Älä ole supernainen


Tunnustaudutko sinä supernaiseksi? Oletko ylisuorittaja, jolla on kymmenen rautaa tulessa ja jonka ahkeruutta muut ihailevat? Tehtävälistasi on aina tapissa ja kunnon yöunia et muista nukkuneesi aikoihin. Rauhoittuminen on kaltaisellesi hääräilijälle suorastaan vastenmielistä. 


Ylisuorittaminen on minulle nykyään kuin kirosana. Varsinkin naisten harrastama kollektiivinen kiireen ja stressin korostaminen tuntuu ahdistavalta ja pahalta. Vuorotellen kerrotaan kuinka kiireistä arki on työtehtävien, yritysten, harrastusten ja perhe-elämän pyörityksessä ylitöitä tehden - ilman lomia tottakai! Ja muut naiset taputtelevat olalle. Siinäpä vasta supernainen!

Itse olin vielä pari vuotta sitten todellinen ylisuorittaja. Halusin saavuttaa liian monta tavoitetta samaan aikaan ja päädyin nopeasti polttamaan kynttilää molemmista päistä täyttämällä arkeni jokaisen hetken tehtävillä ja touhuamisella. Välillä tunsin nautintoa kiireestä. Tunsin itseni tärkeäksi ja tehokkaaksi, kun työnteko jatkui aamulla siitä mihin illalla viimeksi jäi. Muutaman vuoden se kesti, kunnes tämä supernainen putosi ja lujaa. Koska en osannut itse pysähtyä ajoissa, laittoi kehoni stopin - peräti kahteen kertaan. (Olen hiukan itsepäinen.) Rikoin ensin selkäni ja myöhemmin sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan. Seurauksien kanssa joudun elämään lopun ikääni, mutta sairastumisten myötä pääsin lopulta myös eroon ylisuorittamisesta. Minun oli pakko opetella pysähtymään ja etsimään hyvinvoinnin kannalta kestävämpiä tapoja toteuttaa tavoitteitani ja elää arkeani. Samalla aloin ymmärtää paremmin kuinka käsittämätöntä arkea elin ylisuorittajana ja miten realiteettientaju hämärtyy mielen kuormittuessa, kun stressistä tulee normaalitila.

Ylisuorittajat elävät kaikkivoipaisuuden illuusiossa. Kuvittelemme, että kaikki on kiinni meidän suorituksestamme ja kaikki häärääminen on aivan välttämätöntä. Tuo pakon tunne on sisäsyntyistä, mutta sille tulee sokeaksi ja niinpä paineet näyttäytyvät tulevan kaikkialta ympäriltämme. Samalla opimme uskottelemaan itsellemme, että selviämme kaikesta. Ylisuorittaja kulkee jatkuvasti ohenevalla jäällä ja vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä mitä tekee ja mihin seuraavan askeleensa asettelee on lopputulos vääjäämätön. Jossain vaiheessa olemme astuneet liian pitkälle. Oma ylisuorittaminen on tärkeää saada kuriin ennen kuin sillä saa aikaan peruuttamatonta vahinkoa.



Huolestu näistä merkeistä


1. Et osaa sanoa "ei". Kieltäytyminen ei kuulu sanavarastoosi, etkä välttämättä edes pysähdy enää pohtimaan tehtävän miellekkyyttä tai hyödyllisyyttä omasta näkökulmastasi. Olet niin tottunut kuormittamaan itsesi ylimääräisillä tehtävillä, ettet edes räpäytä silmiäsi, kun lisäät taakkaasi entisestään jonkun toisen pyynnöstä - tai peräti omasta aloitteestasi.

Alkuun tehtävistä kieltäytyminen tai luopuminen voi tuntua todella vaikealta ja jopa hävettävältä. Itse jouduin tekemään sen pakon edessä oman terveyteni vuoksi ja niinpä opettelin sanomaan "ei" ja asettamaan rajoja silloin, kun se oli tarpeen. Ja tiedätkö mitä? Maailmani ei romahtanut. En ole menettänyt yhtäkään ystävää tai korvaamatonta mahdollisuutta sen vuoksi. Sen sijaan löysin paremman mielenrauhan. Hävettääkö? No ei!


2. Et lepää koskaan. Silloinkin, kun yrität pysähtyä ja tietoisesti levätä, alkaa ahdistava kela rullata päässäsi ja päädyt stressaantuneena pohtimaan mitä kaikkea nytkin saisit aikaiseksi lekottelun sijaan. Koet lepäämisen ahdistavana ajanhukkana, etkä pysty enää palautumaan ja rauhoittumaan vapaa-ajalla. Lepo ei kuulu mitenkään osaksi arkeasi.

Ylisuorittajalle rauhoittuminen voi tuntua rangaistukselta. Lepääminen ja palautuminen vaativat opettelua ihmiseltä, jonka keho ja mieli on tottunut jatkuvaan hääräilyyn. Tärkeää on myös opetella ymmärtämään ja huomaamaan, mikä positiivinen vaikutus levolle on jaksamiseen, tuottavuuteen ja innovatiivisuuteen. Väsynyt mieli junnaa usein paikallaan, eivätkä tulokset ole kovin vakuuttavia näennäisestä työmäärästä huolimatta. 


3. Vaadit itseltäsi enemmän kuin muilta. Et koskaan sysäisi ystäväsi tai työkaverisi harteille niitä tehtäviä, joita itse otat kantaaksesi ja saatat jopa ilmaista huolesi stressaantuneen ja väsyneen läheisesi jaksamisesta. Itse ohitat omaan työtaakkaasi kohdistuneet huolestuneet kommentit olankohautuksella. Kyllä sinä pärjäät! Ja sitä paitsi, jos haluaa, että hommat tulevat hoidetuksi kunnolla, on parempi tehdä ne itse.

Hyväksy ensimmäiseksi se, ettet ole yhtään sen kummallisempi ihminen kuin kukaan muu. Et ole supernainen ja hyvä niin. Kohtele sen sijaan itseäsi kuin kohtelisit parasta ystävääsi. Muuta sisäinen puheesi lempeäksi ja kannustavaksi. Ylisuorittamisesta on usein vaikea luopua, mutta voit helpottaa sitä ottamalla tavoitteeksi paremmat arjenhallintataidot ja riittävän levon. Opettele priorisoimaan. Kaikkea ei kannata tehdä sata lasissa. Varsinkaan, jos kukaan ei huomaa ylimääräistä panostustasi. 


Oletko sinä supernainen, jonka pitäisi jo ripustaa viittansa naulakkoon?



Rakkaudella
Sari







1 kommentti:

  1. Olipa oivaltava ja samalla kuitenkin myötätuntoinen teksti, kiitos. :) En uskaltaisi väittää olevani millään lailla super, mutta tälläkin puolella ruutua on kokemusta siitä, kuinka isoimmat virheet tehdään yleensä juuri kiireessä, kun ei muka ole aikaa pysähtyä arvioimaan tilannetta. Mielestäni ahkeruus ja draivi ovat lähtökohtaisesti hyviä asioita, ja vahva sisäinen motivaatio voi auttaa suoriutumaan mahdottomaltakin vaikuttavasta tehtävästä. Se vaatii ihmiseltä kuitenkin jonkinlaista kypsyyttä ymmärtää milloin on aika pysähtyä ja miettiä oman toiminnan vaikutuksia. Usein pysähtyminen tuottaa tärkeitä oivalluksia. :)

    VastaaPoista