Home is where your heart is?



Kiersin pari päivää sitten kuvailemassa nykyisillä kotinurkilla. Taivas oli syvänsininen ja talojen katot näyttäytyivät ihan uusissa väreissä sitä vasten. Mietin kuvia räpsiessäni, että joku varmasti olisi ihan onnessaan saadessaan asua tällaisella seudulla. Nykyinen asuintaloni on rakennettu 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ja on kuulemma osittain suojeltu. Vanhoissa taloissa on oma viehätyksensä, erityisesti talossa, jossa asuin vielä vuosi sitten. Huoneessa oli ihanat erkkeri-ikkunat ja suuri valoisa rappukäytävä, joka oli koristemaalattu. Sitä ennen asuin kahdessa uudemmassa kerrostalossa, samalla alueella tosin.

Olen viimeisen viiden Turku-vuoteni aikana asunut siis neljässä eri osoitteessa (siitä voikin laskea muuttojen määrän) ja olen joka kerta muuttanut korkeintaan kahden korttelin päähän edellisestä asunnostani. Vaikka asunnot ja asuinkumppanit ovat muuttuneet, on joka muuton yhteydessä kuitenkin säilynyt tunne siitä, etten edelleenkään ole menossa kotiin. Vanhan sanonnan mukaan "home is where your heart is" ja olen aina ajatellut, että oma sydämeni on maalla. Tai ainakin kaupungin keskustan ulkopuolella.





Kaikkien vuosien haaveilun jälkeen unelma omasta talosta on vihdoinkin toteutumassa. Luonnollisesti tuo talo ei täytä kaikkia mahdollisia toiveita, mutta se on silti jo itsessään täyttynyt unelma. Tätä unelmoijaa vain hiukan jännittää ja pelottaakin millaiseksi tuo unelma osoittautuu käytännössä. Entä jos talon kunnossapitäminen on rankempaa kuin olen edes kuvitellut? Millaista on tehdä ensimmäiseksi aamulla lumitöitä? Ja haravointia olen inhonnut lapsuudesta saakka. Kaupungissa olen myös tottunut siihen, että kauppa on melkein vieressä ja se on auki lähes aina. Töihin ja keskustaan kävelee kymmenessä minuutissa ja bussilla päräyttää vähän kauemmaksikin alle puolessa tunnissa. Voiko olla mahdollista, että kaupunki on hemmotellut minut palveluillaan ja lyhyillä etäisyyksillään? Mitä jos muutto pienemmälle paikkakunnalle onkin kuin märkä rätti vasten urbanisoituneita kasvoja, siitä huolimatta, että asuin melko pienessä kylässä koko lapsuuteni?









Toisaalta voisin todeta tähän Samuli Putron sanoin "mitäpä jos sä pelkäät turhaan?" Viiden vuoden aikana kaupungissa olen selvittänyt ainakin sen, ettei tämä ole oikea paikka minulle. Tiedän ihmisiä, jotka eivät voi ymmärtää haluani asua maalla (ihanne olisi keskellä peltoa ja metsää, tai niin ainakin luulen) ja olisivat onnessaan saadessaan elää kaupungin sykkeessä koko elämänsä. Minä en ole sellainen ihminen. Millainen sitten olen, se selviää varmaan tulevaisuudessa.




Missä sinun sydämesi on?

2 kommenttia:

  1. Oon miettinyt joskus samaa, että hemmotteleeko kaupunki ihmisen piloille ja sitten sitä unohtaa, että maalla tai pienemmällä paikkakunnalla kaikki ei todellakaan ole helposti saatavilla.. Helsingissä on niin helppoa ;) Toisaalta, jos on oma auto niin se auttaa, kun voi lähteä pidemmäksi hakemaan jotain tarpeellista ilman, että on tunnin välein kulkevan bussin varassa. Ja nykyäänhän netistäkin saa kaikenlaista.

    Ja sitten on tosiaan vielä se talon/tontin kunnossapito. Mutta luulen, että kun on jotain omaa jota rakastaa, sitä haluaakin pitää kunnossa, eikä sen rankkuutta ajattele :)

    VastaaPoista
  2. Olet varmaan oikeassa. Esteetikkona en myöskään siedä rumaa ympäristöä, joten sen eteen on tehtävä töitä senkin takia. :D

    VastaaPoista