Puvulle kyytiä

Ajatuksia Trash the Dress -kuvauksesta

Niinhän sitä sanotaan, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa ja visuaalisessa mielessä tämä ajatus useinkin toimii. Juuri tällainen vastakkainasettelu onkin ideana niin sanotuissa Trash the Dress -kuvauksissa, joissa morsian saa vielä kerran pukeutua hääpukuunsa ja poseerata aivan erilaisissa kuvissa kuin hääpäivänä. Tällä kertaa kuvissa ei tarvitse varoa valkoista pukua ja joskus on ihan toiveenakin lähes tuhota koko komeus tai ainakin sotkea se. 


                                   


En itse raaskisi omaa pukuani täysin pilata, mutta jonkinlaisen kuvauksen haluaisin kyllä varmaan järjestää. Tiukat kontrastit ja synkätkin sävyt miellyttävät esteettistä silmääni ja tällaisessa kuvauksessa voisi myös meikin ja hiukset vetää hieman överiksi. Sulhasenkin voisin napata kuviin mukaan.




Hevosihmisenä yhtenä toiveena olisi myös saada kuvauttaa itseni valkoisessa puvussani hevosen (mieluiten ihan oman) selässä. Siinä vaan on sitä jotain. Valitettavasti läheskään kaikki hevoset eivät katso hyvällä, jos selkään kiipeää tyyppi isossa liehuvassa puvussa. Kuvauskaveri täytyy siis valita huolella.



Ihan näin pitkälle en myöskään haluaisi omissa kuvissani mennä. Kontrastista ei ole enää puhettakaan, jos morsian kykkii sottapyttynä mutalammikossa. Tässä kuvauksen ideaa on taidettu noudattaa ihan kirjaimellisesti.

Aikovatko muut morsiamet antaa puvulleen kyytiä häiden jälkeen kuvausten muodossa?


9 kommenttia:

  1. Ei ole tullut mieleen...Katsellaan.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kyllä mahtavalta! :D Mutta mahtaakohan sitä siltikään raaskia..

    VastaaPoista
  3. Bride: Tämähän on sellainen juttu, jonka voi suhteen päätöksen voi tehdä vasta vaikka häiden jälkeen. :)

    ranteennauha: Mä en ajatellut juurikaan kastella tai sotkea pukua tarkoituksella. Se on liian ihana. Mutta kuviahan voi ottaa erikoisemmissa paikoissa, joissa itse puvun ei tarvitse kärsiä. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tuo ensimmäinen kuva!

    VastaaPoista
  5. Olen ajatellut tätä, mutten kuitenkaan ajatellut tuhota pukua jotta saan sen vielä myytyä ;)

    VastaaPoista
  6. Voi, pitäisiköhän itse ajatella että menisi sitten koirien kanssa kuvaukseen häiden jälkeen. Kyllä!

    VastaaPoista
  7. Ewlina, tuo eka on myös näistä oma suosikki. Ihanat nuo bootsit.
    Kitty, joo tää idea ei ehkä ole kannattava, jos haluaa puvun myydä. :D
    Tanja, ihana ajatus ottaa koirien kanssa kuvia!

    VastaaPoista
  8. Minusta tuo trash the dress on tosi kiva idea saada saada erikoisia ja persoonallisia kuvia perinteisten hääkuvien lisäksi. Ystäväpariskunta otti trash the dress kuvat valokuvaaja Antti Ekolalta ( www.anttiekola.com ) viime kesänä ja ne oli todella upeita. Heillä oli myös valkoinen hevonen mukana joissain kuvissa ja morsian uskaltautui jopa veteen puvulla. Puku oli kuulemma pysynyt puhtaana vaikka kuvauksissa oli maattu viljapellossa, oltu hevosen selässä ja ties mitä. Toki veteenmeno oli asia erikseen.

    Itse olen ensi kesän morsian, ja meillä on jo trash the dress kuvaus antilta varattuna. Itse kuvista en vielä ole päättänyt kuinka paljon puku saa likaantua, mutta kuvat onnistuvat siis pukua likaamattakin, jos ei ihan joka paikkaan puvulla mene pyörimään :)
    Loppupäätökseen varmaan vaikuttaa pidänkö puvun itsellä vai tohdinko myydä eteenpäin.Jos se itselle jää niin jopa veteenmenoa voisi ajatella.

    -Liisa

    VastaaPoista
  9. Mä olenkin aiemmin käynyt Ekolan nettisivuilla ja on siinä on kyllä mahtava kuvaaja! Hyvä muuten tietää, että puku ei kovin helposti ota itseensä, vaikka kaikenlaisiin kuvauspaikkoihin sen kanssa menisi. :)

    VastaaPoista