Tänään postitetaan kutsut!

Tänään ne lähtee posteljoonin matkaan. Kutsut nimittäin. Ihan varmasti. Me luvataan. 

Kutsut itsessään ovat olleet valmiit jo viikkotolkulla, mutta osoitteiden metsästys ja hääinfon muokkaaminen sekä sopivan paperin löytäminen ovat viivästyttäneet kutsujen lähettämistä. (Muista kiireistä nyt puhumattakaan. Ai miten niin vietän vapaapäivän mieluummin puutarhassa kuin kuoria liimaillen?) 


Siinä ne nyt kuitenkin olisivat. Sulho kävi eilen kutsut läpi ja tänään olisi tarkoitus viedä kuoret yhdessä postiin. Olemme molemmat kutsuihin todella tyytyväisiä. Olemme suunnitelleet ja tehneet ne kokonaan itse suurella vaivalla ja rakkaudella. Meidän näköiset niistä tulikin. Kutsuja taitaa kokonaisuudessaan lähteä vajaa neljäkymmentä ja vierasmäärä on kivunnut juhlapaikan maksimiin. 


Kuulostaa ehkä hassulta, mutta kutsujen postittamisessa on jotain tosi jännittävää. Häät tulevat jälleen asteen todellisemmiksi. Me ihan oikeasti kutsutaan meille tärkeitä ihmisiä todistamaan avioliittoon vihkimistämme. Niin virallista ja hurjaa, mutta samalla huojentavaa. Kyllä näiden kutsujen kanssa onkin pelattu jo ihan tarpeeksi. 

Esittelen kutsut ensi viikolla, kun ne ovat ehtineet vieraiden postilaatikoihin saakka. 
Mukavaa viikonloppua kaikille sateista huolimatta!

4 kommenttia

  1. Voi, en malta odottaa että nähdään kuvia itse kutsuista! Ihanaa viikonloppua (:

    VastaaPoista
  2. :D Me just eilen tehtiin osotetarrat ja nyt ois enää se liimailu ja paketointi! Mutta sovittiin suosiolla, että viikonloppuna tehään. Kun tänään se ois pitäny tehä yksin ja munkin mielestä sen pitää olla semmosta juhlallista! :D

    VastaaPoista