Unelmien kirjoituspöytä {Tuunaus}



Viime viikolla minulle kävi hirmuisen hyvä tuuri, sillä onnistuin nappaamaan itselleni Facebookin sisustuskirppikseltä tämän kauniin kirjoituspöydän. Tai no, eihän se ihan aluksi näin nätti ollut...

Koko pöytä on aiemmin maalattu epämääräisen valkoiseksi ja molemmissa päädyissä on teksti "Carpe Diem". Tekstejä näkemättä ajattelin välittömästi maalaavani koko pöydän, mutta saatuani pöydän käsiini, en ollutkaan enää niin varma. Siispä vanha valkoinen pinta teksteineen sai jäädä muuhun osaan pöytää, mutta kansi oli ehdottomasti maalattava uudelleen. Maalipinta oli kärsinyt, oksanpaikat värjäytyneet, pensselinvedot eivät olleet puunsyiden mukaiset ja yksi laudoistakin irvisti.






Pöydän kannesta lähti siis maalipinta Liberon Stripperillä (toimi muuten hyvin!) ja käsittelin pinnan uudelleen Liberon Bloom -puuvahalla sävynä muskotti. Ohjeessa neuvottiin käsittelemään pinta kahteen kertaan, mutta päätin itse laittaa uskaliaasti kolme kerrosta, kun kahdella en saanut vielä aivan niin tummaa pintaa kuin halusin.




Olen hurjan innoissani lopputuloksesta. Mielestäni tumma kansi sopii tähän valkoiseen pöytään ja sen tummiin vetimiin hurjan hyvin. Nyt siinä on ilmettä ja ripaus rouheutta! Tämän myötä lähden sisustamaan myös askarteluhuonetta uusiksi, joten piakkoin on varmasti luvassa sisustuskuvia kirjoituspöydän ympärille rakentuvasta tilasta. 

8 kommenttia:

  1. On se tosi nätti! Ja tumma levy valkoisten jalkojen kanssa on hyvä yhdistelmä, varsinkin kun se pöytälevyn väri on noin kiva! Mulla on kompleksit meidän ruokahuoneen pöydästä kun se levy on todella punertavan/kellertävän ruskea.

    Saakohan noita Libero tuotteita Alankomaista? Pitänee tarkistaa.

    Hyvää loppuviikkoa,
    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liberon Bloom-sarjaan kuuluu myös ihania kookosmaaleja. Niistä jää pitkäksi aikaa ihana tuoksu myös maalatuille pinnoille. :)

      Poista
  2. Oooooooiiiiiii, siis sulla on niin ihana maku! menee aivan yksiin omani kanssa. Näitä on ihana lukea, ja karehtiakin vähän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Olipa ihana lukea tällainen kommentti. :)

      Poista
    2. Sit ku mä oon joskus rikas niin palkkaan sut tuunaamaan meidän kodin :DD

      Poista
    3. Oi voi, olet ihana! Ottaisin kunniatehtävän mieluusti vastaan. :D

      Poista
  3. Kyllä tumma kansi sopii hyvin, kaunis lopputulos!

    VastaaPoista