Omasta maasta



Meidän vadelmapuskat pukkaavat punaisia marjoja aina vaan. Huono mansikkakesä ei paljon ole ehtinyt haitata, kun ihanan tuoksuvia vadelmia saisi kantaa kotiin melkein joka päivä. Olettaen siis, että niitä ehtisi käydä joka välissä poimimassa. Onneksi on apujoukkoja, joilta saa pakastimeen vadelmien lisäksi myös mustikkaa. (Kiitos äiti!)

Ehkä se johtuu vadelmista tai tuosta kasvihuoneprojektista, jota tässä yritetään aloitella, mutta ajatukset ovat viime päivinä pyörineet paljon oman ruoan kasvattamisen ja omavaraisuuden ympärillä. En ole mikään luontaisin viherpeukalo ja onnistumiset puutarhan puolella tuntuvat tulevan ihan tuurilla. Viime kesänä vanhassa kodissa en onnistunut lainkaan bataatin kanssa, mutta kurkkua tuli niin kauheasti, että niitä oli pakko jakaa naapureillekin. Salaatti onnistui, mutta sitä rakastivat myös erityisesti kotilot. Yöks.

Näyttää siis siltä, että tässä on paneuduttava ruoan kasvattamiseen vähän enemmän, jotta hommassa on jotain järkeä ja kasvatettu ruoka päätyy myös lautaselle asti. Tämä taas tarkoittaa sitä, että on panostettava sellaisiin ruokiin ja resepteihin, joissa valittuja oman pihan raaka-aineita voi hyödyntää. Myös säilömistä on mietittävä, mikä on ihan uusi juttu minulle. Aikamoinen homma, mutta uskon työn olevan sen arvoista, jos ruokakaupan laskua saa pienennettyä ja ruokapöydässä tarjoillaan todellista lähiruokaa omasta maasta. Ensimmäinen kesä menee varmasti kokeilumielessä niin kasvattamisen kuin tuotettavien määrien suhteen. Juuri tästä syystä olisi tärkeää saada kasvihuone jo tänä syksynä valmiiksi odottamaan keväällä alkavaa viljelyä. Ensi keväänä olemme toivottavasti jo loppusuoralla talonrakennuksen kanssa ja talon viimeistelyssä riittää niin paljon hommaa, ettei kukaan jaksa (saati ehdi) kasvihuonetta alkaa pystyttelemään.

Suunnitelmani on helppohoitoinen kasvimaa, jossa hyödynnetään kasvihuoneen lisäksi viljelylaatikoita. Viljelylaatikot sijoitetaan kasvihuoneen ympärille helppohoitoiselle hiekka-alueelle.

Tällä hetkellä listalla ovat ainakin seuraavat herkut:

Peruna
Porkkana
Tomaatti
Kirsikkatomaatti
Kurkku
Punajuuri

Vakituista kasvatusta varten haluaisin istuttaa pari omenapuuta, ehkä luumupuun sekä muutaman viinimarjapensaan mehuja varten. Mansikkamaa on toki ehdoton ja jo olemassa olevia vadelmapensaita ryhdytään hoitamaan ja pitämään kurissa. Aika paljon tässä jo onkin. Puut ja pensaat nyt sentään ottavat hetken ennen kuin alkavat tuottaa hedelmää, mutta onpahan ainakin aikaa opetella.


Oman maan herkkuja saan juuri nyt nauttia joka aamu smoothiessani. Nam. 

Aurinkoista viikonloppua teille ihanaiset!


Rakkaudella,

Sari
  1. Mä tulin niin iloiseksi tästä postauksesta. Hyvän mielen postaus! Vitsi miten ihanaa! Mulle tuli melkein liikkis olo lukiessa, kun jotenkin voin niin samaistua tuohon fiilikseen. Sanoisin, että lähdet just noin etenemään ja kokemus tuo sitten lisää intoa ja toisaalta sitä oppii myös huomaamaan mitkä on ne itselle parhaat jutut kasvatusmielessä. meillähän kävi niin, että ekana kesänä osui juuri se aloittelijan tuuri kohdalle. Kaikki kasvoi aivan käsittämättömällä tavalla ja satoa kärrättiin kottikärryillä kuistin eteen pestäväksi. Viime kesänä oli sitten alahuuli nurpallaan, kun sato oli jotain ihan muuta. Tuli opittua, että vuosilla on eroa vaikka tekisi ihan presiis samalla tavalla. Tänä vuonna meillä on riesana tänne ostettu uusi multa, joka olikin täynnä rikkaruohojen siemeniä. OMG sitä ryteikön määrää ja kun ei ole riittävästi kokemusta, tilannehan meni niin, ettei ensin uskaltanut nyppiä korsia pois kun ei ollut varma mikä on sitä mitä pitääkin ja mikä roskaa. Lopputuloksen vaoi arvata ;D Sellaista se on, iloja ja pettymysten hyväksymistä ja toisaalta se tekeekin hommasta niin mielenkiintoisen. Se ei tule kuin "manulle illallinen" ja kaikkeen et vaan voi vaikuttaa. Jatkuvaa oppimista ja hiffaamisen iloa ;)

    Kuule, opin juuri tänä vuonna, että jos on etanaongelmia, niin etana tai kotilo ei ylitä kuparia! ne inhoaa kuparia! Käypä hakemassa rautakaupasta sähkömiesten käyttämää, oisko n. 1-2 cm leveää kuparieristenauhaa. Se muistuttaa ulkonäöltä teippiä noin silmämääräisesti mulkaistuna. Sitä kun laittaa vaikkapa istutuslaatikon reunaan (siihen ylälaitaan tai reunojen päälle), eipä kuule etanat ja kotilot enää käy salaattibuffassa! Testattu, toimii!

    Iloa raksailuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3 Kyllä se on niin, että luonnon edessä on nöyrryttävä, vaikka kuinka olisi omasta maasta kyse. :D Kiitos tuosta kuparivinkistä! Täytyy ehdottomasti ottaa käyttöön. Tosin sitten on vielä ongelmana nämä kaikki muut elikot, joita maalla riittää. :)

      Poista