Kutsui mua Kuusamo

Olen viettänyt pienimuotoista radiohiljaisuutta ihan siitä syystä, etten välillä ole ollut laisinkaan verkkoyhteyden ulottuvissa. Matkustin mieheni ja veljeni kanssa lyhyelle syysreissulle Kuusamoon. Matka piti sisällään jonkin verran reippailua Pienellä Karhunkierroksella, mutta terveydellisistä syistä päätimme ottaa kevyemmän kaavan kautta. Matkakumppaneistani toinen oli nimittäin toipumassa flunssasta ja toinen alkoi matkan alussa niiskutella. Itse loukkasin jalkani matkaa edeltävänä päivänä ylimitoittaessani hypyn satuloimattoman hevosen selkään. Tulin toiselta puolelta alas ja taitoin ikävästi jalkani sekä polvesta että nilkasta. Seuraavana iltana hotellilla potkaisin saman jalan varpaan täydellä voimalla matkalaukun kulmaan. Lopputulos oli se, että lähdin reissuun jalka paketoituna nilkka- ja polvitukeen ja käsi tiukasti Mobilat-tuubin ympärillä. Kaikesta huolimatta reissu oli oikein onnistunut, eivätkä pienet krempat saaneet yliotetta positiivisesta mielestä.


Toiveenamme oli tietysti nähdä kaunis pohjoisen ruska, mutta eihän se syksy vielä niin pitkälle ollut edes Kuusamossa edennyt. Kauniita keltaisen värejä saimme kuitenkin ihailla. Luonto oli vihreydessäänkin vaikuttava ja Kuusamo jättikin jälkeensä nälän pohjoisen matkailua kohtaan. Ensi vuonna haluan ehdottomasti Lappiin asti. Lappi on jäänyt itseltäni vielä näkemättä, vaikka sen sijaan Kainuu onkin minulle kovin tuttua ja sukutaustan vuoksi tärkeää seutua. Rakkaus pohjoisen karua luontoa kohtaan onkin kenties sukuperintöä, sillä niin kotonani tunsin olevani jylhien maisemien keskellä. Muistan lapsena pelänneeni karuja maisemia ja synkkiä soita, jotka pienessä mielessä enteilivät tuntemattoman pelkoa. Nyt metsäpoluilta ja humisevien koskien rannoilta löytyi rauha ja seesteisyys. Ja rohkeus. 




Tämän matkan aikana puraisi varsinainen retkeilykärpänen, mistä erityisesti mies on aivan onnessaan. Hän onkin vanhana partiolaisena odottanut milloin vaimo kampeaisi rinkan selkäänsä ja karauttaisi kartta kourassa metsäpoluille. Onneksi vielä on syksyä reilusti jäljellä ja ennen talvea ehtii hakea vaelluskuntoa lähimaastoista. 

Kyllä se on niin, että matkailu avartaa. Eikä vähiten omaa sisäistä maailmaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti