Kutsut - Viimeinkin

Tässä se nyt tulee: Kauan sitten lupaamani kutsupostaus. On se kumma miten yksien kuvien ottaminen voi kestää näin tolkuttoman kauan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä näytille (luonnollisesti sensuroidut) hääkutsumme.




Suunnittelimme ja teimme kutsut alusta loppuun itse (kaason suosiollisella avustuksella). Graafinen puoli on toteutukseltaan morsiamen käsialaa, mutta idea ja sen muokkaaminen toteutettiin yhdessä. Aluksihan meidän piti tehdä "perinteiset" askarrellut kortit, mutta kun keksimme käyttää kutsuissa meistä otettuja kuvia, emme enää harkinneet muuta vaihtoehtoa. Kuvat ovat kaverikuvaajiemme käsialaa ja he tulevat hoitamaan kuvauksen myös häissämme.




Loppujen lopuksia ainoat varsinaiset askartelut kutsujen kohdalla oli korttien leikkaus, sisätaskun tekeminen ja rusettien kiinnittäminen. Aika simppeliä siis, mutta kyllä näitäkin sai pari iltaa vääntää. Onneksi homma oli vaivan arvoista. Emme välittäneet runoista tai liian pitkistä kutsuteksteistä, joten kutsun sisäsivulla on seuraava yksinkertainen teksti.  

"Meillä on ilo kutsua teidät todistamaan, kun
Sari ja Sami
sanovat toisilleen
tahdon
18. elokuuta 2012 kello xxxx
paikassa x.
Vihkitilaisuuden jälkeen jatkamme juhlia
hyvän ruoan ja tanssi merkeissä"


Laajempaa informaatiota juhlista ja ilmoittautumisesta löytyy sisätaskun hääinfosta. Olisin muuten siitäkin ottanut kuvan, mutta olisin joutunut sensuroimaan varmaan puolet tekstistä. Ulkonäöllisesti kyseessä on harmaa paperi, johon on hääinfotekstin taakse painettu kuvitukseksi kattokruunu. Kattokruunuja on juhlapaikallamme useita, joten kuva sopii hyvin piristämään muuten tylsää paperilappua.


Lopuksi vielä kuva aiemmin lähetetystä save the date -kortista ja kutsusta vierekkäin. Save the date -kortin puukuva on saanut kattokruunun tapaan ideansa juhlapaikalta, jonka pihalla on suuria vanhoja lehtipuita.. Perfektionisti mikä perfektionisti!


Me tykätään! Mites te?

18 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää, just teiltä! :) Meidän kutsupostaus tulee julki huomenna... :)

    VastaaPoista
  2. Oi, pidän! Vaikkakin ahdistaa jo ajatuskin siitä, että tämä(kin) ilta pitää vielä väkertää kutsuja kotona. Terveisin nimim. Kutsut huomenna postiin

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttävät! :) Mietin täällä juhlapaikkoja, joissa olisi kattokruunuja, mutta ei tule mieleen.. Eri paikka ainakin kuin meillä ;)

    VastaaPoista
  4. Kauniit kutsut! Ja hienosti olette suunitelleet :)

    VastaaPoista
  5. Tykätään täälläkin, näyttää todella hyvältä! Kauniit ja persoonalliset!

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköiset kutsut. Sopivan persoonalliset ja oma kädenjälki näkyy. Ei kuitenkaan liikaa "Itte tein"-meininkiä. Eikä varsinkaan yhtään "sinne päin"-fiilistä. Mahtavaa!

    VastaaPoista
  7. Kaunista! Täälläpäin kärsitään jälleen kutsu-kateutta :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat kutsut! Täällä väkerretään sitten pöytäohjelmia ja yritetään kuunnella sulhasen ideoita mutta kun se hemmetin sulhanen on tehnyt puolitoista viikkoa päivät JA illat töitä niin minä olen vaan joutunut odottelemaan että toteuttaisi myös ne ideansa...

    Sori, tuli vuodatus.

    Ihanat nuo teidän kutsut, vielä kerran!

    VastaaPoista
  9. Kauniit ja persoonalliset! Mä säästän aina kaikki kutsut, mutta kyllä tuollaista huolella tehtyä ja kuvallista kutsua on niin paljon kivempi jälkeenpäin katsella kun niitä "sinne päin"- tehtyjä kutsuja.

    VastaaPoista
  10. ihanat, upeat kauniit. wow! :)

    VastaaPoista
  11. Hei tunnenkin sulhosi vuosien takaa :D aikamoinen sattuma!! kauniit kutsut! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sami tunnistikin sut, kun huusin katsomaan ja ihanan viestin jätit myös Facebookiin. Kiitos kovasti. :)

      Poista
  12. Todella kaunista :)
    Terveisin uusi lukija, vähän myöhässä blogin löytänyt mutta luettavaahan täälä on kyllä ;)

    VastaaPoista
  13. Vitsi sä oot taitava! Ihanat!!

    VastaaPoista
  14. Iso kiitos kaikille! Miten en huomannutkaan kaikkia näitä ihania kommentteja! :)

    VastaaPoista