Olenko ainoa, jonka muistikuvissa lapsuuden kesät ovat täynnä lämpöä ja päättymätöntä auringonpaistetta?
Lapsuudessa koulun kevätjuhla oli joka kerta yhtä kutkuttava. Todistustenjaon jälkeen todellakin kirmattiin kesälaitumille kuin villit pikku vasikat. Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta elettiin ilman aikatauluja ja murheita. Aamulla herättiin auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun. Usein odotin kärsimättömänä, jotta kello löisi yksitoista ja kirjasto aukeaisi. Seisoin hyvissä ajoin oven takana, kunnes tuttu kirjastonhoitaja tuli päästämään innokkaan lukutoukan sisään. Koulureppu tyhjennettiin kesäkuun alussa koulutarvikkeista ja koko kesän se toimi kirjastoreppuna. Aina kaikki kirjat eivät mahtuneet edes reppuun ja silloin loput lykättiin pyörän koriin kotimatkan ajaksi.
Hevostyttönä lempikirjani olivat tietysti heppakirjoja, joita saatoin lukea joskus kaksi tai jopa kolme päivässä. Suosikkejani olivat Merja Jalon Nea- ja Nummela -kirjasarjat. Niitä lukien lojuin sohvalla, sängyssä, nurmikolla, pöydän ääressä. Kaikkialla nenä kirjassa. Välillä äiti hätyytti minut pihahommiin. Ruohonleikkuu sujui jo nuorena mainiosti, kunhan pidin tarkasti huolen, etteivät sammakot jääneet leikkurin alle. Ne kiikutettiin aina kämmenten välissä pihalammikkoon.
Pyöräretkillä poljin alamäissä niin kovan vauhdin, että saatoin heittää jalat pois polkimilta ja kiljua pyörän pomppiessa hurjaa kyytiä kuoppaisella tiellä. Parasta oli, jos retki kulki hevostallin ohi. Silloin piti pysähtyä ihastelemaan laiduntavia hevosia. Kesän kohokohtia olivat ratsastustunnit, joille saattoi välillä päästä. Lämpimänä päivänä hionneet hevoset tuoksuivat unohtumattomalla tavalla kesälle.
Iltaisin saatoin haahuilla pitkään pihalla kesäyön pehmeässä valossa. Avoimesta takaovesta kuului television ääniä, kun äiti katsoi Kesäillan valssia. Minä leikin ruokkivani mielikuvitushevostani, jonka laitoin yöksi nukkumaan leikkimökkiini. Vähän vanhempana mielikuvitus leikitteli suunnittelemalla tulevan kirjani juonta ja sen seikkailuja. Kun vihdoin hipsin sisälle hyttysten takaa-ajamana, minua odotti kulhossa vaniljajäätelöä mansikkahillolla. Mitään ei tehty kalenteria tuijottamalla. Se mikä illalla jäi kesken, saattoi jatkua taas aamulla. Kellon olemassaoloa tuskin muisti.
Nyt kun palaan mielessäni lapsuuden kesiin, nousee mieleen väistämättä kysymys. Milloin kesästä tuli aikataulutettua suorittamista? Tapahtumia ja tekemistä, joista ei saanut jäädä paitsi. Paikkoja, joissa piti käydä. Jonoja huvipuistossa, siidereitä täyteen ahdetussa jokilaivassa, kotimatkoja helteisen aamuyön valossa juhlien jälkeen. Silloin joskus parasta, nyt jo niin vierasta.
Aika on varmasti sivellyt kullalla muistojeni reunat, mutta viime viikkoina lapsuuden kesät ovat olleet mielessäni yhä uudelleen. Ehkä olen nyt valmis tavoittamaan sen mielentilan ja kiireettömyyden, joka silloin kuului lämpimiin lomapäiviin. Ja vaikka Kotokunnaalla riittää työtä ja tekemistä vaikka vuoden jokaiselle päivälle, toivon tänä vuonna kesäpäiviini myös sellaisia hetkiä, jolloin ei katsota kelloa ja kitkemättömiä kukkapenkkejä, vaan unohdutaan elämään hetki vain auringon lämpöä iholla ja nurmea paljaiden jalkojen alla.
Millaisia olivat sinun lapsuutesi kesät? Mitä kaipaat niissä eniten?
Rakkaudella
Sari