Ajatuksella kylppärissä


Tämän vuoden aikana olen todella herännyt siihen kuinka paljon olen käyttänyt paitsi ulkomaisia myös ympäristölle ja itselleni haitallisia kemikaaleja. Olen siirtynyt käyttämään lähes ainoastaan kotimaisia ja luontoystävällisiä tuotteita aina kodin puhdistusaineista omiin suihkusaippuoihin. Syksyllä siirryin käyttämään shampoopaloja ja pois en taida enää vaihtaa. Ruokaostoksien lomassa ei vaadi paljonkaan, että vilkaisee ostamiensa tuotteiden kotimaisuuden ja ympäristomerkintöjen perään. Ympäristölle sillä voi kuitenkin suuri vaikutus vuosien saatossa.

Pidän ekologisuutta ja kotimaisuutta tärkeinä arvoina, mutta pesuaineiden kohdalla puhdistustehosta en ole valmis tinkimään. Erityisen ongelmalliseksi olen kokenut pyykinpesun, sillä töistä ja harrastuksista johtuen pyykkimme on usein kovin likaista. Siis juuri sellaista, että vaatteissa on konkreettisesti kaikkea hevosen kuolasta mutaan ja öljyroiskeisiin. Hyvä pesuaine on siis tarpeen.

Toinen vaatimus pesuaineelle on zeoliitittomuus. Oletteko kuulleet zeoliitista? Sitä on lähes jokaisessa pulverimaisessa pyykinpesuaineessa ja kerääntyessään pesukoneeseen se aiheuttaa paitsi pahaa hajua pyykkeihin myös pahimmillaan koneen rikkoontumisen ajan saatossa. Zeoliititon pesuaine pitää siis pyykin raikkaampana ja pidentää kodinkoneen käyttöikää.

Kolmas vaatimus pyykinpesuaineelle on ekologisuus ja ympäristöystävällisyys. Olemme jokainen vastuussa tavasta, jolla kuormitamme luontoa ja pienillä arkipäiväisillä valinnoilla on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta. Ympäristökuormitus syntyy paitsi käyttämiemme tuotteiden sisältämistä kemikaaleista myös tuotteiden valmistus- ja pakkaustavoista.


Loppukesästä törmäsin itselleni tuntemattomaan Lumme-pyykinpesuainesarjaan, jota pääsin ilokseni testaamaan. Lumme on saanut Hyvä Ympäristövalinta- ja Ympäristömerkki-tunnustukset ja tuotteita on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa, joten tuotesarja vaikutti hyvin lupaavalta. Lumme-tehtaat sijaitsevat Ruotsissa Falunissa, joten kotimaisesta tuotteesta ei voi puhua. Onneksi kuljetusmatka on sentään kohtuullisen lyhyt.

En itse välitä voimakkaista tuoksuista pesuaineissa, enkä käytä oikeastaan ollenkaan huuhteluaineita. Olikin positiivinen yllätys, että näiden pesuaineiden tuoksut ovat hyvin kevyet ja raikkaat. Pyykki tulee joka kerta puhtaaksi ja tavallisen pesuaineen aiheuttama tunkkainen haju pesukoneessa on pysynyt poissa puhdistuksen ja Lumme-pesuaineiden käytön jälkeen. Testijakson jälkeen olemme jatkaneet Lumme-tuotteiden käyttöä, sillä iloksemme sitä löytyy supermarketin pesuainehyllyltä.

Suosittelen lämpimästi jokaista käymään läpi siivouskaapista löytyvien tuotteiden merkinnät ja vilkaisemaan vaikkapa seuraavalla kerralla suihkussa shampoopullon ja suihkugeelien tuotetietoja. Kuinka paljon löydät ympäristölle ystävällisiä, ekologisesti valmistettuja tai kotimaisia tuotteita?

*Yhteistyössä Lumme

  1. Kiitos vinkistä! Meillä on ollut pidempään käytössä Erisanin zeoliititonta pyykinpesuainetta, joka on kotimaista. Pientä tuoksua kaipaisin ainakin välillä, joten tässä voisi olla vaihtoehto :) Zeoliitittomia pyykinpesuaineita kun on melko vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä sinnekin! Erisania en ole itse koskaan tullut kokeilleeksi. :) Zeoliitittomia on kyllä välillä aika hankala löytää. Onneksi valikoimat ovat kasvamaan päin. :)

      Poista
  2. Hei, tsekkaappa sellainen kuin Allegro Suomi. Itselläni ollut käytössä jo vuosia, suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allegro onkin entuudestaan tuttu. Käytimme sitä edellisen pesukoneen kanssa, mutta tässä uudessa on nestemäiselle pesuaineelle automaattinen pesuainetta säästävä annostus, jota halusimme hyödyntää. Kiitos kuitenkin vinkistä! :)

      Poista