Herkistymistä


Meille tuli eilen ihan ensimmäinen oma joulukuusi, joka puettiin heti asianmukaisiin koristeisiin. Tuntui ihanalta kömpiä illalla nukkumaan kuusenvalojen loisteessa. Se, jos mikä luo joulunodotuksen ja pienen jännityksen. 

Nuo pisaranmuotoiset kristallit pääsevät myös kesällä käyttöön häiden koristeina. Ja tämän huteran aasinsillan kautta pääsenkin jälleen hääaiheeseen. Meillä taitaa vihdoinkin olla valittuna "häämarssi". Koska olemme muutenkin vähän oman tien kulkijoita, emme halunneet myöskään tavallista kirkkohäissä kuultavaa musiikkia alttarille astelua varten. Melartinin Prinsessa Ruusunen ei tunnu täällä oikein missään. Sen sijaan haluamme kappaleen, joka merkitsee meille jotain. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona on Trainin Marry Me pianoversiona. Tämä biisi saa aikaan tyyneyden tunteen, jota varmasti tulen tarvitsemaan h-hetkellä. Sanatkin ovat hurjan kauniit, vaikka niitä ei pianoversiossa kuultaisikaan. Lisäksi Trainistä tulee aina mieleen miehen kanssa pidetyt Soul Sister-jamittelut ukulelen säestyksellä. Myönnän myös hiukan harjoitelleeni kappaleen tahtiin kävelyä ja yhteinen sävel kappaleen kanssa löytyikin heti. Tämä sen täytyy siis olla, kun pala nousee kurkkuun pelkän kappaleen ajattelemisesta. 

Alla kappale bändiversiona musiikkivideon kera.





Marry me
Today and every day
<3

Sitten vielä se poistumismusiikki. Any ideas?

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana kappale, nousi ihan iho kananlihalle! Loistovalinta!

    VastaaPoista
  2. Itsellekin tuli sellainen fiilis, että tämä sen täytyy olla. Tykkään kovasti sekä melodiasta että lyriikoista. :)

    VastaaPoista