Kesäpäivä antiikkimarkkinoilla

Tällaisista kesäpäivistä nauttisi vuodessa mieluusti useamminkin. Ajelimme yhdessä miehen äidin ja siskon kanssa Fiskarsin antiikkimarkkinoille nauttimaan auringosta, markkinatunnelmasta ja ihastuttavista löydöistä. Niin ja hyvästä ruoasta, joka tuli tarpeeseen markkinoilla talsimisen jälkeen. Suosittelen lämpimästi Fiskarsin Lukaalia. Siellä täytti myös vege vatsansa herkullisella burgerilla. Ja ei, kuvia ei todellakaan annoksesta ehditty ottaa. Sen verran isoksi nälkä oli ehtinyt kasvaa, että ruoka ehti kadota parempiin suihin.

Ostokseni esittelen tarkemmin myöhemmin, joten tässä postauksessa tunnelmakuvia lähinnä upeista löydöistä ja toinen toistaan houkuttelevimmista kojuista. Fiskarsia itsessään olen joskus kuvannut enemmänkin, joten nyt kuvamateriaalia lähinnä vain vanhalta veitsitehtaalta. Ehkä joku inspiroituu lähtemään markkinoille huomenna, jolloin tapahtuma on vielä avoinna. 




Antiikkimarkkinoilla kävi ilmi, että meillä taitaa miehen kanssa olla hieman erilainen maku mitä tulee valaisimiin. Minä olin esimerkiksi aivan myyty nähdessäni yllä olevan upean vanhan kattokruunun. Täydellinen sohvapöydän ylle! Siis minun mielestäni. Mies sen sijaan osoitteli peltisiä industrialhenkisiä valaisinkupuja, jotka taas eivät oikein omaan visiooni istu. Onneksi tässä on vielä aikaa metsästää sitä täydellistä valaisinta, joka miellyttää kummankin esteettistä silmää. Alla olevasta postilaatikosta sen sijaan olimme molemmat samaa mieltä. Upea!









Tämä virkattu päiväpeite lähti meidän matkaan. Reilun kokoinen ja niin kaunis kuvioinniltaan. Mummolahenkinen kaunotar pääsee joko oman sänkymme jalkopäähän tai vierassänkyyn peitteeksi.

Tuttujakin markkinoilla näkyi. Terkkuja vielä blogin välityksellä Pömpeliin! Suunnittelutoimisto Kruunun kojussa oli supersuloisia näytetilkkuja maatilalle sopivista eläinaiheisista kankaista, mutta tutut kasvot tunnistaessani kuvaaminen unohtui tyystin. Virkatun päiväpeitteen myyjätkin tunnistin vasta myöhemmin Vintage Styled Eventin HKI:n iloisiksi naisiksi, joiden filosofia osuu kovasti yksiin oman somistevuokraamon idean kanssa. Moikka sinnekin siis vielä näin jälkikäteen ja kiitos hyvästä palvelusta!

Aurinko helli tänään Fiskarsilla ja päivä oli löytöineen erittäin onnistunut. Lähde siis ihmeessä markkinoille, jos huomenna suinkin ehdit. Aikaa kannattaa varata reilusti, sillä Fiskars tarjoaa itsessäänkin paljon kaunista nähtävää, koettavaa ja ostettavaa.


Rakkaudella,

Sari


  1. Voi tuommoseenko pääsis joskus.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavia kuvia - tuli hyviä ideoita keräilijän kotiin...🤗

    VastaaPoista
  3. OMG! Me oltais niin haluttu lähteä tuonne, mutta ei tänä vuonna ehditty :( Et satu muistamaan kenen tuo upean rustiikkinen kattolamppu/kynttelikkö oli?

    Kommentoin tässä samalla tuohon edellisen postauksen vastaukseesi, että voitais joskus jutella jos vaikka tilattais sulta herkän utuinen vesivärimaalaus Jovelan julkisivusta etc. Mulla ois sellainen visioidea, jonka voisi toteuttaa valokuvien pohjalta. Jutellaan siitä later, kun joudetaan ja jos sua kiinnostaisi sellainen? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menkää ihmeessä ensi vuonna. Ihana tapahtuma! :) Tuo valaisin oli mahdollisesti Antiikkiliike Anna-Stiinasta. En mene vannomaan, mutta mielestäni ostin tuon leikkuulaudan sieltä ja kuitissa luki tuo liike. :)

      Ja ehdottomasti maalaan teille, jos vain vision mukaisen työn osaan toteuttaa. :)

      Poista