Tyttökirjojen lumous


Toisinaan unettomat yöt tuovat yllättäviä löytöjä vastaan. Blogisurffailun myötä päädyin nimittäin tyttökirjaklassikoja myyvälle nettisivulle ja pieni sivun tutkailu sai aikaan valtaisin nostalgiavyöryn. Siellä he kaikki olivat, pikku naisista Tiinaan ja Brittaan, vain muutaman klikkauksen päässä! Nykyään tyttökirjaklassikot tarjoavat paitsi mahdollisuuden uppoutua muistoihin myös tilaisuuden tarkastella kriittisesti tyttö- ja naiskuvaa, jota nuorille lukijoille on aikoinaan tarjottu. Samalla voi pohtia sitä, millaisiin hahmoihin on itse samaistunut tai ketä kirjan sankaritarta on ihaillut ja miksi.

Lapsuuden vietin lukien tiiviisti hevoskirjoja ja varsinaiset tyttökirjaklassikot löysinkin vasta myöhemmin nuoruudessa osaksi kirjallisuuden opintojen myötä.  Suomalaisen lastenkirjallisuuden kurssiin kuului Anni Swanin Iris rukka, joka pääsi heti suosikikseni. Pakko kyllä myöntää, etten ole tuota kirjaa useaan vuoteen lukenut ja juonikin on päässyt mielestä hukkumaan, mutta se ei hälvennä kirjaani liittämiä tunteita. Runotyttö-kokoelmaakin taisin lukea jonain jouluna aamuyöhön saakka. Tyttökirjoihin liittyykin selkeästi jokin aivan oma lumouksensa.

Klassikoihin tutustumisen myötä aloin myös pienimuotoisesti keräillä vanhoja hevoskirjoja, joita olin lapsena kirjastosta lainannut. Kuvan Britta-sarjan kirjat olen ostanut muutamalla hassulla eurolla kirppikseltä. Enää vanhoja tyttökirjaklassikkoja ei tulekaan niin helposti vastaan. Siitä syystä tällainen nettikauppa olikin iloinen löytö. Tyttökirjaklassikkoja pääset shoppailemaan TÄÄLTÄ.

Millaisia muistoja sinulta löytyy tyttökirjoihin liittyen?

2 kommenttia:

  1. Runotyttö edelleen hyllyssä. Osaa noista nuoruuden suosikeista ei uskalla enää avata, en halua että mielikuva mene rikki... varmaankin nykyään tekstiin suhtautuisi eri tavalla.

    VastaaPoista
  2. iduska: Varmaan sama juttu on lapsuuden lemppariohjelmien kanssa. Nyt niitä katsoo jo eri lailla. Muumit ääntelevät hassusti ja Taotaon dubbausten taustalta kuuluu saksankieliset äänet. :D

    VastaaPoista