Kesä, älä mene vielä


Elokuu on ollut vaaleanpunaisia iltapilviä, pitkään odotettuja sateita ja sirkkojen siritystä pelloilla. Päivät vierivät eteenpäin kohti syksyä, vaikka päivisin onkin vielä ihan teepaitakeli. Eilenillalla Callan kanssa lenkillä tuntui ilmassa kuitenkin ensimmäistä kertaa syksyinen illan viileys. Kesäillat ovat usein vilpoisia, mutta nyt ilmassa oli erilainen tuoksu. Kostean maan ja kypsyvien omenoiden kirpeä tuoksu.

Milloin ehdimme jo elokuuhun? Juurihan ihailtiin kylmän kevään jälkeen kiihkeästi vihertäviä peltoja ja odotettiin hevosten laidunkautta. Vasta pari viikkoa sitten alkoivat vadelmat kypsyä. Tänä vuonna lähes kuukauden myöhemmin kuin aiemmin.

Niin paljon olisi vielä tekemättä. Multakasa pihalla odottaa puutarhahommia, nurmikko kylvämistä ja omenapuut istuttamista. Talli ja aitaukset rakentamista. Ihan hetken pyytäisin tai samalla vaikka vähän enemmän. Minä en ole valmis syksyyn ja pimeisiin iltoihin. Kesä, älä mene vielä.

Rakkaudella,
Sari

Tee-se-itse kompostori


Tästä postauksesta uupuu pahasti estetiikka, mutta käytännön puoli on sitäkin innostavampi, vaikka kyse onkin biojätteistä ja komposteista.

Suuren pihan rakentamiseen uppoaa jo itsessään paljon rahaa ja juuri nyt arvokkaan lämpökompostorin sijaan halusimme olla säästäväisiä ja innovatiivisia. Biojätettä syntyy kuitenkin meidän taloudessamme sen verran, että se on ehdottomasti kierrätettävä muulla tavalla kuin roskikseen heittämällä. Lisäksi biojätetteestä syntyvä multa on erittäin tervetullut parannusaine köyhtyneeseen ja erittäin saviseen maaperään, jonka parantamisessa kuluu varmasti vuosikausia.

Halusin biojätekompostiksi helpon ja edullisen ratkaisun, joten niinpä googletin juuri näillä sanoilla ohjeita. Hyvä idea löytyikin Tuuli Annikan tuvassa -blogista, jonka postauksessa ole selkeät ohjeet ekokeksijä Raimo Flinkin kompostorista. Muuta tähän ei tarvita kuin viemäriputki ja lapio kuopan kaivamista varten. Viemäriputki on meillä noin metrin pituinen ja sen alaosaan teimme lovia maaperässä myllääviä ötököitä ja lieroja varten. Kaivaessa vastaan tulikin pari lieroa, jotka pääsivät heti hommiin putken pohjalle.

Kanneksi löytyi pieni ämpäri, joka istuu napakasti kompostorin päähän. Biojätteitä ei saa koskaan heittää avonaiseen kompostoriin, joten siitä syystä  yläosan on tärkeää olla suljettu ja putken myös riittävän syvä, jotta esimerkiksi jyrsijöille ei tule tarjonneeksi herkullisia pitoja.

Kompostorin täytyttyä nostetaan putki ylös ja jäljelle jäävä kuoppa peitetään mullalla. Näin ravinteet jäävät maaperään ja rikastavat maata vielä pitkään. Ainoa harmi tässä helpossa kompostorissa onkin se, ettei syntyvää multaa saa kätevästi käyttöönsä siirrettäväksi muualle.


Ajattelin laittaa vielä lähelle toisen putken, jotta kompostoreissa riittää tilaa biojätteillemme ensi kevääseen asti, jolloin putket voikin taas siirtää. Jännittävää puuhaa, vaikka jätteiden hoidosta onkin vain kyse. Toivottavasti ympärille istutettavat puut ja muut kasvit saavat osansa syntyvistä ravinteista.

Rakkaudella,
Sari

Hevonen omaan pihaan osa 1


Huoleton on hevoseton. Näinhän se on. Meidän samettiturpa on aiheuttanut ylimääräistä murhetta epämääräisillä turvotuksilla, joita on nyt pari viikkoa käyty kylmäämässä useamman kerran päivässä. Nyt kaikki on kunnossa ja suurimmat murheemme osoittautuivat aiheettomiksi. Tällaisina hetkinä sitä kuitenkin tulee kotona huokailtua miehen kanssa vuorotellen, miten paljon helpompaa hevosen hoitaminen ja sen seuraaminen olisikaan, jos se seisoisi omassa pihassa ikkunan ja oman kriittisen katseen alla. Jos meillä oli keväällä paha hevoskuume, niin nyt kuumeillaan oman tallin valmistumisen kanssa. Me halutaan Hilu kotiin. 

Vilkaisu pihalle kertoo hyvin nopeasti sen, että vielä Hilu ei voi matkakassiaan pakata. Talli itsessään on pahasti kesken ja siitä puuttuu vielä ulkoverhous, ikkunat ja ovet, katto sekä kaikki sisätyöt valusta lähtien. Onneksi tallissa ei ole aivan yhtä monimutkaisia sisustuksellisia töitä kuin talossa, eikä kaiken tarvitse olla aivan niin justiinsa. Maalaistallimentaliteetilla mennään ja kierrätetään niin paljon kuin voidaan. Tallitarvikkeita on jo jonkin verran hankittu ja löysimmekin mukavan erän telineitä, aitalankaa ja muuta tarpeellista Tori.fi:stä. Taisimmepa säästää jopa satasia, kun ihan kaikkea ei tarvitse ostaa uutena.

Tallin ohella pihaan täytyy rakentaa myös aidat, tarhojen pohjat sekä kenttä. Ensimmäinen osa laidunta kylvettiin jo viime keväänä, joten vihreälle hepat pääsevät vuoden kuluttua. Emme myrkyttäneet koivikoksi kasvanutta peltoa lainkaan, vaan pelto käännettiin koivikon hävittämisen jälkeen, äestettiin ja kylvettiin. Tämä valitettavasti riemastutti rikkakasveja, jotka alkoivat kasvaa huimalla voimalla ja peittivät pian kylvetyn hentoisen nurmen alleen. Viimeisen parin viikon aikana olemme useamman hengen voimin niittäneet laitumen kokonaan ja keränneet ikävät rikkakasvit pois siemeniä levittämästä. Nyt siistiä laidunta pidetään lyhyenä kasvukauden ajan ja ensi keväänä kylvetty nurmi on toivottavasti jo niin hyvin juurtunut, että se lähtee kasvamaan rikkakasveja voimakkaampana. Luultavaa on, että rikkakasvit täytyy jossain vaiheessa niittää alas vielä ensi vuonna, kunhan hevoset ovat ensin saaneet laitumesta syödäkseen. Yritämme saada syksyn aikana vielä toisen koivikkoisen kaistaleen kunnostettua ja myös kylvettyä. Näin saamme lisää laidunmaata hevosille, eikä vihreä lopu aivan alkuunsa. Lannoituskin lienee tarpeen, sillä maa on aika lailla köyhtynyt vuosien saatossa.



Rakastan kesäiltoja, kun aurinko laskee joen taakse. Valo on niin pehmeä ja lämmin. Kun kuvassa käyskentelisivät vielä laiduntavat hevoset, olisi maisema täydellinen.

Rakkaudella,
Sari

Elämää rescuekoiran kanssa


Calla on ollut osa perhettämme nyt kolmen kuukauden ajan. Tätä kirjoittaessani se nukkuu vieressäni sohvalla tassut syliini tungettuna. Ei siis varmaan tarvitse erikseen sanoa, että pötkyläisemme on kotiutunut oikein hyvin.

Callan saapuessa olimme varautuneet siihen, että uusi ympäristö saisi koiran pään pyörälle. Calla ei kuitenkaan haukkunut rappukäytävän äänille ja se oppi nopeasti olemaan yksin kotona ja tekemään tarpeensa ulos. Calla ei ollut myöskään koskaan kulkenut hihnassa, joten ilahduimme suuresti, kun se oppi parissa päivässä ulkoilemaan taluttajan rinnalla kulkien hihnasta vetämättä ja muille koirille rähjäämättä.

Edistystä tapahtui lähes päivittäin ja jo viikon kuluttua Callan töpöhäntä nousi lenkillä terhakkaasti pystyyn. Pian töpöhäntä alkoi heilua ensin ujosti ja lopulta aivan vimmatusti, kun omat ihmiset palasivat kotiin. Calla onkin kovin hellyydenkipeä, vaikka arkuus estääkin sitä vielä hakemasta rapsutuksia uusilta ihmisiltä. Monet tutut ja tuntemattomat voivottelevat Callan arkuutta, mutta me näemme Callan reipastuvan päivä päivältä. Tarhaoloista tulleen koiran kotiutuminen voi kestää puolikin vuotta ja jokainen koira sopeutuu omaan tahtiinsa.

Muutto uuteen taloon sujui helposti, sillä Calla oli ollut monesti mukana viettämässä raksapäiviä talolla. Avarammat tilat olivat Callan mieleen ja siitä on tullut täällä asuessa uudella tavalla leikkisämpi ja rohkeampi. Myös maalaismaisemat ja metsäpolut ovat Callan mieleen jopa siinä määrin, että pari ensimmäistä viikkoa se oli melko rasittava lenkitettävä. Hupsu koira ei ollut pysyä housuissaan kaikkien uusien tuoksujen ja ojanpohjalta kuuluvien rapsahdusten perässä.


Olemme suunnattoman kiitollisia pörröisestä perheenjäsenestämme ja siitä, miten helposti asiat ovat Callan kanssa sujuneet. Rescuekoiran adoptoiminen on aina tietynlainen riski, sillä kukaan ei voi luvata millaisen koiran lentokentällä syliinsä saa. Meille tämä oli hyvin pitkälti tunnepohjainen päätös. Halusimme perheeseen koiran ja meillä oli mahdollisuus tarpeen vaatiessa järjestää elämä koiralle sopivaksi. Me voimme suositella lämpimästi rescuekoiran hankintaa, mutta vain siinä tapauksessa, että oma elämäntilanne on sille suotuisa. Auttaa voi monella muullakin tavalla, kuten lahjoituksin ja tietoa levittämällä.

Omassa kodissa pehmeällä sohvalla köllöttelevää koiraa katsoessa ei voi kuin ihmetellä maailman kummallisuutta. Parin tuhannen kilometrin päässä tämä kaunotar oli pelkkä roska miljoonien joukossa. Täällä se on ainutlaatuisen rakas perheenjäsen. Callan kaltaisia suloisia, lempeitä, hupsuja ja leikkisiä koiria ovat tarhat pullollaan ja jokainen niistä ansaitsee kodin. Rakkautta ne antavat takaisin tuhatkertaisesti.

Lue lisää romanialaisen koiran adoptoimisesta Rescueyhdistys Kulkureiden nettisivuilta.

Rakkaudella,
Sari



Uusi koti: WC


Tervetuloa tutustumaan meidän uuteen kotiin! Aloitan kierroksen talossa epäkonventionaalisesti vessasta, joka on yksi (lähes) valmiista tiloista. Täältäkin puuttuu vielä muutamat listat, mutta ikkunallisissa tiloissa listojen puute häiritsee tätä tilaa enemmän. Siispä aloitamme vessan viidakkomeiningistä. 

Laatoitetut tilat ovat mielestäni aina hiukan hankalia sisustaa. Laattapinnat on syytä valita tarkkaan, sillä niitä ei vaihdetakaan yhtä helposti kuin maalisävyjä ja tapetteja. Tästä syystä wc-tiloissa pelataan usein varman päälle ja lopputulos on hyvin säyseä. Me halusimme vessaan vähän tavallista villimpää meininkiä. 


Tilan suunnittelu lähti liikkeelle tiiliseinästä, jonka ehdottomasti halusimme vessan päätyyn. Nämä tiilet hankittiin jo vuosi ennen rakentamisen aloittamista ja myyjän mukaan ne ovat Turussa puretusta surullisen kuuluisasta Sinisestä talosta. Kaunista kierrätettyä tiiltä löytyy myös muualta talosta. 

Peilin taakse halusin ehdottomasti hauskan tapetin ja sain kuin sainkin nämä papukaijat läpi miehen seulasta. Tämä tapetti saa leikkisyydessään minut edelleen niin hyvälle mielelle. Kätevästi tapetti on myös helposti puhtaanapidettävää, sillä se kestää jopa kevyttä pesua. 


Kun seinillä on näin paljon eläväistä pintaa, saatoimme valita selkeälinjaiset laatat ja kalusteet, jotka rauhoittavat tilaa. Vaalealle seinälle on tosin vielä tulossa jonkinlainen pieni hylly ja allaskaapin viereen kaksi hyllylevyä. Pientä sisustusprojektia meillä vielä riittää muuallakin, mutta on mukavaa, kun suuret linjat ovat jo valmiit.



 Rakkaudella,
Sari

Pihan hyvikset ja pahikset



Sateiset terveiset Varsinais-Suomesta!

Päivä alkoi rankkasateella ja taivas on sen jälkeen ripsotellut vettä lähes tauotta. Vesisade on tervetullutta, sillä kylvimme viime viikolla käsipelillä pienen laidunpalstan, jonka toivomme ehtivän vielä itämään. Ajatukset pyörivät muutoinkin pienen tilamme maanviljelysasioissa, sillä villiintynyt savimaa kaipaa kipeästi huolehtivaa kättä. Yllätyksiäkin Kotokunnas tarjoaa edelleen, vaikka viime vuonna saimme ilahtua jo vadelmista, tuomen tuoksusta ja muista kasvilöydöistä. Tänä vuonna tienpientareella pilkottaa punaisia ahomansikoita ja ojat ovat violettina merenä metsäkurjenpolvista.

Ikäviäkin tuttavuuksia pihaltamme löytyy, joista yksi harmillisimmista on lupiini. Lupiini on kaunis kukka ja tiedän monien olevan tyytyväisiä saadessaan sitä pihalleen, mutta luonnon kannalta lupiini on haitallinen vieraslaji, joka vie tilaa alkuperäisiltä luonnonkasveilta. Lupiini leviää lähes minne tahansa aina luonnonniityiltä metsiin. Lisäksi se on myrkyllinen laiduntaville eläimille. Kaikeksi harmiksi lupiini on kovin hankala hävittää, sillä se tuottaa valtavasti siemeniä, jotka säilyvät maassa pitkään.



Itse tein ison urakan ja kiskoin pieneltä laidunalalta mahdollisimman paljon lupiinien juurakoita ylös ja poistin vielä myöhemmin kaikki jäljelle jääneiden lupiinien kukinnot, jotta ne eivät siemennä. Kuvassa näkyvät lupiinit ovat toiselta puolen pihaa ja niiden katkomisella on jo kiire. Kyseisestä alueesta tulee hevosten tarha, joten alue tullaan vielä peittämään kankaalla. Kokonaan emme tule lupiineista pääsemään eroon, sillä niitä on lähialueella hyvinkin paljon ja niiden määrä tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta.


Meille on tulossa laiduntavia eläimiä pihaan, joten kasvien tuntemus on sitäkin tärkeämpää. Hevoset ovat varsin herkkävatsaisia otuksia, mutta yleensä ne osaavat jättää myrkylliset kasvit syömättä, jos syömäkelpoista ruokaa on riittävästi tarjolla. Tästä syystä en ole kovin murheissani esimerkiksi niittyleinikeistä, joita kasvaa laitumella harvakseltaan. Suurempana murheena näen alsikeapilan, joka maistuu joillekin hevosille sen haitallisuudestaan huolimatta. Alsikeapilassa elävä sieni aiheuttaa hevosille valoherkkyyttä, ihottumaa ja sisäelinvaurioita, joista seuraa pahimmillaan kuolema. Jo pelkästään iho-oireet voivat olla pahimmillaan niin hurjat, että haluan välttää tätä kasvia laitumella viimeiseen asti. 


Toiset kasvit ovat ikäviä ihan pelkästään ulkomuotonsa vuoksi. Ohdake on todella ikävä poistaa piikikkyytensä vuoksi, mutta tälläkin tyypillä on laidunten viljelyn kannalta merkityksensä. Ohdakkeen sanotaan kertovan köyhästä maaperästä ja seuraavan laidunpalstan muokkaamisen kannalta lannoittaminen on syytä ottaa huomioon. Maaperän köyhyys näkyy myös siinä, että suurempi laidunalueemme on lähtenyt kasvamaan huonosti ja se on jäänyt pahasti rikkakasvien jalkoihin. Toivon kasvun lähtevän paremmin liikkeelle ensi vuonna, kun laitumelle olisi tarkoitus hevoset tuoda. Sitä ennen joudumme käymään vielä taistelua rikkakasvien kanssa.

Uuteen pihaan tutustuminen vie näin isolla alueella aikansa. Laidunten viljeleminen, haitallisten kasvien tunnistaminen ja maaperän hoito vaativat kaikki opiskelua. Maan mylläämisellä on ollut myös negatiivisia vaikutuksia, sillä viime kesänä tontilla liihotelleet perhoset ovat lähes kaikki kadonneet pihatöiden mukana peittyneiden voikukkien myötä. Yksi projekti on pienen niityn perustaminen perhosten ja muiden hyönteisten avuksi. Oma lukunsa on sitten joenranta, jossa en olekaan ehtinyt pitkään aikaan käydä ihmettelemässä kesän mukanaan tuomia kasveja. Ehkä se on vuorossa seuraavaksi. Pihahommista ei täällä tule hetkeen pula.


Rakkaudella,
Sari

Vihdoinkin kotona


Täällä ollaan! Omaa itse rakennettua kotia on asuttu nyt kaksi viikkoa ja olemme aivan rakastuneita. Listoja, hyllyjä ja kalusteita puuttuu vielä ja piha on tietysti juuri niin myllätty kuin voi kuvitella, mutta mitäpä tuosta. Me olemme kotona. Muuttamaan pääsimme ennen juhannusta ja keskikesän juhlaa vietettiin Kotokunnaalla rakkaiden ystävien kanssa saunoen ja grillaten. Tarvitseeko edes sanoa, että juhannus oli parhain koskaan?

Osa tavaroista etsii vielä paikkaansa ja varsinkin oma työhuoneeni on vielä oudossa itseään etsivässä tilassa. Tässä sitä kuitenkin istutaan oman työpöydän ääressä ja ihmetellään miten näin jäätävän suuri ja päättymättömältä tuntuva projekti onkin yhtäkkiä jo siinä vaiheessa, että unelma kodista maalla on muuttunut todeksi ja ennen kaikkea asuttavaksi. Vuosi sitten tehtiin vasta sokkelia.

Rakennusprojektiin ja siihen liittyviin ajatuksiin palaan varmasti myöhemmin, mutta nyt nautitaan hetki siitä mikä ollaan saavutettu. Oman saunan löylyt maistuvat makeilta myös tänä viikonloppuna.

Rakkaudella,
Sari


Pienen tytön unelma


Toisinaan unelmilla on tavallista pidempi toimitusaika.


Olen ollut heppahöperö niin kauan kuin jaksan muistaa. Te, jotka olette joutuneet hevoskärpäsen puremiksi tiedätte varmasti, ettei tuo tauti ole helposti talttuvaa sorttia. Jokaisen hevostytön suurin haave on tietysti ihana ikioma hevonen. Tuo haave minullakin on ollut siitä asti, kun minut on ensi kerran nostettiin kesämarkkinoilla talutusponin selkään.

Lapsena keräsin rahaa säästöpossuun ja laskin kuinka kauan minun olisi säästettävä, jotta saisin kerättyä rahat omaan poniin. Ne laskelmat olivat hyvin masentavaa luettavaa, mutta se ei toki kymmenkesäisen tyttösen intoa lannistanut. Villeimmissä haaveissa suunnittelin sijoittavani ponin autotalliin tai takapihan leikkimökkiin. Mainitsinko jo, että asuimme rivitalossa?

Tuskallisemman unelmastani teki se, että pääsin tallille ratsastamaan ja hoitamaan hevosia kovin harvoin. Ratsastus on kallis harrastus, eivätkä ratsastuskoulujen arvokkaat lukukausimaksut ja monen satasen varusteet ole yksinhuoltajavanhempien tavoitettavissa tuosta vain. Pääsin siis tunneille silloin tällöin ja kun niin kävi, otin ilosta kaiken irti. Asiaa ei kuitenkaan helpottanut se, että luokkatoverini kävivät ratsastuskoulun tunneilla joka lauantai ja vielä maanantaina käytävät keskustelut hypätyistä esteistä ja suosikkihevosista tuntuivat suolalta haavoissa. Upotin suruni hevoskirjoihin ja kirjoittamiini tallitarinoihin. Lennokas mielikuvituksenikaan ei riittänyt kuvittelemaan sitä aviomiestä, joka aikaa myöten ilmestyisi elämääni jakamaan hevosinnostukseni ja haaveen omasta hevosesta.

Aikuistuminen ja oma aktiivisuus toivat aikanaan uusia mahdollisuuksia harrastaa hevosia ja oppia uutta. Itsenäisempi harrastaminen toi mukanaan varmuutta ja vahvemman kaipuun saada harrastaa omilla ehdoilla oman hevosen kanssa. Samaan aikaan elämä oli muutenkin ottamassa uutta kurssia, sillä edessä oli pitkä ja kauan haaveiltu talonrakennusprojekti. Muutto toiselle paikkakunnalle tarkoitti myös tutun tallin ja tutun hevosen hyvästelemistä. Hevosharrastus oli laitettava lähes kokonaan jäihin yli vuodeksi, sillä aikaa uuden tallin etsimiseen ja siellä käymiseen ei ollut. Ikävöin hevosten lempeää katsetta ja suuren eläimen tuttua lämpöä välillä niin, että sydäntäni särki. Samalla tiedostin, että edessäni oli juuri nyt mahdollisuus toteuttaa unelma, jota olin vaalinut kaksikymmentä vuotta. Olimme jo rakentamassa tallia omaan pihaan ja vaikka se ei vielä lähiaikoina valmistuisikaan, olisi seuraava askel oman hevosen hankkiminen. Aloitin suunnitelmallisen säästöprojektin. Kirjasin ylös kaikki säästöön laitetut rahasummat ja seurasin tarkasti hevoskassan karttumista.

Talvella hevoskuume roihusi kovemmin kuin koskaan. Olisimme käyneet katsomassakin paria hevosta, mutta meiltä puuttui edelleen tallipaikka ja rakennusprojekti oli vielä pahasti kesken. Tuntui lohduttomalta selata myynti-ilmoituksia ja nähdä unelmien hevosten kerta toisensa jälkeen saavan uuden kodin jostain muualta kuin meiltä. Halusin olla varma, että meidän vuoromme koittaisi pian ja sorruin ostamaan haaveilemiani hevosenhoitotarvikkeita odottamaan tulevaa samettiturpaa. Mies salli lempeästi hymyillen (ja vähän silmiään pyöritellen) ostokseni, mutta minä tiesin, että joitakin unelmia kohti on kuljettava hieman määrätietoisemmin.

Ennen kuin huomasinkaan, jotain alkoi tapahtua. Eräs myynti-ilmoitus jäi takaraivoon nakottamaan ja palasin selaamaan sitä yhä uudelleen, vaikka hevonen ei ollutkaan ihan sitä mitä piti. Se oli nuori ja ihan eri rotua kuin olimme ajatelleet. Seuraavaksi saimme kuulla, että pieneltä lähitallilta olisi tallipaikka vapautumassa. Istuimme miehen kanssa alas keskustelemaan ja sovimme, että jos tämä tallipaikka olisi hyvä ja tämä hevonen olisi Se Oikea, me laittaisimme silmät kiinni ja hyppäisimme tuntemattomaan.

Ja niinhän siinä kävi. Muutaman viikon kuluttua kuljetimme nappisilmäisen Hilu-tamman uudelle tallille henkeämme pidätellen ja meistä tuli kaksi pöllämystynyttä hevosenomistajaa. Kavioliittoa on harjoiteltu nyt parin viikon verran ja yhteinen sävel alkaa hiljalleen löytyä uuden perheenjäsenen kanssa.

Miltä sitten tuntuu, kun kaksikymmentä vuotta haaveiltu ja odotettu unelma on toteutunut? Kummallista kyllä, aika arkiselta. Hevosenhoitajan huolet ja murheet ovat niitä samoja tuttuja ja niin ovat myöskin ilonaiheet. Hilukin tuntuu hassulla tavalla vanhalta tutulta, joten ehkä asiat ovat juuri niin kuin pitääkin. Ja mitä siihen haaveiluun tulee... Life is short - just buy the damn horse! Tai tee mitä tahansa mitä sydämesi halajaa, varsinkin jos se on jotain, mitä olet odottanut vuosikymmeniä.

Rakkaudella,
Sari  





Voittajat arvottu ja jännittäviä uutisia



Kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi on aika julkistaa arvonnan voittajien nimet. Fiskarsin Antiikkipäiviä lähtevät viettämään seuraavat onnekkaat:
Krisse K
Eija
Marjo-Riitta

Paljon onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!
Voittajiin otetaan erikseen yhteyttä. 



Ja sitten niihin jännittäviin uutisiin. Meille on varattu talon käyttöönottokatselmus. Jos kaikki on kunnossa, pääsemme muuttamaan itsemme uuteen kotiin juhannukseksi! Kaikki pinnat eivät talossa ole vielä kunnossa ja ne perinteiset listatkin vielä puuttuvat, mutta pientä keskeneräisyyttä kärsii, kun palkintona on omassa kodissa asuminen näin pitkän odotuksen jälkeen. Tuntuu ihan kummalliselta kulkea talossa laittamassa valoja päälle ja availla  kaappien ovia. Eilen päähän pälkähti sellainenkin hassu ajatus, että osa huonekaluistakin meiltä vielä puuttuu. Jännän äärellä ollaan siis. 


Rakkaudella,
Sari

Miltä meillä näyttää? (+arvontamuistutus)

 Hupaisa yksityiskohta työhuoneen ovessa: Avaimenreikä on väärinpäin.  

Meidän talolla hommat alkavat olla jo pitkällä. Työhuonekin on listoja vaille valmis ja makkarista puuttuvat listojen lisäksi vain ovet. Tapettia on noussut seinille ja hanoja on saatu paikoilleen. Seuraavaksi pääsenkin esittelemään laatoitettuja tiloja. Nyt kun vielä ilmalämpöpumppu olisi asennettu ja saisi kuumina päivinä taloon viilennystä. Välillä meinaa hiki nousta pintaan ihan lämpöasteiden vuoksi.



 Kodinhoitohuoneen tapettia. Tämä oli valittu ihan ensimmäisten joukossa. 


Tämä on kai se vaihe, kun muutto tuntuu olevan epäilyttävän lähellä ja silti kuitenkin niin kaukana. Tehtävälista pursuilee edelleen ruksaamattomia töitä. Lisäksi minulla on meneillään yhden naisen taistelu lupiineja vastaan. Eläimille myrkylliset kaunottaret ovat yrittäneet vallata tontin etuosaa ja nyt minä puolestani olen jyrsin aseenani yrittänyt vallata sitä takaisin. Hikistä hommaa sekin, vaikka omalla tontilla on ilo ja onni puuhata. 

Muistakaahan osallistua Fiskarsin antiikkipäivien lippuarvontaan TÄSSÄ postauksessa. Osallistumiaikaa on sunnuntaihin asti. 


Rakkaudella,
Sari

Fiskarsin Antiikkipäivät - Arvonta

Yhteistyössä Fiskarsin Antiikkipäivät


Vierailin viime kesänä ensimmäistä kertaa Fiskarsin Antiikkipäivillä. Fiskarsin ruukin ympärille muodostunut kylä on onnistunut säilyttämään viehättävän luonteensa, kauniit talonsa ja vehreät puutarhansa, jotka ovat ainakin minut houkutelleet viettämään kesäpäivää jo vuosia. Antiikkimarkkinat olivat kuitenkin minullekin uusi kokemus ja varsin mielenkiintoinen sellainen. Näytteilleasettajat olivat panostaneet tapahtumaan ja tuoneet mielenkiintoisen kattauksen talonpoikaisantiikkia, koriste-esineitä, liinavaatteita ja ulkomaiden löytöjä kävijöiden ihailtaviksi - ja toki ostettaviksi. Minullekin tarttui yksi jos toinen ostos mukaan, jotka nyt odottavat pääsyä uuteen kotiin arvoiselleen paikalle. Yksi erityisen tärkeä näkökulma on myös se, että vanhat esineet ja tavarat ovat luonnollisesti kierrätettyjä, mikä ilahduttaa kaltaistani harkitsevaa shoppailijaa.

Päivä oli niin onnistunut hyvää seuraa, säätä ja ruokailua myöten, että auton kurvatessa Fiskarsista pois vievälle tielle tiesin palaavani nauttimaan tapahtumasta myös seuraavana kesänä. Voitte siis kuvitella miten ilahduin, kun Fiskarsin Antiikkipäiviltä otettiin yhteyttä ja vieläpä tarjottiin lippuja arvottaviksi teille lukijoille!

Arvonta
Arvottavana 3 kpl kahden hengen lippuja
Fiskarsin Antiikkipäivät -tapahtumaan
6.-9.7.2017.
Osallistu kommentoimalla tähän tähän postaukseen blogissa tai Facebookissa
ja kerro mitä löytöjä toivoisit erityisesti tekeväsi
antiikkitapahtumasta. 
Osallistumisaika päättyy 28.5.2017 klo 17.
Muistathan lisätä sähköpostin kommenttiisi.
Onnea arvontaan!




Rakkaudella,
Sari


Kotokunnaalla



Talo valmistuu hiljalleen ja muuttopäivä häämöttää horisontissa. Aika tuntui viimeinkin sopivalta tehdä se, mitä olen jo jonkin aikaa suunnitellut. Olen kirjoittanut Villi Varpusta lähes kymmenen vuotta, vaikka virallisesti postauksia on nykyään luettavissa vuodesta 2011 eteenpäin. Tulevan muuton ja elämänmuutoksen myötä tunsin, että on viimein aika uudistua. Luonteva ja itsestäänselvä nimi blogille on pienen tilamme nimi Kotokunnas. Samalla uudistuivat banneri ja blogin osoite. Nykyään tänne pääsee siis näpsäkästi osoitteella www.kotokunnas.fi.

Olimme päättäneet lujasti, ettemme ota mitään loppukiriä rakentamisen kanssa. Ajatus silmät ristissä keskellä yötä asennettavasta lattiasta ei istunut meidän ajatukseemme positiivisesta raksailusta. Osittain meistä riippumattomista syistä asiat ovat kuitenkin edenneet talolla viime kuussa hitaasti ja osa hommista on vain venynyt ja venynyt. Samalla myös jaksaminen alkaa olla lopussa ja odotamme myös, että Calla pääsisi isompiin (ilmastoituihin) tiloihin ja vielä kesällä omalle pihalle juoksemaan. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että itse suunnittelen ajankäyttöni ja raksahommat tarkasti etukäteen viikko kerrallaan, jotta saan käytettyä aikani mahdollisimman hyvin hyödyksi. Kaikesta hässäkästä huolimatta en aio antaa vielä periksi stressille ja huumorilla mennään, vaikka viikot kalenterissa hupenevat lähes kauhistuttavaa vauhtia.

Huomaan suhtautuvani lähestyvään muuttoon vähän kuin lomamatkaan tai pieneen seikkailuun. Siitä on haaveillut kuukausia, jopa vuosia, mutta tähän hetkeen saakka se on tuntunut utuiselta kangastukselta. Olo on kuin olisi juoksemassa lentokenttäterminaaliin kiire kannoilla ja vähän kaikesta pihalla, mutta kuitenkin iloisen odottavin mielin. Ennen h-hetkeä ohjelmassa on rutkasti  laatoitusta, lattian asentamista ja maalausta. Siispä lippu korkealle ja kohti jälleen uutta raksaviikkoa!


Rakkaudella,
Sari

Metsässä mieli lepää



Talven selkä on jo aikaa sitten taittunut ja kevät on saapunut meidänkin talolle. Ensi kuussa tulee vuosi täyteen rakentamisen aloittamisesta. Välillä ihmettelen mihin se aika on oikein mennyt ja sitten taas miten ihmeessä me ja kaikki projektissa auttaneet olemme tätä jaksaneet.

Maaliviivan jo häämöttäessä voimavarat alkavat ison projektin äärellä ehtyä, eikä motivaatiokaan ole enää ollut ihan samalla tasolla kuin aiemmin. Tilannetta ei auta se, että monet asiat ovat viime kuussa edenneet enemmän tai vähemmän tökkien. Varsinkin keittiö on aiheuttanut harmaita hiuksia, kun osia on kadoksissa, unohtunut tai rikki. Syvähengitysharjoitukset ovat tulleet tutuiksi. Toiset asiat taas eivät ota edistyäkseen sitten millään ja ovat tukkeena muille hommille.

Raksan vastapainona ovat työjutut, joita on niitäkin riittänyt ilahduttavan paljon. Nyt jos koskaan kaipaisin päästä omaan työhuoneeseen pois pienestä vuokrahuoneistosta. Makuuhuoneen nurkkaan ahdettu työpöytä niin sanotusti ahistaa ja pienessä kämpässä tulee pyörittyä kuin häkkilintu. Haluan valoa, tilaa ja ilmaa ympärilleni!

Pitenevät illat ja pilvien takaa kurkkiva aurinko eivät olisi voineet saapua parempaan aikaan. Raksalla ollessa ehtii pitämään puolentunnin kävelytauon, jonka aikana kävelee sopivasti sillalle lammaslaitumille tulvivaa jokea ihmettelemään. Jäiden kaikottua myös meidän pihalta päätin lähteä katsomaan miltä metsäpolut näyttäisivät. Enpä arvannut millaisen aarteen polkujen varrelta löytäisin. Sammaleinen metsä sulki kulkijan vihreään syliinsä ja arkiset känkkäränkät ja murheet rapisivat harteilta kuusenneulasten joukkoon. Minäkin suuntavaistoton arkajalka uskalsin muutaman kerran jälkeen suunnistaa polkuja pitkin uusia reittejä etsien. Kännykän karttasovellus taskussa tottakai!

Olinhan minä lukenut luonnon ja metsän hoitavasta vaikutuksesta ihmismieleen, mutta jotenkin sen merkityksen ymmärtää vasta tultuaan itse sielunsopukoita myöten hoidetuksi. Metsässä on niin rauhallista ja kaunista. Rakastan sen vihreyttä ja kesyttömyyttä, jotka jättävät omaankin askeleeseen kepeyden ja energisoi mielen. Nyt olen jo koukussa ja tiedän, että pönttökin päivä näyttää ihan erilaiselta, kun on päässyt tuulettumaan metsäpoluille.

Kummasti myös mukavia asioita on alkanut tapahtua metsäkävelyt aloitettuani. Tai ehkä olen metsästä saanut uutta näkökulmaa arkisiin asioihin. Hyvää metsä tekee joka tapauksessa.

Kokeile vaikka.

Hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä teille kaikille!

Rakkaudella,
Sari

Calla on kotona



Torstaina puhelin soi. Callalle oli vapautunut paikka sunnuntain rescuekoirien lennolle. Olisiko koira tervetullut kotiin nopealla varoitusajalla? Työvuorojen tsekkauksen ja aikataulujen järjestelyn jälkeen näytimme vihreää valoa ja alkoi parin päivän jännittävä odotus.

Kentällä saimme syliin jännityksestä pökkelöksi jäykistyneen joukon pitkiä koipia ja lerppuvia korvia. Herkkujen voimalla pikkuinen lopulta suli hellittäväksi syliin ja matka kotiin sujui mutkattomasti pää jalkaani vasten nojaten.

Parin päivän aikana Calla on jo hieman rentoutunut ja kotiutunut uuteen perheeseen. Ruoka, uni ja hellittelyt ovat maistuneet ja Calla vaikuttaakin kovin hellyydenkipeältä koiralta. Koiraksi, jolla ei ole koskaan ollut kotia, omia ihmisiä tai omaa petiä, Calla on sopeutunut ihailtavan rohkeasti uusiin asioihin. Jo ensimmäisenä aamuna se heittäytyi sängyssä kainaloon halittavaksi ja tarjosi märkiä koirapusuja vastalahjaksi. Kaikkein eniten murehdimme ulkoilutusta, sillä Calla ei ole koskaan ollut kiinni, eikä valjaissa. Nyt sen pitäisi oppia kulkemaan kytkettynä täysin vieraassa paikassa uusien ihmisten kanssa. Tämänkin Calla on sisäistänyt taitavasti heti ensimmäisestä ulkoilusta asti. Miten fiksu pieni koira!

Toki Calla on vielä arka, jännittynyt ja stressaantunut ja paljon opeteltavaa on vielä edessä, mutta alku on sujunut paremmin kuin odotimme. Juuri nyt Calla elää todeksi mielestäni hyvin osuvaa elämänohjetta. Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää mitään. Rohkeus on sitä, että uskaltaa siitä huolimatta, että pelottaa. Miten paljon voisimmekaan ottaa opiksi eläinten kyvystä luottaa, rakastaa ja tulla rakastetuiksi.

Rakkaudella,
Sari

(Jos muuten ihmettelet karvattomia alueita Callan jaloissa, ne ovat eläinlääkärin tekemiä verikokeita ja testejä varten ajeltu.)

Raksahulabaloo

Mukavaa maaliskuuta! Täällä hektinen arki on heilunut tasaisesti töiden ja raksan väliä, joten kaikki mukava ylimääräinen (blogin päivitys mukaanlukien) on nyt hetkeksi hyllytetty. Onneksi kyse on kivoista jutuista, sillä vähän alkaa nuppi hajoilla tässä vauhdissa. 

Sisäseinät on tasoitettu ja telat ovat tasaiseen tahtiin huiskineet maalia seinien pintaan. Oma projektini on ollut tupakeittiö, jota toivottavasti pääsen viikonloppuna paremmin esittelemään. Iltaisin työmaavalojen loisteessa kun ei kovin hehkeitä otoksia saa. 

Kuvittelin aiemmin, että meillä on ihan hyvin valittuna pintamateriaalit taloomme, mutta kissanviikset! Viime viikot on juostu näytepurkkien perässä, etsitty ja löydetty sopivia tapetteja ja unohdettu myös tilata niitä. Hups. 

Kuvassa kyseenalaisista kännykkäräpsyistä koostettu kollaasi siitä mitä meille on jo tulossa. Tunto Hieno -maalia, leveää seinäpaneelia ja villiä viidakkotapettia. Keksittekö mikä tulee minnekin? 

Nyt takaisin töiden pariin. Oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille. Lintujen sirkutuksesta päätellen kevät ei ole enää kaukana, vaikka taivas viskookin tuota lunta vielä niskaan.

Rakkaudella,
Sari

Tapettimetsällä



Talolla on seinien tasoitus menossa ja se tarkoittaa sitä, että seinäpintojen lopulliset valinnat olisi tehtävä näillä näppäimillä. Tupakeittiön seinäsuunnitelmat ovat vielä vähän levällään, sillä ison tilan väripaletin kokoaminen on osoittautunut yllättävän isoksi haasteeksi, kun tavoitteena on harmoninen kokonaisuus. Tapetteja tuohon tilaan emme halua ja olemme ylipäätään hyvin pitkälti maalattujen pintojen kannalla. Kelkka tapettien suhteen on nyt saattanut kuitenkin kääntyä ainakin tiettyjen tilojen osalta.

Osallistuin edellisviikolla ATV:n naisteniltaan, jossa pääsin kuuntelemaan Tomi Kouvolan sisustusvinkkejä sekä näpräilemään toinen toistaan jännittävämpiä tapetteja. Tomi Kouvola korosti puheenvuorossaan rohkeutta sisustusvalinnoissa ja vinkkasi, että kodin tylsiä "ohikulkutiloja", kuten eteistä ja käytäviä kannattaa freesata esimerkiksi räväköillä tapeteilla ja värivalinnoilla.

Osa tulevan kotimme tiloista kieltämättä kaipaisi piristysruisketta ja mielenkiintoa. Pakko myöntää, ettemme olleet suunnitelleet eteiskäytävää tai WC:n seiniä oikeastaan ollenkaan. Voisiko tapeteista löytyä meille sopiva vaihtoehto? Itse ainakin ihastuin Sandbergin pikkulintutapettiin, jota löytyi useana värivaihtoehtona.

ATV:n valikoimista löytyi myös Boråsin tapettirakkauteni Lilacs, joka tulee mustapohjaisena kodinhoitohuoneeseen. Tuon kaveriksi vielä sininen liinavaatekaappi. Oi ihanuutta!



Tapettivalinnat jäävät nyt muhimaan, sillä tupakeittiön seinien maalivalinnat ja laattatilaukset on nyt hoidettava aivan ensimmäisenä. Ihanaa, että ihan kohta päästään maalaushommiin. Kyllä tätä on odotettukin!

Rakkaudella,
Sari

Meille tulee rescuekoira

En tiedä nyt oikein miten päin täällä olisin. Toisaalta jännittää hirmuisesti ja toisaalta taas on tosi hyvä ja rauhallinen fiilis. Meille on tulossa Romaniasta kaunis, koditon tyttökoira.


Miksi rescuekoira?

Viime syyskuussa täytin 29 vuotta ja kirjoitin listan asioista, jotka haluaisin tehdä tai toteuttaa kolmekymmentävuotispäivääni mennessä. Yhtenä kohtana tuossa listassa lukee "anna koti kodittomalle eläimelle". Meille on itsestäänselvää, että muutto maalle merkitsee myös eläinkatraan kasvattamista ja jos vain voimme, annamme kodin sellaiselle eläimelle, jolta se oma koti ja perhe puuttuvat. Meillä tulee olemaan tilaa sisällä ja ulkona, aidattu piha, koirakavereita ja kivat lenkkeilymaastot sekä valtavasti rakkautta. Eikä mikään ole aamuisin parempaa kuin herätä kostean kuonon kutituksiin. Vaikka se tarkoittaisikin aamulenkkiä vesisateessa.

Minusta on jo pitkään tuntunut, että lehdet ja internet pursuavat viikko toisensa perään kamalampia uutisia niin kotimaasta kuin maailmalta. Kaikki karmeat uutisotsikot ovatkin kenties sen taustalla, että sydämessä on syttynyt tarve yrittää elää elämänsä reilummin tätä maapalloa ja sillä eläviä olentoja kohtaan. En voi pelastaa koko maailmaa, mutta voin pelastaa yhden eläimen ja sille oma turvallinen koti, ruoka ja peti merkitsee koko maailmaa.

Lopullinen päätös koiran hankinnasta tehtiin, kun selasimme netistä kodittomia koiria ja tutustuimme niiden tarinoihin. Yksi pari tummia nappisilmiä teki lähtemättömän vaikutuksen, emmekä viikkoihin saaneet niitä mielestämme. Lopulta rohkenimme ottaa yhteyttä yhdistykseen ja vielä harkittuamme päätimme hakea juuri tämän koiran uudeksi perheeksi.


Mistä rescuekoiramme sitten tulee?

Olemme tutustuneet jo aiemmin useamman kotimaisen rescueyhdistyksen toimintaan, mutta Rescueyhdistys Kulkurit ry vakuutti meidät toiminnallaan. Monessa maassa eläinten asema ja eläinsuojelu ovat aivan retuperällä, jolloin esimerkiksi juuri koiria liikkuu ja lisääntyy vapaana valtavia määriä. Kulkureiden toiminta suuntautuu Romaniaan, jossa tienvarteen hylätyt koirat ja pahvilaatikkoihin paleltuneet koiranpennut ovat surullista arkipäivää. Kulkukoirien määrät liikkuvat miljoonissa, mikä on tavattoman karmaiseva luku. Pelkkä koirien adoptointi muihin maihin ei auta asiaa pidemmällä tähtäimellä, vaan avuksi tarvitaan esimerkiksi sterilointikampanjoita ja tiedonjakamista, jotka tukevat kestävää eläinsuojelun kehitystä.

Rescuekoiran ottaminen ei ole läpihuutojuttu, sillä Kulkurien vapaaehtoiset aktiivit haastattelevat potentiaaliset kodit kahdesti ennen adoption hyväksymistä. Kysymykset olivat paikoitellen hyvinkin tarkkoja, sillä niiden tarkoitus on kartoittaa perheen soveltuvuus rescuekoiran adoptoimiseen.

Meille jäi haastatteluista todella hyvä fiilis, sillä yhdistyksen tärkein prioriteetti on selvästi koirien etu kaikissa tilanteissa. Oleellinen seikka oli myös Suomeen saapuvien koirien terveydentilasta huolehtiminen. Koirat voivat tuoda mukanaan sellaisia loisia tai sairauksia, joita meillä ei Suomessa ole. Tästä syystä on tärkeää, että adoptoitavien koirien rokotusohjelma ja loishäädöt ovat ajantasaiset. Juuri näistä syistä luottamusta herättävän yhdistyksen valitseminen on tärkeää.


Mitä on odotettavissa?

Valitsemamme koira, (toistaiseksi) Calla nimeltään, on keskikokoinen sirpsakka 3-vuotias neito. Se on kuvamateriaalin perusteella hyvin ihmisläheinen ja nauttii rapsutuksista. Se ei tarhalla juurikaan hauku ja se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.

Vaikka nämä taustatiedot antavatkin kuvan tasapainoisesta ja iloisesta nuoresta koirasta, voi koiran persoonallisuus muuttua vieraassa ympäristössä matkan aiheuttaman stressin paineessa. Kotiutuminen voi viedä aikaa 3-6 kuukautta ja sinä aikana rauhallinenkin koira voi kärsiä esimerkiksi eroahdistuksesta ja pelkotiloista. Tarhakoira ei aina ole myöskään sisäsiisti, eikä se osaa kulkea hihnassa. Käytännössä sille täytyy opettaa kaikki sellaiset arkiset koirakansalaisen taidot, jotka pennunkin pitää opetella. Toivomme siis, että kaikki sujuu mukavasti ja koira sopeutuu kotielämään ilman suurempia ongelmia, mutta toisaalta olemme myös varautuneet unettomiin öihin, pitkämielisyyteen ja ahkeraan koulutukseen.


Mitä nyt?

Koira on nyt varattu meille ja seuraavaksi jäämme odottamaan tietoja sen terveydentilasta ja kuljetuksesta Suomeen. Jos kaikki sujuu hyvin, pääsemme muutaman viikon kuluttua hakemaan omaa koiraa lentokentältä. Tässä välissä hankimme kaikki tarpeelliset hoitotarvikkeet, jotta kaikki on valmista uuden perheenjäsenen saapuessa.

Postailen koirasta jatkossakin sekä mahdollisuuksien mukaan tallennan hetkiä liikkuvaan kuvaan, joten pääsette kurkistamaan meidän yhteiselle alkutaipaleelle.


Tervetuloa kotiin, tyttönen!

Rakkaudella,
Sari

Levytettyä pintaa (+ arvonnan voittaja)




Tärkein ensimmäiseksi eli Rakenna & Sisusta -messulippujen arvonnassa onni potkaisi Celia C:tä blogista good to be home. Onnea! Toivottavasti törmäillään messuilla teidän kaikkien kanssa!

Raksalta ei ole pitkään aikaan päätynyt blogiin asti kuvia ja iso syy on juurikin tuo viikon takaisessa postauksessa näkyvä sekamelska. Talotekniikka ja sähköt eivät ole vieläkään kaikki paikoillaan, mikä alkaa tässä pikkuhiljaa jurppia. Ensin ei ollut työntekijöitä tarpeeksi, sitten oli kipeitä työntekijöitä ja sen jälkeen koulutuksessa olevia työntekijöitä. Inhottavaa olla näin riippuvainen ulkopuolisesta osaamisesta, mutta minkäs teet. Täytyy kyllä todeta, että Ismo Leikolan Raksamies alkaa pikkuhiljaa epäilyttävästi soida päässä. 

Jotain kivaakin haluan kuitenkin näyttää teille ja tällä hetkellä se on työhuone, joka on valmiiksi levytetty (tosin jo viikko sitten). Ihana nähdä jokin tila jo näin valmiina! Seuraavat pinnat ovatkin sitten niitä, jotka jäävät näkyviin. Katto- ja seinäpaneeli, maalit, listat ja lattia. Huippua! Ja sitten tietysti kalusteet. Työpöytäni tulee tuohon ikkunoiden eteen, jossa pääsen nauttimaan luonnonvalosta ja toivottavasti myös ihailemaan tarhassa pööpöileviä poneja. 

Rakenna & Sisusta -messut tulevat siinä mielessä hyvään saumaan, että meillä on vielä joitain pintamateriaaleja, valaisimia, hanoja ja muuta härpäkettä valitsematta. Löytöjä lähdetään siis metsästämään viikonloppuna. 


Aurinkoista viikkoa toivotellen,
Sari

Rakenna ja Sisusta 2017 - Pika-arvonta


Ensi viikonloppuna järjestetään Turussa Rakenna & Sisusta -messut, johon aion tänäkin vuonna osallistua. Uutuutena messuilla esittäytyy Åblogitalo, jonka näkemistä odotan erityisen innolla, sillä sen toteuttamiseen ovat osallistuneet Åblogikollegani. 

PIKA-ARVONTA

Messujen kunniaksi arvon kaksi (2) kappaletta messulippuja Rakenna & Sisusta 2017 -messuille Turun messukeskukseen 10.-12.2. Osallistu arvontaan raapustamalla kommentti ja sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin. Toisen arvan saat jakamalla arvonnan esimerkiksi blogissasi (muista mainita tämä kommentissasi). Kerro samalla mikä on sinun seuraava remppa- tai rakennusprojektisi tai mihin kaipaisit inspiraatiota messuilta. Koska kyseessä on pika-arvonta, on vastausaikaa sunnuntai-iltaan 5.2.2017 klo 20 asti. 

Onnea arvontaan!

Rakkaudella,
Sari


Liput tarjoaa Rakenna & Sisusta 2017 -messut.

Tammikuun hajatelmia


Blogissa niin hiljainen tammikuu on ollut kaikkea muuta kuin hiljainen täällä näytön toisella puolella. Vuoden 2017 ensimmäinen kuukausi jää taatusti mieleeni hektisenä aloituksena vuodelle. Messuilu ja työprojektit ovat olleet melkoisia aikasyöppojä, mutta niistä on jäänyt loistava, innokas ja energisoitunut fiilis. Tosin en tiedä edelleenkään kuinka järkevää oli ajaa messujen aikaan kahdesti Helsinkiin ja takaisin yhden viikonlopun aikana, mutta kaikkea täytyy kokeilla, eikö vaan?

Suurimman työpuristuksen tultua päätökseen olen ehtinyt vilkaista kalenteriin todetakseni, että kevät on ihan tässä nurkilla. Ja se tarkoittaa sitä, että on aika viimeinkin miettiä uuden kodin ja pihan kasveja, hyötypuutarhaa ja pihasuunnittelua. Pahimpaan hätään sallin itselleni muutamien siemenpussien shoppailut ja seuraavaksi aion käydä käsiksi Unelma omavaraisuudesta -kirjaan. Tämän teoksen piti ilmestyä alunperin jo viime vuoden syyskuussa, mutta suomennosta on saanut odottaa. Toivottavasti kirjasta löytyy rutkasti inspiraatiota ja se osoittautuu odotuksen arvoiseksi.

Raksalla on tammikuussa tapahtunut ei paljon mitään ja samalla ihan hurjasti. Isoin juttu minulle oli ensimmäinen laatoitus, jonka tein tekniseen tilaan. Homma oli ihan hauskaa, eikä taida jäädä viimeiseksi omalle kohdalleni.

Odotimme pitkään, että saamme taloon sähkövedot ja talotekniikan ja ensi viikolla on toivottavasti jo valmista. Kun itse tekee taloaan, ei tarvitse harmitella ulkopuolisten aikatauluja ja tekemistä. Kaikki on kiinni omasta aktiivisuudesta ja silloin voikin syyttää vain itseään, jos asiat eivät tule ajallaan valmiiksi. Toisaalta kukaan ei myöskään tule valittamaan, jos päättääkin pitää vapaapäivän tai kokonaisen vapaan viikonlopun. Nämä tekniikkaan ja sähköön liittyvät palvelut on pakko ostaa ulkopuoliselta ja olemmekin jo huomanneet millaista on olla toisten ihmisten armoilla. Tylsää, mutta tuttua monelle rakentajalle.

Lisää raksarealismia alakuvassa. Meidän siististä työmaasta on sukeutunut oikea sekamelska, kun tavaraa ja tekniikkaa on tuotu sisään. Vaikka silmiä särkee, täytyy yrittää muistuttaa itseä siitä, että työmiesten saatua hommansa valmiiksi, alkaa todenteolla seinien villoitus ja levytys. Pitkälle ollaan siis jo päästy!


Rakkaudella raksapölyn keskeltä.
Sari

Haipakkaa


Tammikuu humahti puoleen väliin, enkä yhtään tiedä missä kohtaa niin pääsi käymään. Täällä mennään turbovaihteella työprojektien parissa ja raksalla on alettu jo käyttää sellaisia sanoja, kuten dead line ja toimitusaika. Tekninen tila pitäisi saada nopsaan valmiiksi, jotta talotekniikka päästään asentamaan. Se taas tarkoittaa sellaisia kivoja asioita, kuten lattialämmitys. Keittiösuunnittelijan kanssa tuli puheeksi keittiön toimituspäivä, joka olisi jo maaliskuun lopussa. Hurjaa!

Vuokra-asuminen alkaa ottaa aivoon jo melko lahjakkaasti, kun lähes joka aamu saa herätä tajunnanräjäyttävään porakoneen ääneen ja kotona saa työskennellä mitä mielenkiintoisimpien taustamelujen keskellä. Myös valokuvaaminen on melko mahdotonta näin hämärässä asunnossa tähän aikaan vuodesta, joten lienee aika aloittaa raksaajille tyypillinen ja tässä  kohtaa ehkä jo aivan oikeutettu narina. Joko päästään pian omaan kotiin...

On tässä kivojakin juttuja sattunut. Eilen valitsimme viimein täydellisen seinäpaneelin (jes!) ja teimme aivan mielettömän löydön, jonka seurauksena ostimme siltä seisomalta kotiimme lattian (wuhuu!). Lattia on ollut keittiön ohella aivan erityinen murhe, mutta nyt ongelma ratkesi täysin odottamattomalla tavalla ja melkeinpä itsekseen. Siitä lisää sitten ihan omassa postauksessa, mutta sen verran paljastan, ettei valintamme ollutkaan parketti tai laminaatti.

Ja onhan tässä nyt kaikkea ihan huippusiistiä meneillään. Lähden yritykseni kanssa messuilemaan Love Me Do -tapahtumaan ja ensi viikkoa varten on mukava pöhinä päällä myös toisen projektin parissa. Tulevaa viikkoa saan viettää siis taatusti aivan huippuseurassa.

Onneksi tällaisen kiireen keskellä saa välillä varastettua itselleen pieniä hengähdystaukoja. Eilen postiluukusta kolahtanut Maalla-lehti tarjoaa juuri sitä. Kuvassa näkyvän klaffipiirongin raivasin itselleni työskentelytilaksi ja sen ääressä onkin aivan erityisen ihanaa kirjoittaa. Kylläpä siinä kestikin, että osasin ottaa klaffipiirongin omakseni. Sen äärellä hommat yleensä sujuvat, vaikka kiire painaisikin päälle.

Täällä kruisaillaan siis arjen vuoristoradassa ja odotellaan leppeitä kevättuulia. Kyllä nekin sieltä vielä saapuu.

Rakkaudella,
Sari


Vuosi 2016 raksalla

Hyvää uutta vuotta 2017! Toivottavasti uusi vuosi on alkanut turvallisesti ja rauhallisissa merkeissä.

Vuoden ensimmäinen päivä on hyvä hetki katsoa vielä kerran taaksepäin ja käydä läpi miten rakennusprojektimme on edennyt. Tuossa blogin sivupalkissa on aikajana, johon päivitän suurpiirteisesti kuukausittaisen edistymisen taloprojektin parissa. Projekti alkoi toukokuussa, kun ostimme tontin ja kesäkuussa meillä oli valmiina muotti sokkelin valua varten. Kesän aikana talo eteni tasaiseen tahtiin ontelolaattojen, korotusvalujen ja lopulta pystytyksen parissa. Syyskuulle tultaessa meillä oli jo ulkoverhoiltu ja osittain villoitettu talo. Marraskuussa saimme vielä ikkunatkin paikoilleen lattiavalun jälkeen ja asensimme ilmansulkupaperit. Marraskuu oli siis todella vauhdikas kuukausi raksalla ja paljon asioita tapahtui lyhyessä ajassa.

Taloprojektin kyljessä olimme kesän aikana valmistelleet pohjaa ja muottia piharakennuksen valua varten ja se suoritettiinkin samaan aikaan talon korotusvalun kanssa. Lokakuussa piharakennukseen muurattiin valesokkeli ja nurkkia lukuunottamatta tein sen aivan itse appiukon ohjauksessa. Odotankin innolla, että pääsen kevään korvilla kasvihuoneen sokkelin kanssa treenaamaan muuraamista lisää. Marraskuussa pystytettiin piharakennuksen runko ja asennettiin kattotuolit. Sen jälkeen siirryttiinkin talon pariin ja sisähommiin. 


Huomaan tätä kirjoittaessani meneväni itsekin päästä pyörälle. Olen varmasti unohtanut mainita jotain oleellisia työvaiheita ja jossain kohtaa varmasti kuukaudetkin ovat menneet vähän sekaisin. Onneksi on tullut kuvattua edistymistä tasaiseen tahtiin ja tuo sivupalkin aikajana on myös hyvä muistinvirkistys itselle. 

Tällä hetkellä talossa tehdään väliseinien levytyksiä ja odotellaan sähkömiestä vetämään sähköt. Ammattilaisten puuhastellessa talon parissa, olisi tarkoitus viedä taas piharakennusta eteenpäin. Jännityksellä odotan miltä tontilla ja talossa näyttää tammikuun lopussa. Tästä on hyvä jatkaa. 

Rakkaudella,
Sari