Valoa pimeään

Harmaa ja synkeä. Sellainen on tämä viikko ollut. Vettä tihuuttaa lähes päivittäin ja vaihtelua vallitsevaan säätilaan tuo vain toisinaan pihojen ylle muodostuvat paksu sumumassa, jota tuskin pilvistä erottaa. Asiaa ei auta ollenkaan se, että onnistuin viime viikolla puurtamaan itseni uuvuksiin ja tällä viikolla olenkin sitten maksellut kalavelkoja vitamiinipurkkeihin nojaten ja tujua teetä lipittäen. Talvi, se tosiaan saisi jo tulla lumisateineen ja pienen kirpsakan pakkasen kera.

Valon pitäisi kai auttaa syksyn synkkyyteen ja meillä näitä valonlähteitä onkin lisätty ympäri kotia. Vanha tuoliherra on muuttanut eteisestä olohuoneen puolelle valoisan pikkutalon ystäväksi.





Suosikkini on kuitenkin ehdottomasti miehen väsäämä  katiskavalaisin. Eikö olekin ihan huippu? 




Hassua miten tuollaisen metallisen häkkyrän saa näteillä valoilla ihan erinäköiseksi, jopa siroksi ja kauniiksi. Valaisin tuo myös kivasti pimeinä iltoina valoa suuren kirjahyllyn yläpuolelle. Olimme harkinneet jonkinlaisten pienten kohdevalaisinten asennusta kirjahyllyn päälle, mutta taidamme antaa ainakin tämän pimeän vuodenajan ajan katiskan suorittaa tilan lisävalaisun. 

Miten te tuotte valoa pimeään?

4 kommenttia:

  1. Molemmat valaisuratkaisut on ihania, mutta tuo katiska on aivan mahtava!

    Mä taas oon ihan fiiliksissä tästä säästä :D en kaipaa yhtään lunta enkä pakkasta. Talvi on liian kylmä ja liian pitkä, junat ei kulje ja kerrospukeutuminenkaan ei auta kylmyyteen. Mummot murtaa lonkat ja koirat paleltuu.. Tää on just hyvä näin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet kyllä reipas! Mä puserran eteenpäin teetankkauksien ja toivon voimalla. Kääriytyisin paljon mieluummin toppahousuihin ja -takkeihin kuin kestäisin tätä synkkää säätä. Noh, jospa se tästä. Parempi yrittää asennoitua positiivisesti, koska talvesta on kuulemma tulossa lauha. :/

      Poista
  2. Teillä on kyllä loistavia ideoita! Tuo katiskavalaisin on aivan huippu :-) Ja ihana tuo talolyhty vanhan tuolin päällä. Meillä paistoi muuten tänään aurinko; harvinaista herkkua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mekin saatiin tässä peräti parina päivänä auringosta nauttia. Kyllä piristi! :)

      Poista