Rohkea

Leffahylly täyttyi uudella elokuvalla, jonka kävimme jo elokuvissa katsomassa sen ilmestyttyä. Kyseessä on ihana animaatio Brave - Rohkea, joka sijoittuu 1000-luvun alun Skotlantiin ja kertoo tarinan kuvitteellisen valtakunnan kapinallisesta prinsessasta, Meridasta. Nähtyäni elokuvan olin aivan myyty. Pidin elokuvan visuaalisesta maailmasta, vilpittömästä tarinasta ja siitä kumpuavasta rakkaudenvoimasta. Tämä ei ole perinteinen "prinssi tapaa prinsessan" -kertomus, vaan tarina äidin ja tyttären rakkaudesta.

Valitettavasti elokuva sai sekä elokuvamaailman että feminististen tutkijoiden kritiikit niskaansa ja sitä moitittiinkin siitä, ettei se tuonut mitään uutta animaatioihin tekniikan ja toteutuksen tasolla, eikä myöskään naissankarin osalta. Erityisesti Meridan rooli koettiin epäfeministisenä ja muottiin nujerrettavana. Monet olisivat ilmeisesti halunneet kerrankin elokuvan päätähdeksi pääsevästä tyttösankarista vielä radikaalimman. Minä olen toista mieltä. Merida on hyvin perinteinen tyttöhahmo ja koko elokuva on kaikin puolin kovin perinteinen visuaaliselta maailmaltaan, mutta ne istuvat tähän tarinaan ja sen kontekstiin. Sen sijaan näyttelijätyö, eläinhahmot, musiikki ja yleinen Skotlannin luonnon siirtäminen valkokankaalle olivat onnistuneet todella upealla tavalla. Tarina on ikiaikainen kehotus oman polkunsa löytämiseen ja yksilöllisyyden kunnioittamiseen, mikä on mielestäni erityisen hyvä opetus lapsikatsojille. Ja mihin unohtui äidin rooli ja sen feministiset mahdollisuudet sekä äidin ja tyttären tarinan kertominen poikkeuksellisena valkokankaan tarinana? Voisin puhua tästä aiheesta pitkään, mutta taidan jättää sen jollekin taiteentutkijalle aiheeksi ja keskityn sen sijaan nauttimaan elokuvan suosikkikohtauksestani.

P.S. Seuraava matkakohteemme on ehdottomasti Skotlanti!

2 kommenttia

  1. ihastuin itsekin tähän elokuvaan täysin! juurikin samoista syistä mitä mainitsit. :) tänään onkin tarkoitus jälleen katsoa tämä pätkä ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että on muitakin yhtä ihastuneita. Tykkään myös tuosta kappaleesta aivan erityisen paljon. :)

      Poista