Mörkö nimeltä Avioero

Kirjoitan nyt aiheesta, joka ei taatusti istu häähehkutukseen keskittyvään blogiin, mutta koska kolikoilla on aina kääntöpuolensa niin annetaan mennä.

Suomessa avioeroon päättyy yli 13 000 avioliittoa joka vuosi (lähde) ja tuskin kukaan avioituvista haluaa nähdä itsensä tämän tilaston vauhdittajana. Todellisuutta on kuitenkin se, että kahdenkymmenen vuoden kuluessa tuhannesta solmitusta avioliitosta lähes puolet tulee päättymään avioeroon. Luku on huima, mutta tilastot näkyvät myös jokaisen lähiympäristössä ja jopa henkilökohtaisella tasolla. Näitä lukuja miettiessäni olen yhä enemmän alkanut pohtia hyvän ja toimivan avioliiton aineksia sekä niitä tekijöitä, jotka johtavat avioliiton toimimattomuuteen ja lopulta avioeroon. Tiedän kokemuksesta kuinka helposti parisuhteen saa sellaiseen solmuun, ettei paluuta enää ole ja se saa minut vielä enemmän pelkäämään samaa myös tulevassa avioliitossa. Yhteiseltä polulta on niin helppo ottaa harha-askelia, että sitä tuskin huomaakaan, kun molemmat kulkevat pian omia teitään täysin toisistaan eksyksissä. Toisaalta pidän tätä mönkään mennyttä parisuhdetta yhtenä elämäni tärkeimmistä oppitunneista. Joskus täytyy tehdä virheitä, jotta voi tulevaisuudessa tunnistaa ne ennen suuremman vahingon syntymistä.

En usko, että vihkikaavassa turhaan kysytään tahdommeko ottaa puolisomme rakastettaviksi, sillä tahdonvoimasta koko hommassa taitaa loppupeleissä olla kyse. Helppoa avioliittoa ei kuulemma ole olemassakaan, joten tuskinpa pelkkä rakkaus riittää pitämään suhdetta yllä vuosikymmeniä. Tarvitaan tahtoa rakastaa ja jos mikä, niin tämä on varmasti helpommin sanottu kuin tehty. Harmillista onkin se, että näitä yleviä sanoja on helppo lirkutella umpirakastuneena ja avioliiton ah, niin auvoisaan satamaan astuvana. Tosi asiassa olemme vasta lähdössä kotisatamasta kaksin pienessä peltipurkissamme kohti maailman myrskyisiä vesiä luvaten toisillemme olla hukuttamatta surkeaa paattiamme, joka ei ole moisia aallokkoja ennen nähnytkään. (Merimetaforat sopivat aina niin mukavasti puheeseen avioliitosta.) Mikä hulluus siis saa ihmiset lupaamaan moista toisilleen ja vieläpä mahdollisimman suuren yleisön läsnäollessa?

Minulta on ihan suoraan kysytty miten uskallamme mennä naimisiin. En loukkaantunut kysymyksestä lainkaan, sillä olen itse pohtinut samaa asiaa ja koen kysymyksen ymmärrettävänä juuri edellä mainitsemistani syistä johtuen. Olisi liian helppoa ryhtyä pelkäämään ja ottaa takapakkia, kenties jopa kieltäytyä avioitumisesta avioeron pelossa. Parhaimmat asiat elämässä eivät kuitenkaan ole helppoja ja jos emme koskaan uskalla yrittää, emme koskaan tule löytämään vastauksia tai tekemään virheitä, joista voimme oppia. Minä en tiedä mikä on avain toimivaan avioliittoon ja ikuiseen rakkauteen, mutta lupaan yrittää ottaa selvää. Hyppään kylmään veteen kovaa ja korkealta rakkaani kättä puristaen ja riemusta kiljuen. Ja kerron heti, jos löydämme vastauksen.



Pohdituttaakoo muitakin avioero hääjärjestelyjen lomassa vai olenko ainoa pessimisti realisti?

14 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä postaus monille melko arastakin aiheesta!

    Itse en pelkää tunnustaa, etteikö tällekin aihealueelle olisi tullut uhrattua ajatuksia jo ennen vakavia avioitumisaikeitakin. Olimme itse asiassa jonkin aikaa erossakin sulhasen kanssa kolmisen vuotta sitten, kun itse muutin työn perässä Helsinkiin ja sulhasen työkuviot pysyivät Turussa. Kaukosuhde vaati erittäin raskaat veronsa kummaltakin, ja kyllä siinä ihan oikeaa yritystä vaadittiin, että tässä pisteessä nyt ollaan (ja onneksi ollaan)!

    Itse en avioeroa kuitenkaan pelkää sen suurempana peikkona kuin muutakaan eroa - tottahan se toisi lakitekniset kiemuransa mukaan muutenkin ikävään tilanteeseen. Pakko vaan ajatella kliseisesti, että tutkimattomat ovat elämän tiet, ja pitää tarttua tähän hetkeen tehden asioita, jotka ovat oikein juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Tottahan se on, ettei elämässä koskaan tiedä minne ja minkälaiseen tilanteeseen päädytään, mutta juuri niin kuin sanoit, on tartuttava asioihin, jotka tuntuvat oikeilta tässä hetkessä. Tulevaisuudesta kun emme tiedä. :)

      Poista
  2. Hyvä postaus ja hienosti kirjoiteltu :)

    Mielestäni on pelkästää sinisilmäistä, jos mahdollisia parisuhdeongelmia, jääkausia, mykkäkouluja tai eroja ei ajattele laisinkaan avioliittoa solmiessa. Ehkä näin tapahtuu silloin, jos tosiaan on pää pilvissä ja rakkauden huuman täyttämä :D

    Suuri eroprosentti on fakta. Olen itse nähnyt 8-vuotiaana vanhempieni riitaisan eron, sen jälkeisen jääkauden ja molempien löytämän uuden onnen (jo myös kertaalleen eronneista ja lapsia hankkineista) kumppaneista. Nyt molemmat ovat tahollaan onnellisia, ja koetusta katkeruudesta, surusta ja vihasta huolimatta osaan vilpittömästi olla onnellinen heidän puolestaan. Elämäni olisi myös monta rakasta sisarusta köyhempi ilman vanhempien eroa. Myös erolla on kääntöpuolensa.

    Tulevaisuudessa solmittava avioliitto myös kaikessa ihanuudessaan pelottaa. Laadimme mieheni kanssa listoja pariskunnista, joilla näemme ongelmia, "Lupaathan, että meistä ei tule tuommosia!". Loppupeleissä avoliitto on mielestäni ennen kaikkea tahdon, ei rakkauden, asia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hoo! Olipa ihanan kypsä kommentti avioeroon ja uusperheisiin. :)

      Poista
  3. Hyvä teksti aiheesta, joka useimpia varmasti mietityttää. Tilastot ovat aika karua luettavaa kyllä ja siksi sitä tulee mietittyä, että mitenköhän meidän käy. Itse olen yksi kahdeksasta uusperheen lapsesta, jossa lapsikatraassa on niin omia, toisen kuin yhteisiäkin lapsia. Vaikeuksista huolimatta perheeni on ihana ja minulle näissä eroprosesseissa on käynyt vain hyvin. Mutta kamaliakin eroja on, lapset saattavat joutua kärsimään paljonkin. Ja tietysti myös eroavat osapuolet aina kärsivät! Minulla on siinä mielessä turvallinen olo, että kerran jo kokeiltiin erossa olemista, mutta siitä ei mitään tullut. Ja yhteen palatessamme pohdittiin vakavasti, että ollaanko toisillemme niitä oikeita. Uskon, että ollaan ja toivon ettei eroon tarvitse koskaan päätyä. Ei meidän eikä teidän :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos elämässään kohtaa ihmisen, jota ilman ei osaa olla, niin eiköhän se tosiaan ole sitten "the real deal". Kaikkea onnea myös teille! :)

      Poista
  4. Hyvä postaus tärkeästä aiheesta. Kaikki hääblogit on aina niin täynnä kaikkea mahdollista häiden "pinnallisempiin" puoliin liittyen, että itse avioliitto ja parisuhteen merkitys unohtuu kaiken sen taakse. Tietenkin hääblogeja on ihana lukea ja siihen huumaan on ihana mennä kun voi unelmoida ja tehdä kaikkea kaunista mistä monet ovat ehkä koko ikänsä haaveilleet. Kuitenkin häissä on oikeasti kyse naimisiin menosta ja avioliitosta ja se on vakava asia. Kaikkien näiden hääjärjestelyjen keskellä se pointti usein unohtuu. Kiitos kun muistutit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leenu! Näitä asioita tulee pohdittua aika paljonkin, mutta jotenkin ne eivät kovinkaan usein pääse blogiin asti. Ehkäpä kirjoittelen näistä asioista enemmänkin. :)

      Poista
  5. Hienoa, kun kirjoitit aiheesta! Olen minäkin miettinyt tätä aihetta vaikka heinäkuussa alttarille astelenkin. Olemme puhuneet asiasta myös tulevan mieheni kanssa. Kuitenkin minulla on luja luottamuskin siihen, että homma toimii jos tekee sen eteen töitä. Ei meillä ole koko 7 vuoden suhteessame tähänkään asti ollut aina niin täydellistä, mutta ei olla kertaakan oltu eroamassakaan. Ollaan joduuttu ottamaan paljon vastaan elämän ikäviä asioita ja yhdessä ollaan niistä selvitty. Koskaan ei voi tietenkään tietää, mutta todella toivon että olen saman miehen kanssa vielä kahdenkymmenvuoden kuluttuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enitenhän puolisoa taitaa kaivata silloin, kun on vaikeaa. Hienoa, että te olette löytäneet toisistanne tuen niin myötä- kuin vastamäkeen. :)

      Poista
  6. No minun mielestäni riski on otettu jo, kun on aloittanut suhteen jonkun kanssa. Koska varmaan se ero sattuu ja harmittaa, vaikkei naimisissa olisikaan. Tai siis tietysti siinä on se byrokratia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pitkä parisuhde on aivan yhtä vakavasti otettava kuin avioliittokin. Pohdinkin kirjoituksessani lähinnä sitä mikä saa ihmiset lupautumaan toisilleen virallisesti ja vielä sitoutumaan toisiinsa lain kautta, kun tilastot ovat näin synkät ja epäonnistuminen todennäköistä ja toisaalta mikä olisi avain parisuhteen ylläpitämiseen. Ja kyllähän monta vuosikymmentä kestäneestä av(i)oliitosta eroaminen sattuu enemmän niin henkisesti kuin käytännön asioiden kautta kuin vaikka pari vuotta kestänyt parisuhde. Avioliitosta eroamisesta seuraa myös sosiaalinen leima, vaikka 2000-lukua eletäänkin. Avioero on kuitenkin aivan niin kuin sanoit iso ja raskas byrokraattinen prosessi, jossa kaksi elämää revitään toisistaan irti.

      Poista
  7. Ihana teksti ja ajattelen aika samalla tapaa. Rohkea pitää olla, se ei tarkoita että pitäisi olla tyhmä.
    Toivon teille onnea jo valmiiksi, myötä- ja vastamäessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iduska! Onnea taidetaan tahdon lisäksi myös tarvita! :)

      Poista