Oi ihana Oolanti - Tärpit Ahvenanmaalle


Arki on viimeisen vuoden ajan antanut ja ottanut vähän isommalla kauhalla ja vaikka oma maa onkin mansikoista makein, aloin kaivata kesäksi pientä irtiottoa. Viikon etelänlomaan ei nyt antanut myöden kukkaro, eivätkä hoidettavina olevat eläimet, joten päätimme toteuttaa lomareissun pienemmässä mittakaavassa ja varasimme yhden yön matkan Ahvenanmaalle.

Olen käynyt Ahvenanmaalla yhden kerran. Olin silloin kaksitoistakesäinen tyttönen ja kyseessä oli koulun luokkaretki. Muistan retkestä Taffelin tehtaan liukuhihnalämpimät sipsit, majapaikan paperinohuet seinät sekä perinnepihalla syödyt kermavaahdolla kuorrutetut pannukakut. Nyt lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin reissuun lähdettiin hieman toisista lähtökohdista ja alla oli oma auto kulkemista helpottamaan.

Ahvenanmaa on pieni ja etäisyydet todella lyhyitä, mutta nähtävää oli niin paljon, ettei näin lyhyelle reissulle ehtinyt millään mahduttaa kaikkea kivaa. Sehän tarkoittaa vain sitä, että palaamme Ahvenanmaalle vielä joskus uudelleen. Tähän postaukseen kokosin omat vinkkini Itämeren aarteesta, vaikkakin on heti alkuunsa todettava, että Ahvenanmaalta löytyy taatusti enemmänkin ihasteltavaa.




Stickstugan (Järsö)

Ihastuttavan Stickstuganin otimme vierailukohteeksi ystäväni suosituksesta ja tämä kohde ansaitsisi varmaankin ihan oman postauksen. Puutarha- ja käsityöihmiselle paikka on varsinainen keidas. Pienestä puodista löytyi kauniita sisustusesineitä sekä valtava määrä lankoja. Puodilta polku johdattaa runsaana kukkivalle puutarhalle ja itse rakennetuille kasvihuoneille. Paikan omistajan kädenjälki ja ehtymättömät ideat näkyvät kaikkialla. Yhdellä silmäyksellä ei ehdi edes erottaa kaikkia hullunkurisia ideoita, kuten petankkipalloista tehtyjä koristeita ja työkalupakista rakenneltua istutusruukkua. Tässä puutarhassa kierrätystä on käytetty niin luovasti, että ympärilleen katsoessaan huomaa väistämättä hymyilevänsä.

Puutarhasta matka jatkuu kylttien ohjaamana pienen kallionnyppylän päälle, jossa on sievä ja aivan yhtä idearikkaasti sisustettu kahvila. Kakkupalansa voi nauttia niin sisällä kuin vaikkapa alhaalla kasvihuoneessa.

Psst! Vieraile samalla matkalla Nåtössä pähkinäpensaslehdossa.












Maarianhaminan keskusta

Maarianhaminalla on viehättävä ja idyllinen pieni keskusta. Turismi on tuonut mukanaan joukon ravintoloita, jäätelökioskeja ja kahviloita, joista monet ovat herttaisella tavalla persoonallisia. Omaksi suosikikseni nousi Torggatanilla sijaitseva Edith's Vintage & Design. Kyseinen puoti koostuu itse asiassa useamman yrittäjän liikkeistä ja myynnissä on niin paikallisia designtuotteita kuin maailmalta koottuja antiikkilöytöjä. Innovatiivisuus näkyy täälläkin. Ahvenanmaalaisille tuntuu olevan tyypillistä huumorilla höystetty kyky nähdä asioita hieman toisesta vinkkelistä. Ehkä saaren omalaatuinen sijainti ja toisaalta sen vuosisatainen kansainvälisyys ovat muokanneet ahvenanmaalaisista ihan omanlaisiaan tyyppejä.



Psst! Yövyimme Hotelli Pommernissa, joka ihastutti siisteydellään ja raikkaalla sisustuksella, eikä rasittanut kukkaroa ylenpalttisesti.



Kastelholman linna

Kukapa ei olisi matkoillaan linnoja nähnyt? Kastelholman linna on kenties itsessään melko samanhenkinen kuin monet muut linnat tai niiden rauniot Suomessa. Kastelholman linna ankkuroi kuitenkin kävijän hetkeksi kiinni historiaan, sillä onhan se aika siistiä kulkea samasta pääportista kuin kuningas Kustaa Vaasa aikoinaan. Erityisen houkuttelevan Kastelholmasta tekee sen ympäristö. Alueella polveilee herttainen riukuaitojen ketju ja niiden takana lampaat laiduntavat vanhojen paksukaarnaisten puiden varjossa. Polun varrella voi poikeata muihin museoihin ja vanhoihin rakennuksiin tutkimaan elämää vuosien takaa. Maalaistytön silmissä idylli on täydellinen.

Psst! Auto kannattaa ottaa mukaan tai vuokrata ainakin osaksi aikaa. Me olisimme mieluusti kuluttaneet vielä yhden päivän saareen tutustuen, mutta kiitos lyhyiden etäisyyksien huristelimme paikasta toiseen hyvinkin näppärästi. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme saattaneet ottaa alle sekä kajakin että polkupyörät.




 Tänä kesänä ehtii vielä hyvin seilata nauttimaan Ahvenanmaan värikkäästä saaristolaistunnelmasta. Minulle ainakin jäi selvä saaristokuume päälle ja nyt tekisi mieli tehdä vielä kesän aikana päiväretkiä kotimaan saaristossa. Ainakin Seili on seuraavana listalla. Suosituksia perinteikkäistä luontokohteista otetaan vastaan!

Rakkaudella
Sari  

  1. Kaksi vuotta olemme täällä asuneet ja vieläkin tuntuu ettei mitään ole vielä nähty!
    Stickstuganilla tänään viimeksi käytin vieraan mantereelta! Se on yksi suosikkini ehdottomasti!
    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista