Uuni pellolla ja muita hääkuvia

Myönnetään se nyt heti alkuunsa: Suurimmassa osassa hääkuvista ja hääideoista ei ole mitään, toistan, mitään omaperäistä. Hyvät ideat ovat kuitenkin sellaisia, jotka leviävät laajaan käyttöön ja niihin törmätään monissa häissä aina kyllästymiseen asti. Otetaan esimerkeiksi vaikkapä ylläri-häätanssit ja karkkibuffetit (joista jälkimmäisen myös allekirjoittanut aikoo toteuttaa). Näihinkin asioihin voi suhtautua kevyellä mielellä, sillä jokaisella on oikeus tehdä omanlaisensa häät, eikä niitä suinkaan rakennella maailmanlaajuisen kriittikkojoukon miellyttämistä varten. Toisaalta on myös asioita, joita ei välttämättä kannattaisi tehdä. Kuten uunin raahaaminen pellolle hääkoristeeksi. Oven in a Field on blogi, jossa sarkastiseen sävyyn esitellään usein surkuhupaisalla tavalla koomisia tai "nähtyjä" hääkuvia, joista monien kohdalla voisi todeta masentuneesti, että wanha...




Jos voit nauraa myös itsellesi, etkä ota hääsuunnittelua niin vakavasti, on tämä ehdottomasti yksi häästressin keventämiseen sopivimmista sivustoista. On se kyllä aika kumma, mitä kaikkea omituista me teemmekään häiden vuoksi.



Ei kommentteja