Kesä! Tule jo!

Näin viime lauantaina ensimmäisen perhosen. Se oli ritariperhonen, joka oli keväthuumassaan törmätä minuun roskisreissullani. Seuraavana päivänä olimme miehen kanssa lenkillä, kun tuttu terhakkapyrstöinen lintu pyrähti viereemme. "Kato, kato! Västäräkki!" Niinpä niin, kyllä se kevät on täällä ihan väistämättä ja pian myös kesäkin. Hyvä vain, sillä meidän eteiskuistimme on niin täynnä kukkaruukkuja ja yrttitaimia, ettei siellä meinaa mahtua kääntymäänkään. Osa daalioiden ja liljojen juurakoista on vielä tyystin istuttamatta tilanpuutteen takia. Olenkohan ollut turhan ahne tänä vuonna?

Viime vuonna kehittynyt (ja vielä kovin alkeellinen) viherpeukaloni on jo kovin levoton. Istutuksia pitäisi päästä tekemään hetinytäkkiä ja ilmatieteenlaitoksen nettisivuja selaan päivittäin vahdaten yölämpötiloja. Ostoslistalla keikkuu jo monia perennoja ja erityisesti ruusuja olen katsonut jo valmiiksi. Kasvihuonekin pitäisi saada ja vadelmapensaiden paikka täytyy myös vaihtaa. Tulevan kesän kunniaksi olemme jo varanneet kalenterista päivän viime vuonna väliin jääneille grillijuhlille. Hääkiireiden vuoksi kävi nimittäin niin, että me kannoimme toukokuussa grillin ulos ja elokuussa takaisin sisälle. Kertaakaan emme grillanneet. Hyi meitä! Tänä kesänä tehdään parannus.

Kesä, puutarha ja kesäjuhlat! Minä olen valmis. Tulkaa jo!





P.S. Ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti