Haaste: Lempinäkymä

Pidän matkustelusta ja etenkin uusiin maisemiin tutustumisesta, mutta olen samalla sitä mieltä, että parhaimmat asiat löytyvät aina läheltä. Lähelle näkemisen taito on opettelemisen arvoinen ja se tekee arjesta himpun verran erityisemmän.


Tässä yhtenä päivänä postia hakiessa totesin, että minulla on omalla pihalla aivan erityinen lempinäkymä. Se ei ole mitenkään mahtipontisen kaunis, eikä taidokkaan pihasuunnittelun tulos, mutta silti se viehättää ja sopii valkoisen rintamamiestalomme rinnalle rennon mutkattomalla tavalla. Tämä näkymä vastaanottaa pihatiellä tulijat ja kutsuu tutustumaan pihaan sekä kirsikka- ja luumupuiden takana häämöttävän kasvihuoneen antimiin. Edes näkymään tunkeutuva sähkölanka tai vääränvenkura pyykkiteline eivät voi näkymän viehätykselle minun silmissäni mitään. Tämä on minun lempinäkymäni.

Parhaimmat oivallukset on tehty ja jaettaviksi. Tällä postauksella haluan haastaa teidät lukijat ja kanssabloggaajat tekemään pienen retken pihallenne ja etsimään teidän lempinäkymänne. Ehkä tiedätkin jo oman suosikkisi? Monelle tietysti se oma talo tekee pihanäkymästä erityisen ihanan, mutta löytyisikö puutarhasta myös uusi kolkkia ja näkökulmia pihaan, joita ei ehkä ollut aiemmin tullut huomanneeksi? Erityisesti haluan heittää haasteen seuraavien ihastuttavien blogien kirjoittajille:





2 kommenttia:

  1. Kaunis puutarha teillä! Ymmärrän hyvin, että tuo näkymä on lempparisi. Kauniita nuo kärhöt. En kyllä tunne kukkia paljon mitenkään, joten nimiarvaus saattaa mennä pieleen. :)

    Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta, Sari! Sitä täytyy alkaa heti pohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Ja nappiin meni, kärhöt siinä aidanteen ovat vallanneet. :)

      Poista