Keskeneräistä elämää - Työpiste olohuoneessa


Jotenkin kuvittelin, että neljän kuukauden jälkeen uuden kodin työhuone olisi jo täydessä käytössä. Todellisuudessa suuren osan lattiatilasta on kahmaissut asennusta odottava painava puuliesi ja varsinaisen työpöydän on vallannut keskeneräinen jättimäinen palapeli (kuka uuvatti senkin keksi ottaa esille?). Minä sen sijaan olen vallannut olohuoneen sohvan ja siinä sitten olen töitä naputellut valmiiksi niska kenossa ja selkä sykkyrällä. Sanoinko jo, että meillä on vielä hiukan keskeneräistä? Ja siitä puheen ollen, kukaanhan ei huomaa esimerkiksi lattialistojen puuttumista, eihän?

Tänään päätin tehdä kirjaimellisen ryhtiliikkeen ja (jälleen kerran) venähtänyttä niskaani uhmaten siivosin olohuoneen seinustaa vasten sijoitetun klaffipiirongin ja viritin siihen työskentelytilan. Tuolin nappasin ruokapöydän ympäriltä. Tarvittavan kuuden sijaan tuoleja on joka tapauksessa vasta neljä, joten ei kai haittaa, jos anastan niistä yhden muihin tehtäviin?



Hyvä siitä tuli. Nyt kun vielä saisin niskalenkin itsestäni ja istuisin aina piirongin ääreen töitä tekemään. Pidemmän päälle se on kuitenkin ergonomisesti paljon parempi vaihtoehto kuin sohvalla nyhjöttäminen.

Klaffipiironki on minulle rakas, vaikka sen laatikot ovatkin rasittavan jäykät ja värikin vähän kökkö. Puun väri menee liikaa yksiin lattian kanssa ja siksi olen pohtinut piirongin maalaamista. Väristä en vaan ole päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen, sillä haluan tehdä piirongille sen ansaitsemaa oikeutta. Tämän klaffipiirongin laatikossa säilytettiin lapsuudessani minun muumiaiheisia kirjepapereita sekä valokuva-albumeita ja tämän äärellä olen myös opetellut kirjoittamaan nimeäni. On arvokasta saada kotiinsa huonekaluja, jotka ovat olleet elämässä läsnä aina. Varsinkin, kun tämä klaffipiironki ei ole ainoa lapsuuteni huonekaluista!

Menipä nyt nostalgiselle linjalle. Joka tapauksessa täällä jatkellaan nyt hommia viralliselta työpisteeltä käsin. Mukavaa syysiltaa teillekin!

Rakkaudella,
Sari


Kaunis viikko - yrittäjänaisen arkea


"Ihanan positiivisia päivityksiä sulla!" Näin ystäväni viestitti minulle pari päivää sitten Facebook-päivityksieni jälkeen.

Oikein piti pysähtyä miettimään, että kyllä tämä viikko on todella ollut niin monella tapaa hyvä ja kaunis muutamista mutkista huolimatta, että sen kohokohtia on tuntunut välttämättömältä jakaa myös muille.

Eniten iloa ovat tuottaneet kaikki uudet ja inspiroivat työkuviot sekä yhteistyöt, joista innostavin oli photo shoot toisen yrittäjänaisen kanssa. Visuaaliselle ja luovalle tyypille tällaiset kuvausprojektit ovat erityisen sydäntä sykähdyttäviä ja niistä saa mielettömästi energiaa niihin hetkiin, kun päivät venyvät ympäripyöreiksi.

Olen tällä viikolla saanut viettää aikaa neljän eri yrittäjänaisen kanssa nauraen, ideoiden ja tulevaisuuden suuntaviivoja piirrellen. Yksinyrittäjänä on voimauttavaa tuntea, ettei ole lopulta yksin. Nämä kaikki ihastuttavat naiset ovat osaltaan tehneet päivistäni niin kauniit.

En malta olla jakamatta muutamia fiilistelykuva kuvauksistamme. Lisää syystunnelmointia löydät Sarandian kotisivuilta.

Rakkaudella,
Sari




Tehokkuus hukassa? Testaa maailman paras tehtävälista ja muuta tapasi tehdä töitä


Harhaudutko tehtävästä toiseen saamatta mitään valmiiksi vai tyssääkö työ aloittamisen vaikeuteen? Haluaisitko työskennellä tehokkaammin ja suunnitelmallisemmin? Tämä juttu on sinulle!


Työskentelen yritykseni töiden parissa pääasiassa kotona ja onhan se todettava, että oman kodin rauhassa työskentelyssä on sellaista vapautta, joka ainakin minua viehättää. Henkilökohtainen painajaiseni olisi avokonttori, jonka ärsykkeiden keskellä en taatusti saisi mitään aikaiseksi.

Mutta kuten vapauden kanssa aina, myös kotitoimiston tuoman omaehtoisuuden kylkiäisenä joutuu ottamaan myös vastuuta. Vastuuta siitä, että työt alkavat ja loppuvat ajallaan, tehtävät valmistuvat ja taukoja kertyy riittävästi. Kun kukaan ei seiso selän takana vahtimassa, on löydettävä itsestään oma työnjohtajansa.

Minulle oman työn johtaminen oli pitkään haastavaa nimenomaan tehokkuuden osalta. Olen aina tehnyt tehtävälistoja, mutta välillä töihin liittyvät tehtävät yhdistettynä kotitöihin ja muihin menoihin muodostavat kilometrin mittaiselta tuntuvan listan, jonka lyhentämisen aloittaminen on työn ja tuskan takana. Monet kerrat heräsin aamulla valmiiksi kärttyisänä, sillä ensimmäiset ajatukseni pyörivät lamaannuttavan pitkän tehtävälistan ympärillä. Päivä lipui kuin hiekka sormien lävitse multitaskinghöyryissä ja iltapäivällä räpeltämiseni tuloksena en ollut saanut mitään valmiiksi, mutta tehtävälistani oli taas pidentynyt parilla kohdalla. Niinpä kävin nukkumaan stressaantuneena ja heräsin yhtä ärtyneenä kuin edeltävänä aamuna. Se siitä inspiroivasta työpäivästä!

Universumi taisi huomata epätoivoisen touhuamiseni (työnteoksi sitä ei voinut kutsua) ja heitti avukseni Ivy Leen, josta kertovaan artikkeliin törmäsin jälleen kerran lipsuttuani nettisurffailun pariin "tehokkaana työaikana".

Tarinan mukaan Ivy Lee, yksi aikansa ensimmäisistä pr-konsulteista, pyydettiin vuonna 1918 Charles M. Schwabin johtamaan Bethlehem Steel Corporationiin parantamaan yrityksen tuottavuutta. Ivy Lee pyysi saada vain viisitoista minuuttia jokaisen yrityksen johtohenkilön kanssa. Kysyttäessä hänen palveluksensa hintaa, hän totesi neuvojensa olevan ilmaisia - paitsi jos ne toimivat. Siinä tapauksessa hänelle voisi kolmen kuukauden kuluttua antaa Schwabin itsensä mielestä sopiva korvaus.

Kolmen kuukauden kuluttua Shcwab kutsui Leen Bethlehem Steel Corporationiin ja hänelle ojennettiin 25 000 dollarin shekki. Nykyrahassa tuo summa vastaa 400 000 dollaria. Tästä voikin sitten päätellä Leen tarjoaman neuvon merkityksen ja arvon yritykselle.


Mikä tuo neuvo sitten oli?  


Lee ohjeisti jokaista johtohenkilöä tekemään työpäivänsä päätteeksi seuraavaa päivää varten maksimissaan kuuden kohdan tehtävälistan. 

Nuo kuusi kohtaa priorisoidaan eli asetetaan tärkeysjärjestykseen. Tärkein tehtävä ensimmäiseksi.

Työpäivä aloitetaan ensimmäisellä tehtävällä, jonka parissa työskennellään, kunnes tehtävä on valmis. Tämän jälkeen siirrytään listassa seuraavaan tehtävään. 

Työpäivän päätteeksi aloitetaan alusta ja rakennetaan tehtävälista seuraavalle päivälle. 


En pidä monimutkaisista neuvoista ja juuri siksi tämä tekniikka herätti mielenkiintoni. Ei syvällisiä pohdiskeluja, monivaiheista suunnitelmallisuutta, yliluonnollista itsekuria, meditointia tai mindfullnessia. Vain lista ja periaate. Ivy Leen tekniikka toimii juuri siksi, että se on riittävän yksinkertainen ja pakottaa priorisoimaan tekemisensä, estää harhautumasta tehtävästä toiseen ja asettaa päivälle selkeän alun. Ja lopun!

Jos Ivy Lee olisi tänä päivänä keskuudessamme, lähettäisin minäkin hänelle vähintään kiitoskortin. Hänen tekniikkansa muutti tapani tehdä töitä, organisoida ja priorisoida tekemisiäni ja tehdä työstäni suunnitelmallista. En ole aikoihin herännyt kärttyisänä. Sen sijaan minulla on aamulla mielessäni heti päivän tärkein ja ensimmäinen tehtävä, jonka pariin on helppo sukeltaa mieli oikeassa moodissa. Siitä eteenpäin päivä usein rullaakin melkein itsestään, eivätkä edes yllättävät keskeytykset aiheuta työlle erityisesti hallaa. Tiedänhän missä kohdassa olen tehtävälistallani! Jos tehtäviä ei määrällisesti ole seuraavalle päivälle monta, en kirjoita listaa edes ylös, vaan päätän asioille tärkeysjärjestyksen mielessäni. Monesti sekin riittää.

Jos haluat muuttaa maailmaa (tai ainakin omasi), kokeile Ivy Leen tekniikkaa. Jätä siis pöydillä lojuvat tehtävälappukasat ja tehoton työskentely. Kukaan ei kenties tule tekemään töitäsi puolestasi, mutta saat taatusti enemmän irti omasta työajastasi. Tämä tekniikka toimii!

Rakkaudella,
Sari


James Clear on koonnut koko tarinan nettisivuilleen ja tekstini Ivy Leen tekniikasta on koottu hänen artikkelinsa pohjalta.  (Thank you, James!)

30



Syyskuu hujahti ohitse vähän tympeissä merkeissä sairaslomien ja lääkärillä ramppaamisten tahdittaessa menoa. Kuukausi sai kuitenkin mukavan päätöksen, sillä mittariini kilahti viime viikolla täydet kolmekymmentä vuotta. Kolmenkympin kriisi ei iskenyt, vaikka niin aikaisemmin odotin käyvän. Sen sijaan toivotin kolmekymppiset avosylin vastaan.

Kulunut vuosikymmen on ollut hurjan rikas ja todellinen unelmien vuosikymmen sisältäen kaiken rakastumisesta yliopistosta valmistumiseen, ensimmäiseen yhteiseen kotiin, häihin ja huipentuen oman kodin rakentamiseen ja hevosen hankkimiseen.

Voisin sanoa olevani monella tapaa eri ihminen kuin kymmenen vuotta sitten. Oppirahoja on toki maksettu ja varsinkin kroppa on muistutellut siitä, miten tärkeää on vetää rajoja ihan jo oman jaksamisen vuoksi. Yksi suurista lahjoista muiden joukossa on ollut se, että viimein tiedän mitä haluan tehdä isona. Se on aika mahtavaa, sillä oman paikan löytäminen maailmassa ei ole ihan läpihuutojuttu.

Seuraavaa vuosikymmentä odotan innolla. Toivon sen sisältävän paljon mieluisia töitä, projekteja ja tutkimusretkiä niin maailmaan kuin omaan mieleen. Tästä syystä myös blogi tulee hieman muuttumaan ulkoisesti ja rajautumaan teemojen osalta. Olkoon tämä blogi lokikirja tuolla matkalla.


Rakkaudella,
Sari