Keskeneräistä elämää - Työpiste olohuoneessa

Jotenkin kuvittelin, että neljän kuukauden jälkeen uuden kodin työhuone olisi jo täydessä käytössä. Todellisuudessa suuren osan lattiatilasta on kahmaissut asennusta odottava painava puuliesi ja varsinaisen työpöydän on vallannut keskeneräinen jättimäinen palapeli (kuka uuvatti senkin keksi ottaa esille?). Minä sen sijaan olen vallannut olohuoneen sohvan ja siinä sitten olen töitä naputellut valmiiksi niska kenossa ja selkä sykkyrällä. Sanoinko jo, että meillä on vielä hiukan keskeneräistä? Ja siitä puheen ollen, kukaanhan ei huomaa esimerkiksi lattialistojen puuttumista, eihän?

Tänään päätin tehdä kirjaimellisen ryhtiliikkeen ja (jälleen kerran) venähtänyttä niskaani uhmaten siivosin olohuoneen seinustaa vasten sijoitetun klaffipiirongin ja viritin siihen työskentelytilan. Tuolin nappasin ruokapöydän ympäriltä. Tarvittavan kuuden sijaan tuoleja on joka tapauksessa vasta neljä, joten ei kai haittaa, jos anastan niistä yhden muihin tehtäviin?

Hyvä siitä tuli. Nyt kun vielä saisin niskalenkin itsestäni ja istuisin aina piirongin ääreen töitä tekemään. Pidemmän päälle se on kuitenkin ergonomisesti paljon parempi vaihtoehto kuin sohvalla nyhjöttäminen.

Klaffipiironki on minulle rakas, vaikka sen laatikot ovatkin rasittavan jäykät ja värikin vähän kökkö. Puun väri menee liikaa yksiin lattian kanssa ja siksi olen pohtinut piirongin maalaamista. Väristä en vaan ole päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen, sillä haluan tehdä piirongille sen ansaitsemaa oikeutta. Tämän klaffipiirongin laatikossa säilytettiin lapsuudessani minun muumiaiheisia kirjepapereita sekä valokuva-albumeita ja tämän äärellä olen myös opetellut kirjoittamaan nimeäni. On arvokasta saada kotiinsa huonekaluja, jotka ovat olleet elämässä läsnä aina. Varsinkin, kun tämä klaffipiironki ei ole ainoa lapsuuteni huonekaluista!

Menipä nyt nostalgiselle linjalle. Joka tapauksessa täällä jatkellaan nyt hommia viralliselta työpisteeltä käsin. Mukavaa syysiltaa teillekin!

Rakkaudella,

Sari