Ensimmäinen vuosi kotona

Vuosi sitten vietimme jokaisen töiltä liikenevän hetken repien tapetteja, maalaten kattoa ja raahaten muuttokuormia. Jännitys oli käsinkosketeltavissa, kun ensimmäisenä yönä omassa talossamme levitimme patjat lattialle ja sätkyilimme rintamamiestalomme rasahduksia ja narinoita. Muistan miten kova kiire meillä molemmilla oli juhannusjuhlista takaisin kotiin järjestelemään kalusteita ja viimeistelemään maalauspintoja. Muistan miten puolet keittiötarvikkeistamme oli vielä viikkoja erinäisissä pahvilaatikoissa, joista niitä sitten tarpeen mukaan purettiin. Muistan ensimmäiset työmatkat kesähelteissä ja muistan miten jokaisen työpäivän jälkeen tunsin bussissa istuessani olevani kuin matkalla takaisin paratiisiin. Ensimmäinen vuosi omassa talossa oli kaikkea sitä ja paljon enemmän kuin olin kuvitellut.

Kaivoin arkistojen kätköistä 11. kesäkuuta 2011 kirjoittamani tekstin, jossa ennen remonttia ja muuttoa pohdin uuden omakotitaloelämän tuomia muutoksia ja siihen liittyviä odotuksia.

"Kaikkien vuosien haaveilun jälkeen unelma omasta talosta on vihdoinkin toteutumassa. Luonnollisesti tuo talo ei täytä kaikkia mahdollisia toiveita, mutta se on silti jo itsessään täyttynyt unelma. Tätä unelmoijaa vain hiukan jännittää ja pelottaakin millaiseksi tuo unelma osoittautuu käytännössä. Entä jos talon kunnossapitäminen on rankempaa kuin olen edes kuvitellut? Millaista on tehdä ensimmäiseksi aamulla lumitöitä? Ja haravointia olen inhonnut lapsuudesta saakka. Kaupungissa olen myös tottunut siihen, että kauppa on melkein vieressä ja se on auki lähes aina. Töihin ja keskustaan kävelee kymmenessä minuutissa ja bussilla päräyttää vähän kauemmaksikin alle puolessa tunnissa. Voiko olla mahdollista, että kaupunki on hemmotellut minut palveluillaan ja lyhyillä etäisyyksillään? Mitä jos muutto pienemmälle paikkakunnalle onkin kuin märkä rätti vasten urbanisoituneita kasvoja, siitä huolimatta, että asuin melko pienessä kylässä koko lapsuuteni?"







Näin vuoden jälkeen teksti ja omat pelkoni hymyilyttävät. Talon kunnossapito ja suorittamamme parannukset ovat toki vaatineet viitseliäisyyttä ja siinä samalla on tullut opittua monenmoista esimerkiksi takan lämmittämisestä ja jäätyneistä vesiputkista. (Suuri kiitos avusta ja hyvistä neuvoista kuuluu molempien vanhemmille ja muille sukulaisille.) R-kioski ja kauppa ovat kuitenkin vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ja voin myös myöntää, etten yhtenäkään aamuna joutunut tarttumaan puoliunessa lumikolaan. Sen sijaan innostuin puutarhan hoitamisesta, mikä noin ylipäänsä kuulostaa täysin odottamattomalta omalla kohdallani.

Samuli Putroon viitaten, taisin ehkä pelätä turhaan. Tänä kesänä Pupen kanssa iltakävelyltä saapuessani hengitin pihatietä reunustavien syreenien huumaavaa tuoksua sisääni ja pysähdyin hetkeksi katsomaan keskikesän yössä valkoisena loistavaa taloamme, pihakeinua, itse ajamaani nurmikkoa ja yhdessä istuttamiamme tuijia. Aivan kuin kaikki onnemme olisi puristettu tälle yhdelle maakaistaleelle, jolla seisoo paikka nimeltä Koti. Mikä voisikaan tuntua sen paremmalta...

Näiden ajatusten myötä toivottelen kaikille erittäin ihanaa juhannusta!

2 kommenttia:

  1. Tämä tuli juuri oikeaan aikaan.

    Saamme huomenna avaimet ostamaamme rintamamiestaloon, 3km kylältä, 45km nykyiseen työpaikkaan. Siellä se odottaa joenrannalla rantasaunan, vanhan navetan ja autotallin kanssa. Sinne on kaupunkilaistyttö semi-maalaisen pojan kanssa menossa asumaan ja elämään.

    Ja pelot ovat juuri tuota samaa luokkaa. Kirjoituksesti rauhoitti hieman omaa oloani.

    Kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! Uusi kotinne kuulostaa ihanalta. Ranta ja vanha navetta on ostoslistalla täälläkin seuraavaa kotia varten. ;) Pelko pois ja omasta kodista nauttimaan! :)

      Poista