Missä onni asuu?

Olen pohdiskellut onnellisuutta viime aikoina jostain syystä erityisen paljon. Jovelan Johannan ihana postaus kaatoi vain lisää vettä myllyyn. Aito pröystäilemätön onni on kuin hymy, joka kulkee nettipiuhojakin pitkin. Jovelan Johannan kyky nauttia pienistä onnenmurusista on jotain, mikä jokaisen olisi syytä oppia. Useammin kuitenkin tuntuu siltä, että asiat jotka puuttuvat tai jotka tavalla tai toisella menevät mönkään vaikuttavat enemmän siihen, miten elämisen arjessa kokee. Kaipauksessa eläminen voi olla kovin kuluttavaa. Kyllähän sen tietää, ettei kaikkea voi saada, mutta unelmiaan ei voi sensuroida ja toisinaan niiden hiljentäminen tekee niistä jopa äänekkäämpiä. 



ln New York, you're always looking for a job, a boyfriend or an apartment.
Let's say you have two out of three and they're fabulous.
Why do we let the thing we don't have
affect how we feel about all the things we do have?
Why does one minus a plus one feel like it adds up to zero?

Sex and the City


Taitava ihminen osaa olla onnellinen missä tahansa elämäntilanteessa, mutta minun on pakko myöntää, etten itse moista elämän taituria tunne. Tuollaista taitoa kun ei opita hetkessä, eikä aina edes yhden elämän aikana. Tyytyväisiä ihmisiä tunnen toki, mutta kyllä heidänkin onnellisuutensa on riippuvainen tietyistä reunaehdoista, jotka päivittäin täyttyvät. Mistä onnellisuus sitten on riippuvainen? Oikeasta paikasta, oikeasta seurasta, turvallisuudesta, seikkailuista vai taloudellisesta vakaudesta? 

Olin sunnuntaina ratsastustunnilla mieheni kanssa. Opettaja oli mahtavan hyvä, hevoset olivat mahtavan hienoja ja me olimme mahtavan taitavia. Annettujen tehtävien suoritukset paranivat jokaisella harjoituksella ja niitä vaikeutettiin tunnin loppua kohden. Ratsastusta vähemmän harrastanut mieskin suoriutui niin taitavasti, että tunsin ilonsekaista ylpeyttä seuratessani sivusilmällä hänen ratsastustaan. Sä olet loistava!

Tuo yksi ratsastustunti teki minut aivan suunnattoman onnelliseksi ja vain sen ajatteleminen saa vielä tänäänkin lempeän kutkutuksen tuntumaan vatsanpohjassa. Tätä haluan lisää. Tuota onnistumisentunnetta, riemua ja hikisille ohimoille liimautuneita hiuksia kypärän alla. Kumppanina hevonen, jonka vanhan kilparatsun sydän syttyy kipinöimään, kun päästään tekemisen makuun. Miten onnelliseksi se voikaan pienen ihmisen tehdä. 

Olenkin yhä vakuuttuneempi siitä, että onnellisuus tulee tekemisestä. Jos ajattelen viime aikaisia onnenhetkiäni, ne ovat kaikki liittyneet tekemisiini. Ratsastukset, asiakastilausten suunnittelu ja tekeminen, miehen houkutteleminen leikkipuistoon kesken lenkin ja keinulaudalla keinuminen niin että vatsasta kouraisee. Puutarhajyrsimen kärryillä köröttely riemusta kiljuen kesäsateen ropistessa niskaan. 

Koostuuko onni sittenkin niistä pienistä ohikiitävistä hetkistä, jotka tulevat luokse tekemällä, elämällä? Hetkistä, jotka pitävät sielun kylläisenä seuraavaan onnenhetkeen saakka ja saavat unohtamaan ne asiat, jotka eivät ottaneet tuulta alleen tai menivät kertakaikkiaan mönkään?  Vanha sanontakin sanoo, ettei onni tule etsien, vaan eläen. Jos se on onnellisuuden salaisuus, minä tiedän mitä tehdä. Pitää vain elää vähän enemmän. 



Love what you do and do what you love. Don't listen to anyone else who tells you not to do it. You do what you want, what you love. Imagination should be the center of your life.
Ray Bradbury





  


2 kommenttia:

  1. Voi kiitos kauniista sanoista <3 Olen ihan sanaton :)

    Mietit olisiko onni tekemisessä. Itselläni se on varmaankin usein juuri siinä tekemisessä. Mielekkään tekemisessä, enkä nyt tarkoita, että sillä tekemisellä pitäisi olla joku hieno agenda, jotenolokin voi olla mielekästä tekemistä. Olen opetellut/oppinut/oppimassa löytämään onnea läsnäolosta. Joskus se läsnäolo on toisen läsnäoloa tai sitä, että on itse läsnä tekemisissään. Se on meinaan sellainen juttu, että huomasin aikanaan etten enää ole oikeastaan läsnä puuhissani. Hoidin hommia kauttaaltaan ihan loistavan tehokkaasti, mutta en tainnut enää olla läsnä edes itselleni.

    Mun oma reseptini tähän omaan onneeni on pyrkimys olla onnellinen. Kauhean kliseeistä, mutta niin se vaan on. Huolimatta siitä olenko varsinaisesti erityisen onnellinen, koska kukaan tuskin sitä 24/7 on päivästä toiseen, olen onnellinen asioista, joista voi olla onnellinen ja yritän huomata ne asiat omassa elämässäni. Omalla kohdallani se on johtanut siihen, että olen onnellisempi enenemässä määrin. Lienee sama juttu kuin kuntoilun aloittavalla, kunto kasvaa treenatessa ja pian askel nousee kepeämmin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Aina kun kaipaa sellaista "onnellista hyvänmielen luettavaa" tietää minkä blogin osoitteen selaimeen näpyttelee. :)

      Poista