Taloprojekti marraskuussa


Marraskuu on vasta puolessa välissä, mutta taloprojektin kanssa on otettu jo monta isoa harppausta eteenpäin. Nyt olemme jo siinä vaiheessa, että valintamme koskevat näkyviä ratkaisuja valmiissa talossa. Olemme viettäneet tunteja pohtien laatikostoja, pesualtaita ja jääkaappipakastimia. Ja jos budjetti on jossain kohtaa natissut liitoksissaan, on se myös onnistuttu toisessa paikassa reilusti alittamaan.

Kiinteät kalusteemme suunnitteli meille mahtava Mirja Raision Kvikistä. Olin etukäteen vähän murehtinut keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteiden suunnittelua, sillä joissain keittiömyymälöissä ei oltu edes tultu tarjoamaan apua, kun olimme katsastamassa mallistovalikoimaa. Pelko osoittautui turhaksi, sillä ammatti-ihminen osasi ottaa huomioon paitsi meidän visiomme myös sellaisia yksityiskohtia, joita itse emme olisi osanneet edes miettiä, kuten tasojen korkeuksia ja kodinkoneiden visuaalista rytmitystä. Luottamusta herättävää on myös se, että ammattilainen uskaltaa kyseenalaistaa asiakkaan ideoita ja tarjota järkevämpiä ratkaisuja tilalle.

Millaisia kiinteitä kalusteita meille sitten tulee? Keittiöstämme tulee musta ja kodinhoitohuoneesta valkoinen. Täytyyhän elämässä jokin tasapaino olla. Olen myös todella innoissani eteisen säilytysjärjestelmästä ja wc:n kalusteisiinkin löytyi sopivan siro ja jännä ratkaisu.



Myös raksalla otettiin viikonloppuna upea harppaus eteenpäin, kun ikkunat asennettiin. Kyllä ikkunat vain viimeistelevät talon ilmeen ja olenkin rakastunut taloomme nyt vielä tuplasti kovemmin. Löydän itseni monta kertaa päivässä ihailemasta kuvaa talostamme ja yritän hölmönä sisäistää, että katselen juuri meidän omaa taloamme. Visiomme pienestä, jykevästä, mutta herttaisesta talosta on viimeistään nyt rakentunut todeksi.


Ikkunoiden lisäksi myös ovet ovat saapuneet ja herättäneet suurta ihastusta. Kuvassa kodinhoitohuoneen ovi asennettuna. Pääovesta kuljetaan vielä pitkään rakennustarvikkeiden kanssa, joten se asennetaan ihan lopuksi. Kodinhoitohuoneen ovesta saa kuitenkin osviittaa siitä, millainen pääovesta tulee. Tuvanpunainen ja hieman koristeellisempi peiliovi.

Jos alkusyksyn aikaan lähestyvä marraskuu tuntui masentavalta, pimeältä ja ahdistavalta, on nyt toinen ääni kellossa. Nämä edistysaskeleet lämmittävät mieltä niin paljon, etten ole ehtinyt kaivata edes kirkasvalolamppua. Mieli on juuri nyt riittävän valoisa muutenkin. 

Rakkaudella,
Sari
  1. Olipa mukava lukea kuulumisa teidän projektista. Ja, tuo ovi on söpö!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Tämä on kyllä ihan unelmien täyttymys meille. :)

      Poista
  3. Upea koti - niin kauniit mittasuhteet! Kiva päästä seuraamaan talon valmistumista.
    Tervetuloa åbloggaajiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia! <3 Odotan innolla, että pääsen tutustumaan teihin muihin bloggaajiin ihan livenä. :)

      Ja tervetuloa seuraamaan taloprojektia. Me olemme myös aivan ihastuksissamme talomme muotokielestä. :)

      Poista