Silinteri


Olen saanut päähänpiston. Ihan kirjaimellisesti. Olen tainnut jo mainita, että huntua ei minun päässäni tulla näkemään, sillä se ei sovi persoonaani sitten yhtään. Näytän muumilta. Nähtyäni yllä olevan kuvan tajusin kuitenkin mitä haluan mukaan hääkuviin. Sulhanen on kauan sitten ilmoittanut haluavansa silinterin, joten miksen minäkin? Tämä ylin on ehdottomasti suosikkini.


Hatut ovat mielestäni hyvin tyylikkäitä ja juhlavia sekä tietysti sopivan erikoisia. Hattujen myötä saamme myös häihin kaipaamamme vanhan ajan romantiikkaa. Jonkinlainen verkko hatun kanssa kuitenkin täytyy saada morsiusfiiliksen aikaansaamiseksi. Silinterit eivät kuitenkaan ole mikään uusi juttu häissä. Nykyään esimerkiksi Etsystä on saatavana monenlaisia minisilintereitä myös hääteemalla, mutta itse en lämpene niille. Jos laitetaan hattu, niin kyllä sen täytyy olla hatun kokoinen. 

Käytännöllinen hattu ei varmaankaan ole, enkä halua myöskään hiusten liiskaantuvan sen alle pidemmäksi aikaa. Tästä syystä en varmaankaan tule pitämään silinteriä juhlien yhteydessä, mutta joihinkin kuviin haluan sen ehdottomasti mukaan. Hattu on myös kaunis sisustuksellinen elementti häiden jälkeen.


Lopuksi vielä zombiemorsiamen silinteri. Tämä on ehkä jo hieman liikaa allekirjoittaneen makuun.

8 kommenttia

  1. Ihanaa, että saan kannatusta! Kaikki eivät ajatukselle varmaan kuitenkaan lämpene, mutta itse tykkään. :)

    VastaaPoista
  2. Siliterit = ♥ Minulla on jopa yksi silinteri omastakin takaa, ihan arkipäähineenä :) (Saa muuten aika monen katseet kääntymään!) Hääsilinteri olisi vallan ihastuttava idea, etenkin morsiammella! Tuo alin silinteri on minusta ihan paras!

    VastaaPoista
  3. Häähulluttelija: Meille kuvat on tosi tärkeät, joten on kiva saada niihin jotain jujua mukaan. :)
    Nafisan: Wau! Silinterit ovat kyllä ihan hattujen aatelia. :)

    VastaaPoista
  4. Toiseksi viimeinen kuva: WAU. Aivan mahtava. En koskaan ehkä rohkenisi laittaa silinteriä häihin, mutta ihanaa jos joku uskaltaa ja laittaa!!!


    www.blackblingwhite.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. En mäkään alttarille silinterissä kävelisi, mutta kuviin ajattelin silinterin hankkia. :)

    VastaaPoista