Olen jo vuosia sitten oppinut sen, ettei ikinä pidä sanoa "ei koskaan". Tai siis näin luulin oppineeni, kunnes tulin sohaisseeksi universumia sellaisilla tikuilla kuin "me ei koskaan rakenneta uutta taloa", "rakentaminen ei ole meidän juttu" ja "ainakaan pitkästä tavarasta me ei sitten TODELLAKAAN rakenneta, ootko ihan sekaisin". Pitäisi vain muistaa, että joku tosiaan suunnittelee näitä asioita paremmin.
Muistan kirkkaasti miten pari vuotta sitten olin nähnyt ensimmäisen kerran myynti-ilmoituksen meidän tontistamme. Olin tuolloin jo hiukan lämmennyt ajatukselle uudesta talosta, mutta ihan täysi läppähän se oli, kun ehdotin anoppilassa meidän ostavan kyseisen maapläntin oman talon rakentamista varten. Tämän on siis ihan klassinen tapaus, jossa idealle annettiin pikkurilli ja lopulta humahdettiin mukaan ihan varpaita myöten.
Mikä sitten hartiapankilla rakentamisesta teki sellaisen mörön, että välttelin sitä viimeiseen saakka? Meitä on kaksi aikuista, joista toinen tekee välillä pitkää päivää ja toinen toimii palkkatyön lisäksi yrittäjänä. Rakennusprojektin sotkeminen tähän komboon pelotti ihan jo ajankäytön puolesta. Rakentamispäätöksen jälkeen en ole kuitenkaan enää jaksanut panikoida asiaa kovin aktiivisesti. Se on otettava vastaan mikä tulee ja toivottava, että vuoden kuluttua olemme jo päässeet uuteen kotiin muuttamaan. Tämä on vain vaihe, josta on yritettävä nauttia parhaansa mukaan ja juuri niin olemme tähän asti tehneet.
Koko idea rakentamisestahan syntyi siitä, ettei sopivaa maalaistaloa löytynyt tai sitten ne myytiin meidän nenämme edestä. Miehen kannatuspuheet edullisempien lämmityskulujen ja itse valittavan pohjaratkaisun puolesta tuottivat lopulta tulosta. Aluksi suunnittelemamme talopaketin hinta osoittautui sen verran kalliiksi, että perheen ammattirakentajien ihmettelyt ulkopuolisen valmistajan valinnasta alkoivat vaivata öisin. Onhan se nyt aika pöllöä maksaa ulkopuoliselle työstä, joka voisi näiden konkareiden avustuksella tehdä itse. Muistan tämänkin hetken kirkkaasti. Olimme ravintolassa viettämässä isänpäivää, kun ensimmäisen kerran pohdin ääneen mahdollisuutta rakentaa talo pitkästä tavarasta hartiapankilla. Suunnittelutoimiston puolesta omien piirustusten hankkiminen kävi helposti ja siinä se sitten olikin. Suunnitelmat oli lyöty lukkoon.
Meillä on tietysti takana vankalla kokemuksella varustettu porukka, joten tukiverkkomme tuskin voisi olla tukevampi. Ilman näitä ihmisiä emme varmasti rakentaisi hartiapankilla - tuskin ollenkaan. Toisaalta uskon sellaiseen vanhan ajan talonrakennustapaan ja maalaisjärkeen. Talot ovat iän kaiken olleet tavallisten ihmisten rakentamia, joten kyllä meistäkin siihen on, kunhan ei kikkailla turhia.
Vielä on liian aikaista allekirjoittaa väitettä, että minussa asuisi innokas rakentaja. Myönnän kuitenkin, että raksalla on tähän saakka ollut mukavampaa kuin uskoin ja toisaalta paperihommat ovat juuri niin ärsyttäviä kuin osasin kuvitella. Niistä ehkä lisää toisessa postauksessa.
Rakkaudella,
Sari