Tehtävälistan päivitys: Alle 3 viikkoa häihin

Tehtävälistan päivittely ihan julkisessa muodossa auttaa ainakin itseäni edistämään hääsuunnitteluun liittyviä hommia ja pysymään kartalla asioiden edistymisestä. Häihin on nyt alle kolme viikkoa aikaa ja panokset kovenevat koko ajan. Jotain kertoo sekin, että ostin viikonloppuna itselleni pienemmän laukkuun sopivan kalenterin, jota voin kantaa aina mukanani siltä varalta, että minun tarvitsee tarkistaa aikatauluja sopiakseni uusia menoja tai muutoksia. Yleensä muistan hyvin tarkkaan aikatauluni jopa parin viikon säteellä työvuoroista lähtien, mutta nyt huomasin viime viikolla kertyneen univajeen, lukuisten menojen ja hiipivän hermoilun vaikuttaneen myös muistiin. Kirjoitan siis tällä hetkellä kaiken ylös kalenteriini, joka on nopeasti täyttynyt ripsipidennyksistä, kasvohoidoista, kampaajista, tapaamisista ja erilaisten häihin liittyvien asioiden, kuten sormusten, kakkulapion ja pukujen noutamisista. Kun mielessä vielä lepattavat mentaaliset "soita sinne, soita tänne" -muistilaput, ei liene ihme, että tässä alkaa käydä vähän ylikierroksilla. Stressaan mieluummin kuitenkin pari viikkoa ennen häitä ja teemme kaiken kuntoon hyvissä ajoin kuin että juoksisimme pää kolmantena jalkana hääviikolla. Sen neuvon voin antaa jo nyt, että jos (tai pikemminkin kun) univelkaa kertyy ottakaa se heti takaisin kun voitte. Olo on tällä hetkellä melko freesi kymmenen tunnin yöunien jälkeen. 




Mutta siis, tehtävälistaan. Lisään listaan tummennetulla viime päivityksen jälkeen lisätyt uudet muistettavat, vanhat jo hoidetut olen vaalentanut ja viime kerran jälkeen hoidetut on taas vedetty yli. Tällä tavoin pysyn itse kärryillä siitä miten paljon edistystä tapahtuu ja kuinka paljon lisähoidettavaa listaan aina tulee. Ja voi pojat, niitä sitten tuleekin. Toisaalta edistystäkin on tapahtunut. Tulimme esimerkiksi siihen lopputulokseen, että heitettävien riisinkorvikkeiden sijaan haluamme vieraille liput heiluteltaviksi ja teimmekin liput viikonloppuna urakkatyönä. Muita listalle lisättyjä ovat esimerkiksi muistokynttilä, kristallipuukoriste tanssilattian reunaan sekä nenäliinat, joita jaetaan vieraille ennen vihkitilaisuutta lippujen ohella. Aika moni lähipiiristämme on uhannut aukaista kyynelkanavansa vihkitilaisuudessa, joten ajattelimme olla heille avuksi, ettei tarvitse hameenhelmaan kyyneleitä kuivata. 


Koristelu yms
-paikkakortit (tulostettu, leikkaamatta)
-ohjelmalaput (suunniteltu koneella)
-pöytäkartta (suunniteltu koneella)
-teline ja kehykset pöytäkartoille
-pöytänumerot
-menut pöytiin (suunniteltu koneella)
-menu buffetpöytään (suunniteltu koneella)
-karkkibuffet (purkit, karkit, kauhat, koristelu)
-hääauton koristelu
-photo booth -tarvikkeet (Working on it!)
-tiekyltit
-maljakot vieraiden pöytiin
-maljakko hääparin pöytään
-leffajuliste (suunniteltu koneella)
-teline leffajulisteelle
-sormustyyny
-heitettävät -> liput!
-vihkipaikan koristelu
-koriste tanssilattian reunaan Melkein valmis!
-tähtisädetikkuja
-muistokynttilä
-nenäliinat Tilattu!

Pukeutuminen
-sateenvarjo
-sukkanauhat
-kirjailu hääpuvun vuoreen
-sulhasen kengät


Käytännön asioita
-äänentoisto vihkipaikalle
-musiikki vihkipaikalle
-musiikki ruokailun ajaksi
-sulhasen parturi
-morsiamen kynnet sekä kasvohoito Varattu!
-morsiamen ripset Varattu!
-ohjelman tarkka suunnittelu
-papin tapaaminen Sovittu!
-floristin tapaaminen
-tapaaminen kuvaajien kanssa Sovittu!
-sovi vihkiharjoitus
-häävalssi Treenattu!
-bändin soittolista
-korit wc-tiloihin 
-rokotteet häämatkaa varten
-lopullinen istumajärjestys
-lemmikkien hoitopaikka
-sormusten kaiverrutus/rodinointi

-esteidentutkimus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti