Vuosi 2016 raksalla

Hyvää uutta vuotta 2017! Toivottavasti uusi vuosi on alkanut turvallisesti ja rauhallisissa merkeissä.

Vuoden ensimmäinen päivä on hyvä hetki katsoa vielä kerran taaksepäin ja käydä läpi miten rakennusprojektimme on edennyt. Tuossa blogin sivupalkissa on aikajana, johon päivitän suurpiirteisesti kuukausittaisen edistymisen taloprojektin parissa. Projekti alkoi toukokuussa, kun ostimme tontin ja kesäkuussa meillä oli valmiina muotti sokkelin valua varten. Kesän aikana talo eteni tasaiseen tahtiin ontelolaattojen, korotusvalujen ja lopulta pystytyksen parissa. Syyskuulle tultaessa meillä oli jo ulkoverhoiltu ja osittain villoitettu talo. Marraskuussa saimme vielä ikkunatkin paikoilleen lattiavalun jälkeen ja asensimme ilmansulkupaperit. Marraskuu oli siis todella vauhdikas kuukausi raksalla ja paljon asioita tapahtui lyhyessä ajassa.

Taloprojektin kyljessä olimme kesän aikana valmistelleet pohjaa ja muottia piharakennuksen valua varten ja se suoritettiinkin samaan aikaan talon korotusvalun kanssa. Lokakuussa piharakennukseen muurattiin valesokkeli ja nurkkia lukuunottamatta tein sen aivan itse appiukon ohjauksessa. Odotankin innolla, että pääsen kevään korvilla kasvihuoneen sokkelin kanssa treenaamaan muuraamista lisää. Marraskuussa pystytettiin piharakennuksen runko ja asennettiin kattotuolit. Sen jälkeen siirryttiinkin talon pariin ja sisähommiin. 


Huomaan tätä kirjoittaessani meneväni itsekin päästä pyörälle. Olen varmasti unohtanut mainita jotain oleellisia työvaiheita ja jossain kohtaa varmasti kuukaudetkin ovat menneet vähän sekaisin. Onneksi on tullut kuvattua edistymistä tasaiseen tahtiin ja tuo sivupalkin aikajana on myös hyvä muistinvirkistys itselle. 

Tällä hetkellä talossa tehdään väliseinien levytyksiä ja odotellaan sähkömiestä vetämään sähköt. Ammattilaisten puuhastellessa talon parissa, olisi tarkoitus viedä taas piharakennusta eteenpäin. Jännityksellä odotan miltä tontilla ja talossa näyttää tammikuun lopussa. Tästä on hyvä jatkaa. 

Rakkaudella,
Sari


  1. Kovasti sitä on vuodena aikana tapahtunut raksalla. Mukava seurata teidän projektianne!
    Mukavaa alkanutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Toivottavasti pian pääsen esittelemään myös valmista pintaa. :)

      Poista
  2. Paljon olette kyllä saaneet aikaan. Lopputulosta mielenkiinnolla odotellessa :). Onnekasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin ihan mainita. Mainitsin blogisi postauksessani, jossa etsiskelen lukulistalleni uusia rakennusblogeja. Ilahtuisin, jos kävisit ilmiantamassa sinun suosikit :)

      Poista
    2. Kiitos ja samoin oikein hyvää uutta vuotta sinne! <3 Pitääpä käydä blogissasi kurkkimassa ja kommentoimassa. Ihanaa, että blogini pääsi listallesi. :)

      Poista