Oi ihana elämä




Kiitollisuus. Riemu. Motivaatio. Tällaisia sanoja mielessäni on viime päivinä pyörinyt. En ole koskaan halunnut leimautua pessimistiksi, mutta aikuisuuden (ja vastuun) myötä olen huomannut olevani perusluonteeltani pelokas ja helposti stressaantuva. Usein saan itseni kiinni ajatuskuviosta, etten uskalla iloita onnenhetkistä, sillä tuijotan huolestuneena jo horisonttiin havaitakseni mahdolliset myrskypilvet ajoissa. Minä olen se murehtijatyyppi, joka kulkee ympäriinsä sateenvarjon alla odottaen sateen alkavan. Noin niin kuin metaforisesti. 

Tämä taloprojekti on pakottanut jotain rattaita liikahtamaan päässäni. Oman talon rakentaminen on päivätyössä käyvältä osa-aikayrittäjältä melkoinen ponnistus. Sitä suurempi se on, jos ei osaa pitää itsestään huolta henkisesti tai fyysisesti. Tilinpäätös omasta elämästäni on aika karua luettavaa. Nukun liian vähän. Syön mitä sattuu ja miten sattuu. Yleensä liian vähän tai liian paljon. En liiku riittävästi. Kuormitan mieltäni asioilla, joihin minulla ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia. Pelkään. Murehdin. Huolehdin. Melko kuluttavaa, etten sanoisi. 

 Viime viikolla tein sitten jotain ennen kuulumatonta. Minä varasin meille hetkellisen inspiraation seurauksena matkan. Ihan oikean lomamatkan juuri siihen rakennusprojektin keskelle totaaliseksi irtiotoksi. Harkitsin asiaa yhden ainoan päivän ja sopivan lomakohteen löydyttyä klikkailin matkan ostoskoriin. Olin ensin varma, että mies ei ehdottomasti suostu tuhlaamaan kokonaista viikkoa rannalla haahuiluun, kun vaakakupin toisella puolella keinuu taloprojektin valmistuminen, mutta pienen perustelun ja muutaman kohdekuvan jälkeen hänkin oli myyty. Ilman täydellistä irtiottoa viettäisimme kaiken loman vain rakennustyömaalla ja uuvuttaisimme itsemme täysin. Akkujen lataaminen pois kotimaisemista tulee ihan varmasti tarpeeseen. Ja sitä paitsi me molemmat olemme todellakin ansainneet oikean lomaviikon.

Tuon myöhäisillan matkashoppailun jälkeen jotain muutakin tapahtui. Olen ollut iloisempi ja vähemmän huolissani asioista. Olen karsinut vielä aiempaa enemmän lisättyjä sokereita pois päivittäisestä ruokavaliosta ja sen seurauksena minua on oikeasti alkanut väsyttää iltaisin sen sijaan, että kukkuisin tietokoneella iltamyöhään väsymystä tuntematta. Ostin viimeinkin kunnollista kosteusvoidetta talven kuivattamalle iholleni ja eilen lakkasin kynteni ihanalla persikkasävyllä pitkästä aikaa ihan vain huvin vuoksi. Peilistä katsoi tänä aamuna takaisin sellainen tosi kiva tyyppi. Sen nahoissa on ollut kiva hengata.

Olen oppinut arvostamaan itseäni sen verran, että teen nyt arjessani hyvinvointiani edistäviä muutoksia. Terve itsekkyys tuntuu kuulkaas aika hyvältä. En tiedä millaisiin muutoksiin tämä uusi vire johtaa, mutta tällä hetkellä olo on mukavan kevyt käsillä olevasta kaaoksesta huolimatta. Toivottavasti tämä fiilis on siis pysyvää laatua. Odotan innolla tulevaa, mutta nautin myös juuri tästä hetkestä kaikessa kaoottisuudessaan. Se on aika paljon sanottu kaltaiseltani kontrollifriikiltä.

Tällaisten pohdintojen myötä toivotan oikein ihanaa helmikuun viimeistä viikonloppua! Sieltä se kevät tulee, kuulkaas! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti