Heppatytön aarteita



Muuton aiheuttamassa tavarainventaariossa on yksi erittäin ihastuttava puoli. Laatikoiden pohjilta kun saattaa löytää jo unohdettuja aarteita, jotka herättävät kauan uinuneita lapsuusmuistoja. Minä olin jo pikkuisena tyttönä varsinainen heppahöperö. Olenhan sitä toki vieläkin, mutta enää en keräile pöytälaatikkoon kaikkia mahdollisia hevosaiheisia tarroja, postikortteja ja lehdistä leikattuja kuvia.

Hevoskärpäsen puremasta en päässyt koskaan eroon, vaikka lapsena pääsin sopivan tallin puuttuessa kovin harvoin ratsastamaan. Niinpä ahmin hevoskirjoja koko höperyyden edestä, kirjoittelin omia hevosaiheisia novelleja ja säilöin tarkoin kauneimmat Hevoshullusta leikatut hevoskuvat. On kulunut kevyesti kaksi vuosikymmentä hevoskärpäsen puremasta ja vasta näiden viime vuosien aikana olen todella päässyt harrastamaan ratsastusta täysipainoisesti. Hyvää kannattaa odottaa.

Näitä tavaroita hypistellessä sydän hypähti edelleen kuten sillä pienellä 8-vuotiaalla heppatytöllä. Säilöin nämä kortit ja kuvat tarkasti laatikkoon. Siellä ne saavat odottaa vielä hetken, kunnes unelma omasta pienestä hevostallista toteutuu ja kauneimmat kortit pääsevät paraatipaikalle varustehuoneen seinälle. Siihen unelmaan on vielä vähän matkaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti