Fiskarsin Antiikkipäivät - Arvonta

Yhteistyössä Fiskarsin Antiikkipäivät


Vierailin viime kesänä ensimmäistä kertaa Fiskarsin Antiikkipäivillä. Fiskarsin ruukin ympärille muodostunut kylä on onnistunut säilyttämään viehättävän luonteensa, kauniit talonsa ja vehreät puutarhansa, jotka ovat ainakin minut houkutelleet viettämään kesäpäivää jo vuosia. Antiikkimarkkinat olivat kuitenkin minullekin uusi kokemus ja varsin mielenkiintoinen sellainen. Näytteilleasettajat olivat panostaneet tapahtumaan ja tuoneet mielenkiintoisen kattauksen talonpoikaisantiikkia, koriste-esineitä, liinavaatteita ja ulkomaiden löytöjä kävijöiden ihailtaviksi - ja toki ostettaviksi. Minullekin tarttui yksi jos toinen ostos mukaan, jotka nyt odottavat pääsyä uuteen kotiin arvoiselleen paikalle. Yksi erityisen tärkeä näkökulma on myös se, että vanhat esineet ja tavarat ovat luonnollisesti kierrätettyjä, mikä ilahduttaa kaltaistani harkitsevaa shoppailijaa.

Päivä oli niin onnistunut hyvää seuraa, säätä ja ruokailua myöten, että auton kurvatessa Fiskarsista pois vievälle tielle tiesin palaavani nauttimaan tapahtumasta myös seuraavana kesänä. Voitte siis kuvitella miten ilahduin, kun Fiskarsin Antiikkipäiviltä otettiin yhteyttä ja vieläpä tarjottiin lippuja arvottaviksi teille lukijoille!

Arvonta
Arvottavana 3 kpl kahden hengen lippuja
Fiskarsin Antiikkipäivät -tapahtumaan
6.-9.7.2017.
Osallistu kommentoimalla tähän tähän postaukseen blogissa tai Facebookissa
ja kerro mitä löytöjä toivoisit erityisesti tekeväsi
antiikkitapahtumasta. 
Osallistumisaika päättyy 28.5.2017 klo 17.
Muistathan lisätä sähköpostin kommenttiisi.
Onnea arvontaan!




Rakkaudella,
Sari


12 kommenttia:

  1. Hennajenniina
    Toivoisin voittavani liput, etsin vanhaa vaatekaappia makuuhuoneeseen.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Vielä emme ole Fiskarsin Antiikkipäivillä olleet. Billnäsissä aikanaan, kun telttailimme Hangossa lapsikatraamme kanssa. Otan osaa arvontaan! Tuija ps. sinulla on kiva banneri blogissasi

    VastaaPoista
  3. Olen kerran käynyt. Monenlaista kiinnostavaa varmaankin löytyisi.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Aina on antiikkipäivillä mukaan tarttunut pientä ja mukavaa. Ei koskaan tiedä mitä se on.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  5. En ole aikaisemmin käynyt. Keittiöön olisi kiva löytää vanha komuutti :)
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  6. En ole tuolla aiemmin käynyt, mutta toivon löytäväni vanhaa Arabiaa, emaliastioita (Finelli), vanhoja pöytäliinoja je muutenkin jotain aidosti vanhoja esineitä.

    VastaaPoista
  7. Olisi ihana päästä pitkästä aikaa Fiskarsiin. Joskus yli 20 vuotta sitten olen käynyt. Toivoisin löytäväni kotimaista, pientä koriste-esinettä. Heräteostoksia...

    VastaaPoista
  8. Fiskars on ihana, antiikkipäivät ovat vielä kokematta. Mitään hankintojakaan en nyt tähän keksi, mutta se tunnelma ois kiva kokea ja varmaan jotain extempore-hankintojakin voisi tehdä :)

    VastaaPoista
  9. En ole aiemmin kuullutkaan. Vanhaa Arabiaa ja makuuhuoneeseen joku ihana vanha liinavaatekaappi olisi hienoja löytöjä.
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kaikkia pienia juttuja kotia kaunistamaan :) Erilaisia antiikkitapahtumia tulee kierreltyä, mutta täällä en ole vielä aiemmin käynytkään :)

    VastaaPoista
  11. Antiikkimessut ovat kiinnostavat, en ole Fiskarsin messuilla ennen käynyt ja lähtisin sinne mielelläni mieheni kanssa, en hae mitään erityistä mutta mieli avoimena voi löytää jotain kotiin ja puutarhaan.
    -Airiina-

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  12. Arvonnassa mukana. Kommentoin tuonne uuteen postaukseen, että en ole käynyt ennen, mutta haaveillut kauan, että menisin.

    VastaaPoista