Kesä, älä mene vielä


Elokuu on ollut vaaleanpunaisia iltapilviä, pitkään odotettuja sateita ja sirkkojen siritystä pelloilla. Päivät vierivät eteenpäin kohti syksyä, vaikka päivisin onkin vielä ihan teepaitakeli. Eilenillalla Callan kanssa lenkillä tuntui ilmassa kuitenkin ensimmäistä kertaa syksyinen illan viileys. Kesäillat ovat usein vilpoisia, mutta nyt ilmassa oli erilainen tuoksu. Kostean maan ja kypsyvien omenoiden kirpeä tuoksu.

Milloin ehdimme jo elokuuhun? Juurihan ihailtiin kylmän kevään jälkeen kiihkeästi vihertäviä peltoja ja odotettiin hevosten laidunkautta. Vasta pari viikkoa sitten alkoivat vadelmat kypsyä. Tänä vuonna lähes kuukauden myöhemmin kuin aiemmin.

Niin paljon olisi vielä tekemättä. Multakasa pihalla odottaa puutarhahommia, nurmikko kylvämistä ja omenapuut istuttamista. Talli ja aitaukset rakentamista. Ihan hetken pyytäisin tai samalla vaikka vähän enemmän. Minä en ole valmis syksyyn ja pimeisiin iltoihin. Kesä, älä mene vielä.

Rakkaudella,
Sari
  1. Ihana kuva! Ilmassa alkaa tosiaan jo tuntua syksy, lämpöisinäkin päivinä on jo syksyinen kirpeys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aamut ovat tällä viikolla olleet jotenkin erityisen vilpoisia.

      Poista
  2. Kaunis kuva! Täällä myös pihalla monta juttua tekemättä, joten toivotaan että kesä jatkuu vielä tovin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kovasti täälläkin kiritellään pihahommien kanssa. Kun vielä vain ehtisi...

      Poista
  3. Monet hehkuttavat jo syksyn tuloa, mutta minulla ei ole kiirettä. Minä haluaisin, että kesä jatkuu vielä pitkään.

    VastaaPoista