Hämärästä valoon - Miten selätin kaamosväsymyksen?



Joulukuun puoliväli on nyt ohitettu ja lauantain jälkeen päiväkin alkaa taas pidentyä. Ajattelinkin siis nyt olevan hyvä hetki käydä läpi miten henkilökohtainen taisteluni selvitä pimeästä vuodenajasta on tähän saakka toiminut. Viime postauksessa paljastin kiitollisuuspäiväkirjan olleen yksi itselleni yllättävänkin tärkeäksi muodostunut väline valoisampaa arkea etsiessä. Mutta miten kävi niiden muiden suunnittelemieni taistelutaktiikoiden, jotka kirjasin ylös tässä postauksessa?

Ensimmäisenä kaamoksenselätyskeinona mainitsin metsässä ja luonnossa liikkumisen. Tämän suhteen ryhdistäydyin heti marraskuun alussa, otin itseäni niskasta kiinni ja tallustin metsään joinakin viikkoina lähes päivittäin. Vaikutukset metsässä liikkumisella olivat välittömät ja siksi se myös motivoi. Rakastan metsäpoluilla kulkemista, mutta en ollut ymmärtänyt miten paljon energiaa siitä voi saada. Itse pystyn ajoittamaan ulkoilut usein aamun valoisaan aikaan, jolloin niiden vaikutus peilautuu suoraan koko loppupäivään. Eron aikaisempaan huomasin taas siinä vaiheessa, kun sateisten päivien ja yleisen kiireen myötä metsälenkit unohtuivat yli viikon ajaksi ja olo oli kamala. Juuri tuohon kiireen keskelle olisin tarvinnut ne metsälenkit tuomaan energiaa ja hillitsemään stressiä, mutta aikataulut eivät muka antaneet periksi, eikä sateessa koirakaan halua lenkkeillä... Niinpä niin. Nyt olen taas jatkanut aamuisia metsäretkiä ja hyvän olon mittari näyttää heti eri lukemia.

Toinen suunnitelmani koski vuorokausirytmin säätämistä ja unen lisäämistä. Voin heti tähän alkuun myöntää, että mönkään meni. Karmeimman kiirejakson jälkeen univelkaa oli kertynyt niin paljon, että yhtenä aamuna nukuin yhteentoista saakka (kiitos miehen, joka hoiti eläimet), mikä on minulle täysin tavatonta. Vielä seuraavalla viikolla aamuisin herääminen oli todella tuskaista ja pitkitin nousemista torkuttamalla niin pitkään kuin mahdollista. En tiedä kumpi oli lopulta kamalampi; tuo minuutilleen aikataulutettu kiirejakso arjessani vai aika, joka meni siitä toipumiseen. Joka tapauksessa tämä suunnitelma ei mennyt ihan putkeen, mutta sen epäonnistuminen antoi kyllä hyvää tietoa siitä, millainen on itselleni aivan liian kiireinen arki.

Viimeisenä keinona selviytyä synkästä marraskuusta päätin hyödyntää kirkasvalolamppua ja kynttilöitä. Kirkasvalolamppua käytinkin marraskuun alkupuolen ja koin siitä olevan hyötyä jonkin verran. Jossain vaiheessa sen teho tuntui laskevan ja niin se jäi vähemmälle käytölle. Kynttilöitä en polttanut koko marraskuun aikana, mutta nyt joulukuun puolella olen kunnostautunut myös tunnelmoinnissa. Ehkä se on tapani laskeutua pikkuhiljaa joulutunnelmaan.



Jos minulta kysyttäisiin yhtä suositeltavaa tapaa kaamosväsymyksen ja -masennuksen selättämiseksi, en tarvitsisi kovin pitkää miettimisaikaa. Oman kokemukseni pohjalta ja tutkimusten tukemana suosittelen metsässä ja ylipäätään luonnossa liikkumista ihan jokaiselle suunnattomalla lämmöllä. Hyppää pois pururadalta ja lähde seikkailemaan poluille. Laita kännykkä äänettömälle ja anna mielen kulkea hetken kiireisen maailman tavoittamattomissa. Katsele ympärillesi, pysähdy, hengitä.

Tiedän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta ulkoilla tähän aikaan vuodesta arkisin valoisaan aikaan ja pimeällä metsään lähteminen ei houkuta, mutta vapaapäivästään kannattaa ehdottomasti varata aikaa metsässä ja luonnossa liikkumiselle. Lupaan, että sen vaikutukset kantavat siihen seuraavaankin työviikkoon.


Rakkaudella
Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti