Mustien avokkaiden tuunaus... toistamiseen


Ihan aina hyvät ideat eivät käytännössä olekaan ihan sitä, millaisina ne päässään kuvitteli. Viime helmikuussa esittelin blogissani vintage-liikkeestä ostetut mustat avokkaat, jotka tuunasin tekojalokivillä (alla). Tuunauksen jälkeen en ikinä kuitenkaan käyttänyt avokkaita, joita olin metsästänyt useamman viikon, koska "sellaiset oli ihan pakko saada". Koristelut eivät vain tuntuneet onnistuneilta, eivätkä omilta. Jo keväällä ajattelin, että tuunaisin kenkiin uudet koristeet esimerkiksi tekonahasta, mutta se ajatus sitten jäi. Nyt olen kuitenkin kovasti innostunut satiinista (kuten varmasti olette huomanneet) ja niinpä tekojalokivet saivat äkkilähdön satiinikoristeiden tieltä.


Tykkään näistä koristeista hurjan paljon enemmän kuin edellisistä. Ne tuovat mieleen linnunsiivet, tarunomaisen eläimen suomut tai kukan terälehdet. Voi olla, että korkkarit pääsevät vihdoinkin jalkaan ensi viikonloppuna. Jotain tällaista voisin myös ajatella hääkenkiini. 


Mitäs pidätte?

5 kommenttia

  1. Ihan mahtavat nuo satiinijutut, tulee mieleen vähän Parikan little lulu- malli... ole haaveillut niistä kengistä aika pitkään...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Tanja!

    Iduska: Oli pakko googlettaa nuo Little Lulut ja kyllä niissä on samaa ideaa. Kelpais mullekin. Parikka on kyllä aivan omaa luokkaansa kengissä. :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä paljon enemmän sun näköset nyt! Tosi hienot :)

    VastaaPoista