Mistä sen tietää?


Saavutin eilen yhden ison välietapin opiskeluissani. Viimeiset viikot olen ollut tuon ponnistuksen vuoksi kärsimätön, hermostunut, toiveikas, epätoivoinen, turhautunut, lähes panikoiva ja äärimmäisen väsynyt vaihtelevasta käyttäytymisestä puhumattakaan. Olen istunut monet aamut ja illat tietokoneella, ottanut muutaman kerran yhteen tietokoneen tai sen lisälaitteistojen kanssa ja lopulta kaiken uurastuksen jälkeen saanut homman kasaan.

Kaiken sen tietokoneen näytön tuijottamisen jälkeen havahduin ja katsoin ympärilleni. On uskomatonta miten paljon tärkeimmät ihmiset ovat valmiita kestämään, jotta voivat seistä vieressä tukemassa, kun on pakko antaa itsestään kaikki mikä irti lähtee. Ja tämä vain siksi, jotta voin saavuttaa tavoitteeni. Gradut ja kaiken maailman tutkinnot tuntuvat toissijaisilta sen rinnalla, että olen onnekseni saanut ympärilleni ihmisiä, jotka kestävät minua pahimmillani valittamatta sanallakaan yhteisen ajan puutteesta tai kiukkupuuskistani. Erityisen onnekkaalta tuntuu se, että saan yhdelle näistä ihmisistä sanoa 'tahdon' tietäen, että hän jaksaa rakastaa silloinkin, kun olen itsenikin mielestä sietämätön hermokimppu.

"Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin,
kun en itsekään itseäni ymmärrä,
ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin,
kun olen itse itsellenikin sietämätön..."

Uurastus ei ole vielä ohi, tulevista ponnistuksista puhumattakaan, mutta tämä varmuus kantaa pitkälle. Ja ehkäpä tekee minusta vähän kylmähermoisemman.


Ei kommentteja