Kesäseikkailu



Terveisiä kesäreissulta!

Olimme tällä viikolla parin yön matkalla, jonka päätarkoitus oli vierailla Seinäjoen asuntomessuilla. Keskiviikkona Seinäjoella satoi kuitenkin vettä välillä kuin saavista kaatamalla, joten messuilutunnelma ei varsinaisesti kohonnut kattoon. Sukat sen sijaan kastuivat lahjakkaasti. Voi olla, että huonolla ilmallakin oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta meistä kumpikaan ei oikein syttynyt tämän vuoden asuntomessukohteille. Lähdimme etsimään hyviä ratkaisuja, visuaalisia elämyksiä ja uusia ideoita, joita uskoin perinteistä rakentamista painottavilta messuilta löytävämme. Perinteille kumartavia innovaatioita sai kuitenkin etsimällä etsiä, sillä suurin osa kohteista edusti nykyajalle tyypillisiä ratkaisuja tai vastaavasti isolla rahalla tehtyjä hulppeita sisustuksia. Persoonallisuutta oli vain kourallisessa kohteita ja ekologisuudesta ei taidettu pihahtaakaan.

Olin ajatellut tehdä tuttuun tapaan asuntomessuista postauksen, mutta en aio väkisin vääntää niistä omaa juttuansa. Kauniita kuvia messutaloista kun on saanut ihailla koko kesän monissa blogeissa. Voi olla, että myöhemmin nostan esille jonkun messukohteen kuvan oman talon suunnitelmia tehtäessä, mutta oma postaus saa nyt jäädä tekemättä. Onneksi Pohjanmaalla oli muutakin nähtävää ja asuntoautoillen reissua oli rentoa tehdä.

Ajelimme Seinäjoelta Vaasaan ja sitä kautta kotiin tänne Turun seudulle. Vaasassa kävimme tutustumassa palon jälkeen raunioituneeseen osaan vanhaa Vaasaa ja erityisesti Pyhän Marian kirkon raunioihin. Meillä oli uusi lelumme, Pörri, mukana, joten pääsette mukaan ihailemaan raunioita yläilmoista.




Aurinkoista elokuun ensimmäistä viikonloppua!


Rakkaudella,
Sari

2 kommenttia:

  1. Kait kävitte tutustumassa asuntomessujen "oheiskohteeseen" perinnekylään, Widgrenin taloon? :) Talon rakentajat ovat opiskelleet perinnerakentamista ja se on rakennettu vanhaan hirsikehikkoon perinteitä kunnioittaen.

    Harmikseni en itse kerennyt messuille ollenkaan, tuolla olisi ollut kiva käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhästyttiin puoli tuntia, eikä ehditty tutustumaan oheiskohteeseen. Käytiin kyllä kääntymässä ja kauniilta näytti ainakin ulkopuolelta. :)

      Poista