijan tavoin. Matkan varrella oma hääräilijäminäni alkoi jättäytyä taakse ja arkeni alkoi muodostua tehokkaammaksi, tuotteliaammaksi - ja tyynemmäksi. Testailin ja löysin tekniikoita, jotka auttoivat kuljettamaan minua tavoitteitani kohti. Samalla ymmärsin miten paljon olin käyttänyt energiaani ja aikaani asioihin, jotka eivät vieneet minua yhtään minnekään. Aivan kuin olisin seissyt kaasupolkimella ja kaahaillut vuosikaudet suuntaa vailla. Nyt näin selkeästi mielessäni sen, minne olin menossa.

Mitä enemmän pohdin unelmien ja tavoitteiden luonnetta, ymmärsin kuinka vähän niistä todella puhutaan asiamielessä. Sen sijaan unelmapuhe on täynnä ilmaan heitettyjä toiveita, sanahelinää ja höttöistä hattaraa, josta ei saa kiinni. Se saa unelmat näyttäytymään erikoisen mystisenä asiana, joka käy toteen riittävän päättäväisyyden, hyvän onnen tai muun ulkoisen vaikuttimen ansiosta. Ihmisestä riippuen unelmia kohti kuljetaan joko hampaat irvessä ja jalat rakoilla tai vaihtoehtoisesti odotellaan, että unelman toteuttaminen tulee jonakin päivänä mahdolliseksi, kun vain olosuhteet ovat kohdallaan. Kumpikaan näistä tavoista ei johda siihen lopputulokseen, mitä oikeasti tavoitellaan: toteutuva unelma, josta pystyy nauttimaan, tuntemaan onnistumisentunnetta ja jota kohti kuljettu matka on itsessään inspiroiva kokemus.

Kaikesta tästä syntyi oma unelmani. Halusin jakaa keräämäni tiedon, opit ja inspiraation myös teille muille unelmoijille, haaveilijoille ja ylisuorittajille verkkokurssin muodossa. Kurssimateriaalia olen koostanut koko kevään ja tällä viikolla on viimein ollut lanseerauksen aika. En ole hetkeen ollut mistään näin innoissani ja riemuissani, sillä tämä aihe jos jokin on sydäntäni lähellä.




Unelmien tavoittelu on todella tekniikkalaji. Haluatko sinä mukaan oppimaan uuden tavan lähestyä unelmia ja konkreettisia välineitä niiden toteuttamiseen? Matkasi alkaa TÄÄLTÄ.

Rakkaudella
Sari


Älä ole supernainen


Tunnustaudutko sinä supernaiseksi? Oletko ylisuorittaja, jolla on kymmenen rautaa tulessa ja jonka ahkeruutta muut ihailevat? Tehtävälistasi on aina tapissa ja kunnon yöunia et muista nukkuneesi aikoihin. Rauhoittuminen on kaltaisellesi hääräilijälle suorastaan vastenmielistä. 


Ylisuorittaminen on minulle nykyään kuin kirosana. Varsinkin naisten harrastama kollektiivinen kiireen ja stressin korostaminen tuntuu ahdistavalta ja pahalta. Vuorotellen kerrotaan kuinka kiireistä arki on työtehtävien, yritysten, harrastusten ja perhe-elämän pyörityksessä ylitöitä tehden - ilman lomia tottakai! Ja muut naiset taputtelevat olalle. Siinäpä vasta supernainen!

Itse olin vielä pari vuotta sitten todellinen ylisuorittaja. Halusin saavuttaa liian monta tavoitetta samaan aikaan ja päädyin nopeasti polttamaan kynttilää molemmista päistä täyttämällä arkeni jokaisen hetken tehtävillä ja touhuamisella. Välillä tunsin nautintoa kiireestä. Tunsin itseni tärkeäksi ja tehokkaaksi, kun työnteko jatkui aamulla siitä mihin illalla viimeksi jäi. Muutaman vuoden se kesti, kunnes tämä supernainen putosi ja lujaa. Koska en osannut itse pysähtyä ajoissa, laittoi kehoni stopin - peräti kahteen kertaan. (Olen hiukan itsepäinen.) Rikoin ensin selkäni ja myöhemmin sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan. Seurauksien kanssa joudun elämään lopun ikääni, mutta sairastumisten myötä pääsin lopulta myös eroon ylisuorittamisesta. Minun oli pakko opetella pysähtymään ja etsimään hyvinvoinnin kannalta kestävämpiä tapoja toteuttaa tavoitteitani ja elää arkeani. Samalla aloin ymmärtää paremmin kuinka käsittämätöntä arkea elin ylisuorittajana ja miten realiteettientaju hämärtyy mielen kuormittuessa, kun stressistä tulee normaalitila.

Ylisuorittajat elävät kaikkivoipaisuuden illuusiossa. Kuvittelemme, että kaikki on kiinni meidän suorituksestamme ja kaikki häärääminen on aivan välttämätöntä. Tuo pakon tunne on sisäsyntyistä, mutta sille tulee sokeaksi ja niinpä paineet näyttäytyvät tulevan kaikkialta ympäriltämme. Samalla opimme uskottelemaan itsellemme, että selviämme kaikesta. Ylisuorittaja kulkee jatkuvasti ohenevalla jäällä ja vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä mitä tekee ja mihin seuraavan askeleensa asettelee on lopputulos vääjäämätön. Jossain vaiheessa olemme astuneet liian pitkälle. Oma ylisuorittaminen on tärkeää saada kuriin ennen kuin sillä saa aikaan peruuttamatonta vahinkoa.



Huolestu näistä merkeistä


1. Et osaa sanoa "ei". Kieltäytyminen ei kuulu sanavarastoosi, etkä välttämättä edes pysähdy enää pohtimaan tehtävän miellekkyyttä tai hyödyllisyyttä omasta näkökulmastasi. Olet niin tottunut kuormittamaan itsesi ylimääräisillä tehtävillä, ettet edes räpäytä silmiäsi, kun lisäät taakkaasi entisestään jonkun toisen pyynnöstä - tai peräti omasta aloitteestasi.

Alkuun tehtävistä kieltäytyminen tai luopuminen voi tuntua todella vaikealta ja jopa hävettävältä. Itse jouduin tekemään sen pakon edessä oman terveyteni vuoksi ja niinpä opettelin sanomaan "ei" ja asettamaan rajoja silloin, kun se oli tarpeen. Ja tiedätkö mitä? Maailmani ei romahtanut. En ole menettänyt yhtäkään ystävää tai korvaamatonta mahdollisuutta sen vuoksi. Sen sijaan löysin paremman mielenrauhan. Hävettääkö? No ei!


2. Et lepää koskaan. Silloinkin, kun yrität pysähtyä ja tietoisesti levätä, alkaa ahdistava kela rullata päässäsi ja päädyt stressaantuneena pohtimaan mitä kaikkea nytkin saisit aikaiseksi lekottelun sijaan. Koet lepäämisen ahdistavana ajanhukkana, etkä pysty enää palautumaan ja rauhoittumaan vapaa-ajalla. Lepo ei kuulu mitenkään osaksi arkeasi.

Ylisuorittajalle rauhoittuminen voi tuntua rangaistukselta. Lepääminen ja palautuminen vaativat opettelua ihmiseltä, jonka keho ja mieli on tottunut jatkuvaan hääräilyyn. Tärkeää on myös opetella ymmärtämään ja huomaamaan, mikä positiivinen vaikutus levolle on jaksamiseen, tuottavuuteen ja innovatiivisuuteen. Väsynyt mieli junnaa usein paikallaan, eivätkä tulokset ole kovin vakuuttavia näennäisestä työmäärästä huolimatta. 


3. Vaadit itseltäsi enemmän kuin muilta. Et koskaan sysäisi ystäväsi tai työkaverisi harteille niitä tehtäviä, joita itse otat kantaaksesi ja saatat jopa ilmaista huolesi stressaantuneen ja väsyneen läheisesi jaksamisesta. Itse ohitat omaan työtaakkaasi kohdistuneet huolestuneet kommentit olankohautuksella. Kyllä sinä pärjäät! Ja sitä paitsi, jos haluaa, että hommat tulevat hoidetuksi kunnolla, on parempi tehdä ne itse.

Hyväksy ensimmäiseksi se, ettet ole yhtään sen kummallisempi ihminen kuin kukaan muu. Et ole supernainen ja hyvä niin. Kohtele sen sijaan itseäsi kuin kohtelisit parasta ystävääsi. Muuta sisäinen puheesi lempeäksi ja kannustavaksi. Ylisuorittamisesta on usein vaikea luopua, mutta voit helpottaa sitä ottamalla tavoitteeksi paremmat arjenhallintataidot ja riittävän levon. Opettele priorisoimaan. Kaikkea ei kannata tehdä sata lasissa. Varsinkaan, jos kukaan ei huomaa ylimääräistä panostustasi. 


Oletko sinä supernainen, jonka pitäisi jo ripustaa viittansa naulakkoon?



Rakkaudella
Sari







Näin käytän muistikirjaani


Lupailin Instagramin puolella, että kerron lisää minun käyttämästäni muistikirjasysteemistä. Asiaa tulikin enemmän kuin yhteen instakuvan tekstikenttään voi pusertaa, joten päätin siirtää koko tekstin tänne blogin puolelle.

Minulla on käytössä muistikirja sekä vuodelle 2019 päivätty päiväkirja. Lisäksi pidän esimerkiksi satunnaisilla kursseilla ja luennoilla mukana toista "suttumuistikirjaa", johon voi kirjoitella vähän mitä sattuu. Myönnän kyllä rehellisesti olevani jonkin sortin muistikirja-addikti ja puoliksi täytettyjä tai jopa tyhjiä muistikirjoja ja vihkoja löytyy ihan sievä pino.

Muistikirjanani on tänä vuonna Dingbatsin Wildlife-sarjan Bear. Olen hieman vaativainen muistikirjani suhteen ja valehtelematta tein oikeaa tutkimustyötä etsiessäni ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään mieluista ja inspiroivaa muistikirjaa. Tähän valintaan olen ollut oikein tyytyväinen.

Käytän muistikirjaani hyvin vapaamuotoisesti bullet journal -tyyliin. Aiemmin käytin valtavasti aikaa viikko- ja kuukausiaukeamien tekemiseen ja koristeluun, mutta nyt olen siirtynyt huomattavasti minimalistisempaan tyyliin. Aikaa ei valitettavasti riitä kaikelle ja suuntaan nyt taiteellisen energiani mieluummin kuvitustöihin Sarandian puolella.

Tällaiselta viikkoaukeama saattaa näyttää alkuviikosta. Viikon loppua kohti aukeama saattaa olla aivan täynnä tekstiä. Tässä näkyvät myös käyttämäni bullet journal -henkiset merkinnät tehtävälistassa.


Muistikirjani ydin on viikkoaukeama. Vasemmalle sivulle kirjoitan kaikkea viikon aikana mieleen pöllähtävää hyvin vapaamuotoisesti brain dump -tyyliin. Aukeaman oikealle sivulle teen tehtävälistan joka sunnuntai. Tuota tehtävälistaa päivitän sitten koko viikon joko lisäämällä uusia kohtia, ruksimalla yli tai merkkaamalla tehdyt kohdat. Teen tehtävälistaan merkinnät päällekkäin ja merkkaan jokaisen kohdan pienellä pisteellä, jonka päälle muut merkinnät on kätevä tehdä. Ruksi merkitsee tehtyä tehtävää, nuoli seuraavalle viikolle siirrettyä ja kenoviiva toistaiseksi kesken olevaa tehtävää. Mahdollisimman selkeää ja simppeliä, vaikka tehtävälistan oikeasti toimiva käyttäminen onkin hieman monimutkaisempi juttu. Parhaimmillaan se on kuitenkin väline, jolla arki ja hommat pysyvät näpeissä ja tehtävät tulevat ajallaan hoidetuksi. En koskaan listaa viikon tehtävälistaan kohtia huvin vuoksi vain siksi, että se tulee mieleen. Ylläpidän nimittäin erikseen pidemmän aikajakson isoa tehtävälistaa, johon kirjaan ylös kaikki tulevaisuudessa eteen tulevat tehtävät. Sieltä poimin viikottaiseen listaan sitten ajankohtaisia tehtäviä työn alle.

Koska työhöni liittyy paljon sosiaalisen median julkaisujen tekemistä, on tehtävälistan alapuolella erikseen tehtävälista erilaisille somepostauksille ja -ideoille. Niiden merkintään käytän samaa systeemiä kuin yleiseen tehtävälistaan.

Muistikirja on erityisesti luovan työn tärkeä väline, sillä viikkosivujen väliin kirjoitan melkein mitä vain pidempiä pohdintoja blogipostauksista markkinointisuunnitelmiin ja webinaarien muistiinpanoihin. Ja toki trackereita, kuten kesäbingo! Tästä syystä muistikirjaa on kiva myös selata taaksepäin. Kaikkea kirjoittamaansa ei aina muista ja yön tunneilla kirjoitetuista spontaaneista pohdiskeluista voi inspiroitua uudelleen. Juuri tästä syystä rakastan muistikirjaani. Jännällä tavalla minuuteni nivoutuu teksti kerrallaan sivujen väliin.

Koska haluan pitää muistikirjani melko tiiviisti arjen pyörittämisen ja luovan työn välineenä, en kirjoita sinne oikeastaan mitään päiväkirjatyyppisesti. Sitä varten minulla on säännöllisen epäsäännöllisessä käytössä Dream Cozyn The Year of Dragons 2019 -päiväkirja, jossa on kivasti päiväkohtaista kirjoitustilaa esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjan teksteille tai muille ajatuksille. Miehen kanssa meillä taas on käytössä kännykässä kalenteri, johon molemmat voivat merkata ylös kaikki arjen pyörittämiseen vaikuttavat asiat kavereiden juhlista hevosten hammashuoltoon ja heinäkuormien noutoon. Se pitää meidät molemmat ajan tasalla ja vähentää ikävien yllätysten määrä yhteisessä arjessa. Tästä syystä en merkitse muistikirjaani käytännössä koskaan viikkokohtaisia aikatauluja, kuten sovittuja tapaamisia tai kurssipäiviä. Ne eivät kuulu tehtävälistalle.

Heräsikö sinulla lisäkysymyksiä tavastani käyttää muistikirjaa? Onko sinulla oma tapa, jonka olet kokenut toimivaksi?

Rakkaudella
Sari