Raksa-aiheisilla postauksilla jatketaan ja tällä kertaa olisin ihan oikeita neuvoja vailla. Meille on tulossa kolme kappaletta vanhoja väliovia karmineen. Suosimme kodissamme kierrättämistä ja aitoa puuta, joten tuntui luonnolliselta hankkia ovet kierrätettyinä, kun sellainen oli mahdollista ja pääsimme samalla tukemaan paikallisen yrittäjän toimintaa. Meillä kävi vielä niin mainio tuuri, että löysimme samanlaiset ovet vessaan ja kodinhoitohuoneeseen, jolloin eteisen ilme säilyy ehjänä. Ovissa on muitakin hyviä puolia, sillä ne ovat jämäköitä ja varsinaisia käsityötaituruuden näytteitä lohenpyrstöliitoksineen. Oikeita ovikaunottaria.
Mutta... Sitten päästään siihen purtavaan pähkinään. Kaikki ovet ovat valkoisia, mutta luonnollisesti ajan saatossa ne ovat ottaneet osumaa, värjäytyneet ja naarmuuntuneet. Mitä ihmettä niille siis tekisi? Hiodaanko paljaalle puulle ja käsitellään värittömästi? Vai maalataanko valkoiseksi uudelleen vai peräti tummanharmaaksi? Vai annetaanko olla näin?
Omasta mielestäni nämä ovet kaipaavat kasvojenkohotusta, mutta tavasta en ole varma. Lisäksi ovien hiominen on todella rasittavaa hommaa, enkä pihiydessäni halua viedä niitä ammattilaisen käsittelyynkään. Mikä siis neuvoksi? Mielipiteitä otetaan vastaan. Mies tuossa jo uhkailee, ettei mene enää kovin kauaa, kun ovet pitäisi saada paikoilleen. Päätöksiä ja toimintaa täytyisi siis saada aikaiseksi rivakkaan tahtiin.
Loppuun vielä iloinen uutinen. Villi Varpunen on päässyt mukaan Åblogien mahtavaan joukkoon, kuten sivupalkista ehkä olet jo huomannut. Jännää, hienoa ja ihan huippua! Seuraathan sinä jo Åblogeja Facebookissa?
Rakkaudella,
Sari
Meidän talossa vanhat ovet olivat onneksi niin hyvässä kunnossa, että jätettiin kunnostaminen sikseen. Ne ovat kellertävät, mutta sopivat jollain tapaa ympäristöönsä.
VastaaPoistaMeille nämä ovet tulevat uuteen taloon, eikä valkoisen maalin kellertävyys oikein sovi muuhun värimaailmaan. Tosin emme ole ovia vielä esimerkiksi pesseet, joten toki niistä voi tulla yllättävänkin valkoiset. Ehkä se olisi ensimmäinen projekti. :)
PoistaMeillekkn tulee uuteen kotiin vanhat väliovet. Minä rappasin niistä vanhat maalit pois ja hioin ne kunnolla. Vielä en tiedä saako ne maalia pintaansa vai annanko olla puisena. Kauniit ovat kyllä puisenakin, mutten tiedä ovatko ne miehen mielestä liian rouheat sellaisenaan.
VastaaPoistaJee! Kivaa, että muillakin samoja ratkaisuja. Meillä myös vähän samaa pohdintaa. Harmi kun ei pääse valmiiseen taloon testaamaan eri vaihtoehtoja. :D
PoistaIhanat ovet. Minä hioisin ne huolella ja jättäisin ne odottamaan "puuvalmiina" myöhempiä fiiliksiä. Maalaaminen kun on paljon helpompaa kuin maalin pois hiominen, jos mieli muuttuu. Jostain olen myös kuullut,että oven pitäisi antaa olla paikallaan ja sopeutua huoneen ilmankosteuteen ennen maalaamista jonkun tovin. Muuten maalatun oven maali lohkeilee kun ovi sopeutuu tilan ilmankosteuteen.
VastaaPoistaPs. Näpyttelin tämän viestin jo kolmatta kertaa puhelimellani, kun kaksi aikaisempaa hävisi johonkin bittiavaruuteen ennen aikojaan. Voi siis olla, että muutama keskeneräinenkin viesti löytää seinällesi :D
Kiitos! <3 Ja kiitos vinkistä! Tämä oli ihan uutta tietoa meille. :)
PoistaMeille on tulossa remonttikohteeseen myös vanhat ovet tai ainakin yksi, riippuen käykö tuuri ja löytyy oikean kokoiset ja saman henkiset vessoihin ja makkarin myös.. itselläni oli ajatus, että hion niistä lohkeilleet maalit pois ja saavat jäädä osittain puulle ja osittain vanhalle maalille.
VastaaPoistaMeille löytyi ovet Wanhan Wallankumouksesta. Suosittelen! :) Mekin olemme näiden kommenttien perusteella kallistumassa raaputukselle ja katsotaan sitten myöhemmin mitä tehdään. :)
PoistaMinä hioisin ja maalaisin uudelleen, niin ne saisivat vanhentua uudelleen yhtä matkaa talon kanssa. Kova homma, mutta palkitseva :)
VastaaPoistaHommaa varmasti on edessä. Toivottavasti maalit eivät ole aivan tuhannen tiukassa. :D
PoistaTervetuloa åbloggaajien upeaan yhteisöön ja varmasti tavataankin jossain vaiheessa :)
VastaaPoistaOviongelmassa en osaa paremmin auttaa, mutta miten olisi hiekkapuhallus? Puhaltimia saa vuokrattua suht edullisesti ja ainakin maalit saisivat kyytiä.
Kiitos paljon! Odotan innolla kaikkien tapaamista! <3
PoistaPuhalluttamista on myös mietitty, mutta en tiennyt, että laitteita saa vuokrattua. Kiitos vinkistä! :)
Tervetuloa mukaan Åblogeihin! Tohkeissaan-blogin Katrilla on juuri myös ollut projektia vanhan oven kanssa - kannattaa käydä kurkkaamassa josko hänen postauksissaan aiheesta olisi hyötyä sinullekin. :) http://www.tohkeissaan.fi/2016/11/valioviprojekti.html
VastaaPoistaKiitos Anniina! <3 Seurailen tuota Tohkeissaan-blogin projektia kiinnostuneena, jos sieltä saisin hyviä vinkkejä bongattua. :)
Poista