Figure 8


Monet ihmiset ovat hyvin herkkiä hajumuistille, mutta minä uskon myös vahvaan musiikkimuistiin. Tietyt kappaleet ja artistit heittävät meidät keskelle muistoja, hetkiä, tapahtumia ja ihmisiä. Joskus ne ovat hyviä, joskus huonoja. 

Suurinpiirtein tasan kolme vuotta sitten kuuntelin erittäin ahkerasti Ellie Gouldingia, joka oli noussut yleiseen tietoisuuteen Starry Eyed -kappaleellaan. Voisinkin sanoa, että hänen Bright Lights -albuminsa kuljetti minut sydänsuruista kohti uutta ihastusta läpi epävarmuuksien ja pelkojen. Tuosta musiikista muodostui rakas soundtrack vuodelle 2010, mutta enää en ole kuunnellut noita kappaleita aikoihin. Jostain syystä mielsin artistin niin voimakkaasti menneisyyteeni, etten ollut tutustunut edes hänen uuteen albumiinsa... ennen eilistä. Radiosta pärähtänyt Figure 8 ja sen visuaalista silmää hellivä musiikkivideo veivät mennessään. Sydänsurut eivät enää nykyään vaivaa mieltä, mutta onneksi Gouldingin ihanan herkkä versio Elton Johnin Your Songista tarjoaa tällaiselle rakastuneelle hölmöllekin jotain mihin samastua.






P.S. Tämän vuoden hääpareille häästressiä lieventäviä vinkkejä löytyy Projektina häät -blogin puolelta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti